Rajalapsia viethiin pyssissä etehlään ruottinophiin

Lapsi joka ei saa puhua ommaa kieltä menettää itteluottonsa, sitä ei ymmäretty ennen aikhaan, sannoo kirjailia Kerstin Tuomas Larsson

 

Ette ei kelvata kielen takia, ja joutua asuhmaan muihin perheishiin oppimhaan puhumhaan oikeata ruottia ja ei meänkieltä. Tämä oon teemana kirjailian Kerstin Tuomas Larssonin kirjassa Aivonpesoreisu. – Tämä oon osa meän histuuriasta mistä moni ei tiä, hään sannoo.

Met tiämä kaikin ette valtiolla oon paljon tunnon päälä ko Toornionlaakso ruottalaistethiin. Nyt tullee uutta tietoa joka näyttää ette suomenkielisiä lapsia Toornionlaaksosta viethiin pyssilä kesäluala perheishiin ruottinkielissiin perukhoin oppimhaan ruottin. Tämä tapahtu 1920 – 40-luvun aikana. Jokku näistä oon elämässä vielä.

– Meininki näilä pyssireisuila oli hyvä, eihään kukhaan halunu mithään pahhaa lapsille. Mutta mitä ei ymmäretty oli ette ko painaa alas lapsen kielen niin itteluotto ja ittetunto katoaa. Jos minun kieli ei kelpaa niin en miekhään kelpaa! En ole kyllin hyvä.

Net ihmiset joita Kerstin oon haastatellu hänen rumaahniin oon selittänhee justhiins tätä: ette net tunsit ittensä alenetuksi näitten kielileiritten vuoksi. Jokku viethiin aivan outhoin perheishiin monena kesänä peräkkää, ja toisia vain kerran.

 

Kuolee jos hän aukasee suun

Kerstin rumaani Aivonpesoreisu (Hjärntvättarresan) oli oikeasthaan alkualusta aateltu teatterimaanykseksi. Aijanolhoon työ oon muuttanu muotoa ja nyt nuvemperissä se tullee ulos Lumion förlaakissa. Eva Helena Larssonin kuva pärmässä oon koskettava. Se näyttää tyttären joka oon puoleksi veen alla.

-Jos hän aukasee suun niin hän hukkuu. Hän kuolee.

Työ rumanin kans Elvi-tyttärestä oon vaikuttannu Kerstiniä henkilökohtasesti ko hällä oon sukulaisia jokka oon kokehnee näitä pyssireisuja. Hään oon nähny läheltä kunka se oon jättäny jälkiä ihmisissä. -Monta lapsia tuli perheishiin missä oli hyvä, mutta niin ei ollu kaikila. Yksi niistä haastateltuista sai asua yksinhäisen miehen tykönä joka ei ollu siivo ja tyär sai kokea kauheita asioita. Niin kauon ko pyssireisut jatkut se oli harva joka puhu niistä.

– Nethään hävetytit.

 

Aivonpesoreisu selittää Elvistä joka viethään pyssilä etehlään ruottinophiin. Kirja tullee ulos Lumion förlaakissa.

Oppi punskaa maila

Pyssit ei menhee kaikesti Eteläruothiin. Se oli tavalista ette moni suomalainen lapsi Toornionlaaksosta tuli perheesheen joka asu juuri ulkopuolela Toornionlaaksoa, piiain Luulajassa eli Puutissa.

– Mutta mitäs net opit maila Luulajan ulkopuolela? No eihään se ollu ruottia, sehään oli punskaa!

Elvityär oon päähenkilö kirjassa mutta Kerstin oon haastatellu monta jokka oon kokehnee pyssireisuja ja niistä liikuttannu kokhoon selityksen Elvistä.

-Mie olen valinu ette kirjottaa tyttäristä ko mie halvan tua esile vaimoitten histuurian.

Kerstin selittää ette hään tuntee ette Toornionlaaksossa oon ollu hierarkii kolmessa askelheessa missä jokku oon olhee paremanarvoset ko toiset. Aliporthaala oli suomalainen vaimo, siittä päälempännä oli toornionlaaksolainen, ja päälimäisenä, niinku kruunu, oli ruottalainen vaimo.

-Met saama olla kiitoliset niile suomalaisile vaimoile jokka otit ruottalaisen miehen ko se oon niitten takia ette suomenkieli vielä ellää täälä.

Kerstin oon hänen elämänaikana tuntenu ette hään ei kelpaa ko hään oon kohanu ruottalaisia vaimoja. Silloin hään oon usseen ottanu askelheen taappäin.

-Mulla oon menny kymmeniä vuosia ette oppia tuntheen ette ei kukhaan ole parempi ko mie ja ette mie en ole parempi ko kukhaan muu. Met olema kaikin samalaisia.

 

Meänkielensi  Karin, Linnea ja Märta Nylund

Åsa Larssonin Toornionlaakso SVT:ssä

-Tämä oon ollu minun elämän paras reisu, sannoo Åsa filmausaijasta Toornionlaaksossa viimi kesänä. Kuva: Ahti Aasa, SVT

 

Yhtheistyöhenki oon tyypilistä toornionlaaksolaisile. Ko kirjailija Åsa Larsson uuessa TV-sarjassa tullee takasi hänen lapsuuenaijan kotikylhään Kurkkihoon met saama tietoja siittä.

– Mie ja minun äiti tehemä vieläki niin, ette met tehemä työt yhessä. Matoitten kuuraaminen yhessä, ette antaa käet tehhä työn, oon terhfeelistä pääle ja praatimiselle. Toornionlaaksolainen luottaa käetten kykyihiin.

 

SVT:n uuessa prugrammisarjassa ”Syän Kurkkiossa” Åsa Larssonin oma elämä oon se keskheinen asia. Kolmessa osassa, jokka lähätethään desemperissä, saama seurata hänen omia jalanjälkiä ko hään tullee takasi Toornionlaakshoon. Kaikki oon aitoa, taustassa ei ole mithään feikattua.

Prugrammissa Åsa ottaa uuesti yhtheyttä entishiin tuthuin ihmishiin ja paikhoin – kaikhiin siiheen mikä oon muokanut häntä ihmisennä ja leimanu hänen kirjailijatoimea. Kohtaamiset jokka kuuluva hänen elämänkuvauksheen.

 

SVT:n uusi kolmiosanen prugrammi Åsa Larssonista lähätethään desemperissä. Kuva: Bonniers

 

-Ko mie kerta tulin takasin Kurkkihoon viimi kesänä tekehmään tätä nauhotusta, niin minun mielessä väylä oli jättiläiskokonen ja mettä syvä ja vaillin suuri… Mutta toelisuuessa oli piiain kysymys vain korttelikilomeeteristä, jossa mie olin liikkunu minun ylöskasuamisaikana.

Åsan mummu Theresia asui Kurkkiossa ja häntä kohthaan Åsa tuntee suurta rakhautta. Hän oonki matkassa filmiksi tehtyssä kirjassa sankarivaimosta Rebecka Martinssonista.

-Minun mummu oli minun elemän tärkein ihminen.

Mummun kansa yhessäoleminen oli sitä, ette seurata häntä huushollihommissa ja lapsenlapsi ei koskhaan ollu tielä. Theresia oli vireä, oli aina hommaamassa jotaki, ei koskhaan istahtannu leppäähmään.

Höystönä prugrammissa oon ette Åsan perheessä oon olemassa riita joka liittyy Kurkkihoon.

-Riita oon sen takana ette mie en ole käyny sielä 30:n vuotheen, niin ette se oli kauhean erityistä ette tulla takasi.

SVT:n tuottaja Ahti Aasa anto Åsale suurta vaphautta päättää prugrammin sisälöstä. Yksi kulmakivi oli ette kuurata traasumattoja väylänrannala, toinen ette kirjottaa laulutekstin yhessä Hasse Alatalon kansa (ja kuistissa laulavalle Susanne Rantatalole). Tuottaja Ahti Aasa halusi ette kaikki mitä filmathiin pitäs olla aitoa ja toelista tapahtumista. Tämä vinkkeli sopi Åsale hyvin.

 

-Toornionlaaksolaiset luottava heän käsitten kykhyin, sannoo Åsa, joka tässä kuuraa mattoja yhessä Maja Mellan kansa Kurkkiossa. Kuva: Ahti Aasa, SVT

 

”Minun elämän paras reisu.”

Inspeelninkiviikon elämykset aukasit Åsa Larssonille uusia ovia, joita hään aikoo käyttää tulevaisuuessa.

-Tämä oon ollu minun elämän paras reisu.

Inspeelninkiaijan kohtaamiset oon toiminheet hälle ponnistuslautana.

-Kesä toi mulle uusia näkökohtia ihmishiin ja aiheishiin joita mie halusin viä etheenpäin.

Siksi hään aikoo ensi kesänä reisata ympäri Toornionlaaksoa ja kuunela semmosia kertomuksia jokka elävät ommaa elämää rajaihmisten tykönä. Hään oon jo tavanu monta semmosta, muita hään aikoo hakea toisten neuvoitten avula. Piiain nämät jutut tulevat elähmään ommaa elämää joskus tulevaisuuessa Åsan kirjottamisen kautta. Ensin hään pittää vain tehhä valhmiiksi PAX-sarjan (suositun nuortensarjan) viimisen osan ja Rebecka Martinssonni-sarjan viimisen rumaanin.

Se mitä Åsa sai kokea viimisen viikon aikana Pohjosessa oli yhtheistyöhenkeä, jota hään luulee tyypiliseksi Toornionlaaksole.

-Met olema tottunheet seurustelheen samala ko met tehemä työtä. Oon olemassa paljon toornionlaaksolaisia jokka oon hyviä tekehmään töitä käsilä ja heilä oon erikoinen luotto omitten käsitten kykhyyn.

 

Hasse Alatalo ja Åsa tervaavat airomia väylän rannala. Kuva: Ahti Aasa, SVT

 

Joskus piiain rakenethaan jotaki yhessä, korjathaan huohneet yhessä eli olhaan yhessä krannitten kansa heinänteossa?

Meänkieli minuriteettikielenä oon tietenki matkassa tässä prugrammissa. Åsa ei ossaa puhua sitä mutta ymmärtää aika paljon. Hään selittää kunka hyvvää se tekkee ko saapii olla semmosessa miljöössä missa puhuthaan meänkieltä ja saapii kokea kunka kieli tullee takasi, siittä huolimatta ette oon kulunut vuosia niiltä aijoilta ko viimeksi kuuli sitä.

Hään uskoo kansa ette jos oppii meänkielen vasta täyenä niin sitä eitule hallitheen kieltä sataprosenttisesti.

-Mutta siiheen saattaa tutustua ja saattaa oppia tuntheen sitä. Ja se saattaa riittää.

 

Meänkielensi Erling Wande 

Ruotti oon vaarassa kuola mutta meänkieli ellää menheen

Minkälaisenna kirjailia Bengt Pohjanen näkkee Tornionlaakson saan vuuen päästä? Ketäs Väylän varrela assuu? Mitäs kieltä puhuthaan? Oos IKEA vielä täälä?

Haaparantalainen Bengt Pohjanen oon vahva meänkielen puolustaja ja semmonen mies kans, jolla oova vahvat tiiot rajaseu’usta. Tämän tähen oon villin hauskaa pyytää häntä poovaahmaan, miltä Tornionlaakso näyttää saan vuuen päästä.

Tämän poovaamisen hään tekkee miehluusti, hyymorin pilke silmäkulmassa. Niinkö tiethään histuuriasta saatethaan löytää vinkkiä siittä, mitä oon nurkan takana ootettavissa.

-Sata vuotta ole mikhään pitkä aika ko kattoo kylttyyrin ja kielen näkövinkkelistä. Mutta se tahtoo olla niin ette ko kieli kuolee niin kuolee sitä puhunnu kansaki. Jos ja ko kieli katoaa täältä ylhäältä, tästä tullee samanlaista ruottalaisen kylttyyrin aluetta ko Ylikainuu (Överkalix) ja Piittime (Piteå) jo oova.

Pänkti uskoo, ette niin kauan ko vain oon raja auki Ruottin ja Suomen välilä täälä tullee aina olheen vissi kieli kans. Meänkieli tullee elähmään täälä saanki vuuen päästä vaikkakhaan ei samassa määrin ko hänen lapsuuessa 1940-luvula. Ko Pajalasta tullu Pänkti alotti teini-ikäsennä koulunsa Haaparannala puhuit Pajalassa kaikista hänen ikäsistä 98 prusenttia meänkieltä äitinkielenhään. Kymmenessä vuuessa luku oli puonnu kolhmeen prusenthiin.

-Se oon hyvinki maholista, ette ihmiset vielä tuohon aikhaan jatkava meänkielelä praatimista Suomen puolela.

Englanti saapii yliotheen

Pänkti eppäilee ette ajan menhoon ruottikhaan säilys semmosenhaan ja ette Englannila oon aina vain suurempi merkitys yliopistoissa ja eri meetioissa ja ette pienet kielet oova vielä uhanalasemmat maailmassa.

-Ruotti oon seki uhanalanen kieli. Olen kuulu ette maailmasta katoaa 50 kieltä joka vuosi.

Oonkos valtion tuki elintärkeätä meänkielen säilymisele?

-Se jelppaa tietystikki, mutta tärkheintä oon se, mitä tapahtuu kotona köökissä. Se ette sielä oon kieli käytössä.

Pänkti pittää ette se ole ainoasthaan kieltheistä ko valtion oon painanu jarrua ja halvaa selvittää, kunka laki pellaa nykysissä vähemistökielikunnissa ja vasta sitten halvaa ottaa Luulajan niihin myötä ja antaa heile enempi resyrssia meänkielen säilyttämisheen.

-Luulajan piti saaha nämät resyrssit jo tänä vuona, mutta jos valtion syyni johtaa paranukseen niin se oon sillon hyvä. Mulla ittelä ei ole oiken hyvät kokeemukset väheemistökielikunnista. Niistä ei juuri koskhaan saa esimerkiksi asianomasilta vasthausta ko kyssyy.

No milläs Tornionlaaksossa elethään saan vuuen päästä?

-Peruselinkeinot saahaan mettästä ja kruuvasta – meilähään oon suunattoman paljon malmia täälä ylhäälä. Ja tyrismi tullee kehittymhään pusitiivisesti seki ko se mennee tuolon hyvin myyä hiljasuutta. Maanviljelyllä oon tulevaisuus ja kalastus seki tullee säilymhään.

Urpanisaatio (kaupungistuminen) jatkuu menheen ja maaseutu köytyy vielä lähivuuet, mutta Pänkti uskoo, ette sitten suunta kääntyy – ihmiset alkava muuttaa uuesthaan maale.

Ketäs Tornionlaaksossa tullee asuhmaan?

-Tämän nykysen klupalisaation (maapallostumisen) johosta tänne tullee paljon erilaista väkeä eri puolilta maailmaa.

Jättääkös nykynen kansainvaelus rajotten yli mithään jälkeä?

-Soon ittesthään selvä. Pakolaiset tuleva jäähmään tänne, asuhmaan täälä ja vaikuttamhaan täälä.

Pänkti näkkee yhtäläisyyttä Belgian valloohnein, jokka muutit Ruothiin 1600-luvula ja myötävaikutit suuresti rauan taonnan kehityksheen. Se, mitä oon juuri nytten tapahtumassa sottaa käyvien maitten pakolaisitten kautta, oon luonolista kehiitystä.

Kieli oon tärkeämpi ko kiinteistö

Jatkavakkos Tornionlaaksolaiset minuriteettinna?

-Mulle oon kieli määräävä tekiä siihheen, ette joku saattaa kuttua itteehään Tornionlaaksossa minuriteethiin kuuluvaksi. Mie pölkään, ette muuton tullee käyhmään ko Saksassa toisen maailmansoan aikhoin.

-Vähän semmosia aatuksia oon täälä ylhääläki, ette ko oon asunnu ja oon kartano täälä niin sitä kuuluu minuriteethiin vaikka puhuskhaan meänkieltä.

Hallitushaan oon päättänny, ette jokhainen saapii itte päättää onko hään tornionlaaksolainen

-Soon tosi. Mie en kielä yheltäkhään mielipiettä ette hään kuuluu tornionlaaksolaissiin. Mutta mie katton, ette se oon oltava kielen perustheena vähemistökieliroikhaan kuulumisessa.

Onkos IKEA vielä saan vuuen päästä?

-Ei. Mulla ole mithään IKEAa vasthaan ja tämä Ingvar Kampradin oon nerookas itteshään, mutta eipä taia olla ennää jälelä saan vuuen päästä nykysessä muuossa.

IKEA

Bengt Pohjasen tulevaisuuen visiuunissa ei ole ennää IKEA:aa Rajala.

Meänkielensi Matti Junes

 

 

 

Uusi olut mainoo Tornionlaaksoa

-Met halvaamma panna olutta kokopäivätyönä, sannoo kunnanneuvos Tomas Vedestig Matarengistä, missä Torniolaakso-oluheen toiminan avajaiset oova nytten marraskuussa.

Muutaman päivän päästä lanseerathaan ulos Tornionlaakson uusi ja oma olut. Marraskuussa esitelhään viis uutta olutmerkkiä, jokka liittyvä tähhään maanäähreen.

Koko hoito alko vuosi aikaa ko kolme yrittäjää Ylitorniolta rekisteröi firman nimeltä Torniolaakson olutpaniimo. Het oliva Tomas Vedestig, Christer Taskinen ja Jörgen Ekersund. 

Seuraavassa Tomas Vedestig kertoo meile läheemin, kunka aatus synty ja missä tänhään menhään firman osalta:

”Niinko monet hyät aatukset alko tämäki prujekti saunassa! Met istuima ja pohima Christerin kans ruokhaan liittyvän firman konseptia. Met moleemat muuten tykkäämmä laittaa sapuskaa ja nauttia hyästä oluheesta. Siinä met aloima sitten hunteehraan, ette oliskhaan tuo vaikeata alkaa panheen kotitarpheiksi ommaa olutta.

Sanasta toihmeen ja niin met ostima oluheen käymiskattilan ja alotimma oluheen panon. Ensimäisestä   satsista tuliki sitten niin villin hyvvää, ette aattelimma toistenki piian saattavan haluta meän olutta.

Muutampi viikko jälkheenkäsin met istuimma kotona ja maistelimma jamaikalaista Red Sripe olutta. Silloin met saimma aatuksen, ette ko met kerta istumma täälä ylhäälä Tornionlaaksossa ja maistelemma Jamaikassa pantua olutta niin miksis eivät jamaikalaisekki saattas istua ja maistella täälä meilä pantua olutta!

Tämän oivaluksen jälkhiin met päätimäki varsin pian käynistää tämän meän homman ja alkaa pruuaahmaan erilaisila olutsorteila ja mauila. Lopulta meile jäi viis sorttia, joihhiin met olima tytyväiset.

Ja niin met otimma yhtheyen paikalisseen suunitelihjaan, joka jelppasi meät löytämhään meän oluheele logon ja etiiketin, jonka färit oova muuten sinistä, valkosta ja keltasta – meän flakun färit! Siinä tunturitteen huiput kertova, ette Tornionlaakso alkaa ylhäältä Kirunasta ja jatkuu aina Haaparannale saakka.

Met rakastamma tätä Tornionlaaksoa ja halvaamma tällä pienelä elheelä olla sitä mainomassa!

Juuri nytten met halvaamma valmistaa olutta täysilä niin ette meilä oon täyet hyllyt ko myynti marraskuussa alkaa.

Tämä oon meile toistaseksi vain meän nykysen työn sivuprujekti, mutta meän unelma ja visiuuni oon, ette met saattasimma tätä tehhä kokoaikasesti.

Ketäs met sitte olemma jokka panema tätä olutta Tornionlaakson syämessä. Mie, Tomas Vedestig, oon 41-vuotias Veddesin ravintola-krouvin pitäjä ja kunnanneuvos (ÖFA, Övertorneå Fria Alternativ). Mulla oon kaverinna tässä 40-vuotias Christer Taskinen, joka oon puutyönopettaja.

Meänkielensi Matti Junes

öletikett

Yksi viiestä etiketistä, jokka tuova framile Tornionlaakson prufiilin.