Rajalapsia viethiin pyssissä etehlään ruottinophiin

Lapsi joka ei saa puhua ommaa kieltä menettää itteluottonsa, sitä ei ymmäretty ennen aikhaan, sannoo kirjailia Kerstin Tuomas Larsson

 

Ette ei kelvata kielen takia, ja joutua asuhmaan muihin perheishiin oppimhaan puhumhaan oikeata ruottia ja ei meänkieltä. Tämä oon teemana kirjailian Kerstin Tuomas Larssonin kirjassa Aivonpesoreisu. – Tämä oon osa meän histuuriasta mistä moni ei tiä, hään sannoo.

Met tiämä kaikin ette valtiolla oon paljon tunnon päälä ko Toornionlaakso ruottalaistethiin. Nyt tullee uutta tietoa joka näyttää ette suomenkielisiä lapsia Toornionlaaksosta viethiin pyssilä kesäluala perheishiin ruottinkielissiin perukhoin oppimhaan ruottin. Tämä tapahtu 1920 – 40-luvun aikana. Jokku näistä oon elämässä vielä.

– Meininki näilä pyssireisuila oli hyvä, eihään kukhaan halunu mithään pahhaa lapsille. Mutta mitä ei ymmäretty oli ette ko painaa alas lapsen kielen niin itteluotto ja ittetunto katoaa. Jos minun kieli ei kelpaa niin en miekhään kelpaa! En ole kyllin hyvä.

Net ihmiset joita Kerstin oon haastatellu hänen rumaahniin oon selittänhee justhiins tätä: ette net tunsit ittensä alenetuksi näitten kielileiritten vuoksi. Jokku viethiin aivan outhoin perheishiin monena kesänä peräkkää, ja toisia vain kerran.

 

Kuolee jos hän aukasee suun

Kerstin rumaani Aivonpesoreisu (Hjärntvättarresan) oli oikeasthaan alkualusta aateltu teatterimaanykseksi. Aijanolhoon työ oon muuttanu muotoa ja nyt nuvemperissä se tullee ulos Lumion förlaakissa. Eva Helena Larssonin kuva pärmässä oon koskettava. Se näyttää tyttären joka oon puoleksi veen alla.

-Jos hän aukasee suun niin hän hukkuu. Hän kuolee.

Työ rumanin kans Elvi-tyttärestä oon vaikuttannu Kerstiniä henkilökohtasesti ko hällä oon sukulaisia jokka oon kokehnee näitä pyssireisuja. Hään oon nähny läheltä kunka se oon jättäny jälkiä ihmisissä. -Monta lapsia tuli perheishiin missä oli hyvä, mutta niin ei ollu kaikila. Yksi niistä haastateltuista sai asua yksinhäisen miehen tykönä joka ei ollu siivo ja tyär sai kokea kauheita asioita. Niin kauon ko pyssireisut jatkut se oli harva joka puhu niistä.

– Nethään hävetytit.

 

Aivonpesoreisu selittää Elvistä joka viethään pyssilä etehlään ruottinophiin. Kirja tullee ulos Lumion förlaakissa.

Oppi punskaa maila

Pyssit ei menhee kaikesti Eteläruothiin. Se oli tavalista ette moni suomalainen lapsi Toornionlaaksosta tuli perheesheen joka asu juuri ulkopuolela Toornionlaaksoa, piiain Luulajassa eli Puutissa.

– Mutta mitäs net opit maila Luulajan ulkopuolela? No eihään se ollu ruottia, sehään oli punskaa!

Elvityär oon päähenkilö kirjassa mutta Kerstin oon haastatellu monta jokka oon kokehnee pyssireisuja ja niistä liikuttannu kokhoon selityksen Elvistä.

-Mie olen valinu ette kirjottaa tyttäristä ko mie halvan tua esile vaimoitten histuurian.

Kerstin selittää ette hään tuntee ette Toornionlaaksossa oon ollu hierarkii kolmessa askelheessa missä jokku oon olhee paremanarvoset ko toiset. Aliporthaala oli suomalainen vaimo, siittä päälempännä oli toornionlaaksolainen, ja päälimäisenä, niinku kruunu, oli ruottalainen vaimo.

-Met saama olla kiitoliset niile suomalaisile vaimoile jokka otit ruottalaisen miehen ko se oon niitten takia ette suomenkieli vielä ellää täälä.

Kerstin oon hänen elämänaikana tuntenu ette hään ei kelpaa ko hään oon kohanu ruottalaisia vaimoja. Silloin hään oon usseen ottanu askelheen taappäin.

-Mulla oon menny kymmeniä vuosia ette oppia tuntheen ette ei kukhaan ole parempi ko mie ja ette mie en ole parempi ko kukhaan muu. Met olema kaikin samalaisia.

 

Meänkielensi  Karin, Linnea ja Märta Nylund

Mariannen kapoissa Toornionlaakso ja Stockholmi kohtaavat toisia

Marianne Funck valmistellee hänen tekstiiliä yhessä väävituassa Bagarmossenissa. Hänen firman nimi oon Stockholm Handmade. Kuva: Privaatti

Met olema kaikin eläviä konstvärkkiä katuila ja tämän asian mie halvan tehhä näkyväksi, sannoo tekstiilitaiteilija Marianne Funck Mataringistä.

– Prusessi siinä mitä mie tehen oon Toornionlaakson ja Stockholmin kohtaaminen.

Siksi Marianne oon ilmottannu ittensä meänkielen distansikursile. Piiain hään saapii kielen kautta uutta inspirasjuunia tekehmään kauhniita kappoja ja konstikhaita vääviä?

– Jotaki puuttuu ko ei saata kieltä, sielä ylhäälä, niin ette saapii nähhä jos tapahtuu jotaki ko mie olen käyny sen kursin, Marianne naureskellee.

Marianne Funck synty Mataringissä luovassa ympäristössä. Fammula ja mummula oli molemilla semmosia luovia puolia ja Jimmi-isä taas ottaa mielelhään framile neulan ja lankaa jos joku kampe vaatii korjaamista.

Itte hään oon aina ollu muotiasioissa kiini ja aivan palavasti intreseerattu esteettisestä käsityöstä. Jymnaasien jälkhiin hään siirty Lontonhiin asuhmaan ja käyhmään parturi- ja designikoulutukset ja sen jälkhiin hään sai työpaikan tunnetun parturin, Björn Axénin, tyköä.

Kaulakoristus, kilvenmuotonen, tehty lankajäänöksistä ja helmistä, made by Marianne. Kuva: Privaatti

Leikkaa rikki raanoja

Tuo väävi- ja tekstiiliintressi oon seuranu häntä ko punanen lanka koko hänen 50-vuotisen elämän aikana ja nykyaikhaan hään hommaa tekstiilikäsitöitten kansa kaksi päivää viikossa. Viimeksi hällä oli kappanäyttely Formex-messuila Älvsjössä.

– Mie kuon ja neulon kappoja toornionlaaksolaisesta raanavillasta. Net oon tyyppiä folklore-kappoja. Se ei piiain ole niin  hauskaa ette mie leikkaan rikki raanat, mutta eikös se ole parempi ette niitä otethaan halthuun ko ette net vain jäävä makkaahmaan johonki?

– Tekstiilit saattava olla vähän synkkiä jos net vain jäävä seihnään riippumhaan, mutta jos niitä käytethään vaatituksena niin net oon aivan ko näyttely ulkona.

Hän käyttää paljon uusitusmateriaalia, vaatheissa ja langoissa ja osan langoista hään färjää itte. Marianne neuloo kansa mielelhään kappoja villafiltistä joita hään saapii sieltä täältä. Villa oon lämpimää ja kestää kostetta, se oon loistava materiaali. Kapoissa oon kauhniita omaperäsiä piirtheitä ja niitä oon ainuasthaan yksi jokasesta.

Tarkotus ei ole myyä niin monta vaatekappaletta ko maholista, huomaottaa Marianne, vain se luominen oon nähtävä enämpi taijeprujektina.

Kappa neulottu toornionlaaksolaisesta raanasta. Kuva: Privaatti

Meänkieli kehotuksena

Näissä hänen teoksissa hään solmii yhtheen oman toornionlaaksolaisen taustan monivuotisen stockholmilaisen oleskelun kansa.

Siksi hään oon ilmottannu ittensä Uumajan yniversiteetin meänkielen distansikursile, tarkotuksena ette kielen kautta saa virikheitä omale luomiselle.

– Tekstiili oon aukassu mulle tien meän oman kylttyyriperintheen ymmärtämisheen ja siiheen, kunka paljon eri miljööt vaikuttavat meihiin ihmishiin. Minun ensimäisinä vuosina Stockholmissa mie koin suurta yksinäisyyttä huolimatta siittä mitä kaikkia tällä kaupunkilla oli tarjota. Niin ette prusessi minun tuotheitten takana oon tua yhtheen, yhessäolo ja yhtheisymmärys.

Lähtökohta Mariannen vaatheile oon siinä, ette met häymä kaikin näkyä hyvin katuila, olla niinku elävä galleria.

– Met olema kaikin eläviä taijeteoksia.

Hänen tuotheet oon färikhäitä ja feminiinisiä, toinen jalka folkloristisessa tyylissä.

Mataringin bibliutheekissä oon nykyhään kaksi Mariannen tekstiiliteosta jokka kytkeytyvät Toornionlaakshoon. Toinen niistä oon improviseerattu käsityö ylijäähneistä langoista, joka oon kastettu Kotiikväksi.

– Mie piän Toornionlaaksosta yhtä paljon ko mie piän Stockholmista, hään sannoo.

Meänkielensi Erling Wande

Käsinkuottu villakappa. Mariannen viimeisin teko folkloristisessä tyylissä johonka hään oon saanut inspirasjuunia egyptiläisiltä koptilta. Kuva: Privaatti

Suomeninstityytti satsaa meänkielisseen kirjalisuutheen

Pipliotekaarie Anna-Leena Forsberg Suomeninstityytissä toivoo ette enämpi toornionlaaksolaisia tullee Suomeninstityythiin joka oon Birger Jarlinkaun tienoila. Valokuva: Susanne Redebo

Suomeninstityytin kirjasto aikoo ostaa ison määrän kirjalisuutta meänkielelä. Samala kirjastonhoitaja Anna-Leena Forsberg sannoo tervetuloa toornionlaaksolaisile huohneissiin Stureplanila Stokholmissa.

– Se mennee kans hyvin kaukolainata meiltä oman piplioteekin kautta läänissä koska meän piplioteekki oon klassattu kansanpiplioteekiksi, hään sannoo.

Suomeninstityytin huohneet 1890-luvulta omistethiin ennen Kristiliseltä föreninkiltä nuorile miehile ennenko Suomen föreninki osti net.1970-luvula kirjasto järjestethiin ja siinä oon tänäpäivänä Ruottin issoin suomenkielinen kirjakokoelma.

– Met olema spesiaalipiplioteekki joka toimii kansanpiplioteekkinä. Kaikki jokka asuva Stokholmin läänissä oon tervetulheitä käyttämhään sitä.

Seinäin sisäle mahtuu suunile 19000 meetiata. Issoin osa materiaalista, suunile 90 prosänttiä, oon suomeksi ja loput ruottiksi. Ruottinsuomalaiset kirjat oon omala hyllylä. Kirjastossa oon kans laaja kokoelma ruottinkielistä kirjalisuutta, suomalaista ja ruottinsuomalaista kaunokirjalisuutta ja fakkikirjalisuutta Suomesta.

Menny syksystä saakka oon erityinen hylly meänkieliselle kirjalisuuele. Se ei ole vielä niin suuri.

– Mutta meilä oon varhmaan enämpi titteliä muuala täälä huohneissa, sannoo piplioteekkiasistentti Eija-Liisa Knuutinen joka oon sanu tehtäväksi ette koota net kokhoon.

Ko paikalisosasto Toornionlaaksolaiset Stokholmissa vierailit piplioteekissä aprillissä niin kokoelma oli aika vaatimaton, piiain 40 titteliä, mutta Anna-Leena Forsberg ilmotti ette se oon vain alku.

Se ei ole aivan kirjoja meänkielelä jokka oon kiinostavat saa kiini mutta kans kirjalisuutta ruottiksi jokka selittävä rajaalueelta. Ja kirjoja jokka kirjailiat joila oon juuret Toornionlaaksossa oon kirjottanhee. Esimerkiksi Katarina Kieri, Tove Alsterdal, Gunnar Kieri, Mona Mörtlund…

Hylly missä oon kirjalisuutta meänkielelä ja meänkielestä ei ole niin pitkä tänäpäivänä mutta tullee kasuamhaan tulevaisuuessa. Valokuva: Susanne Redebo 

Saattaa kaukolainata kirjoja

– Met olema aatelhee ette hylly kasuaa hyvin pitkäksi.

Net jokka käyttävä kirjastoa enin tänäpäivänä oon ruottinsuomalaiset.

– Se olis mukava jos toornionlaaksolaisetki tulisit meile, ko mie tiän ette monela piplioteekilä oon kauhean pienet kokoelmat meänkilisiä kirjoja.

Niin sanotut kuljetusloovat maholistava kaukolainaamisen, mikä merkittee ette saattaa tilata kirjoja yhestä kirjastosta Stokholmin läänissä ja jättää takasi toisseen.

Suomeninstityytti meinaa nytt käyä läpi millä förlaakila oon meänkielisiä kirjoja ja ottaa yhtheyttä niitten kans.

Piplioteekkiasistentti Eija-Liisa Knuutinen selittää ette se oon tetektiivityötä ette saa framile mikkä förlaakit markkinoitteva meänkielistä kirjalisuutta.

Anna-Liisa Forsberg oon saanu käsityksen ette se oon vähän jokka kirjottava uusia kirjoja minuriteettikielelä.

Piiain sie saatat tipsata henkilökuntaa mistä net löytävä uusia ja vanhempia kirjoja meänkielelä? Meilaa bibliotek@finlandsinstitutet.se

Meänkielensi Märta, Karin ja Linnea Nylund

STR-T:n jäsenet Tuula ja Kurt Kalander Haaparanta/Toorniosta oottava ette saa tutkia meänkieltä syvemästi. Valokuva: Susanne Redebo

Runokilpa nuorile tullee nostamhaan meänkielen arvoa

Taho mummua eli faffaa kirjottamhaan runoa yhessä sinun kansa meänkielelä!

Oleks sie nuori ja tykkäät kirjottaa runoja? Piiain sie saatat vain leikitellä vähäsen meänkielelä, mutta sulla oon joku sukulainen joka pystyy auttamhaan sinua kielen kansa? Jos näin oon niin sie saatat olla myötä runokilpailussa jonka Kirjalisuuen resyrsikeskus panne käynthiin 2017.

Maria Bideke luulajalaisessa Kirjalisuuen resyrsikeskuksessa (jota hoitaa Region Norrbotten) oon tänä vuona erityisesti pitänyt silmälä minuriteettikirjalisuutta.

– Oon olemassa uuen meänkielisen kirjalisuuen akyytti tarve. Siksi tänä vuona julistethaan nuorile kirjottajakilpa, joka tapahtuu piluuttiprujektina yhtheistyössä Piiribibliuteekin kansa.

– Met halvama kehottaa kirjottamisheen meänkielelä ja ko monet jokka kirjottava tällä kielelä oon vähän iäkhäimpiä niin met halvama nyt nähhä nuoria. 

Syy siiheen, ette nyt valithiin runous oon se, ette meänkielen taito vaihtelee niin paljon nuorten joukossa: niistä, jokka saattavat vain muutaman sanan niihiin jokka saarnaavat sitä sujuvasti.

– Nuvellikilpailussa kaikin ei saata olla myötä. Mutta ko oon kysymys runouesta niin melkeen kaikki saattavat kirjottaa jonku rain ja samala tuntea ette se oon hauskaa. Net, jokka oon vähän epävarmoja kielestä saavat ottaa vasthaan apua joltaki sukulaiselta ja siittä tullee sitte niinku yhtheisprujekti.

– Ytin hään oon siinä ette se pittää tuntua hauskalta ja jännittävältä.

Maria Bideke kaipaa nuorten kirjottajitten meänkielen kirjalisuutta. Kuva: LTU

Julkaisthaan kahela kielelä

Se oon ensimäinen kerta ko järjestethään tämänsuuntanen runokilpa.

-Tulemakhaan saahmaan vain muutaman runon elikkä suuren määrän? Ei kukhaan tiä. Jokku nuoret saavat palkinon heän runoista ja ajatus oon ette usseita runoja panhaan bibblo.se:n kotisivule ja julistethaan jossaki lehessä.

– Piiain runoista saattaa tulla vaikka pieni painoski? Runot julkaisthaan ruottiksi ja meänkielelä niin ette kaikki pääsevät ymmärtämhään.

– Meilä oon asiantuntijoita jokka tulevat auttamhaan ruottin käänöksen kansa.

Levittämhään tietoa runokilpailusta käänythäään ensi siassa niihiin Norrbottenin kouhluin joissa tiettävästi oon meänkielen opiskelijoita. Luultavasti panhaan ilmotuksia aviishiinki, verkhoon ja levitethään tietoa vielä nuortten Met Nuoret–järjestön kautta.

Maria Bideke ei uskala sanoa koska vuona 2017 kilvasta tullee tieto muuta ko sen ette se tapahtuu tänä vuona. 

Meänkielensi Erling Wande

Helpompi löytää meänkielistä kirjalisuutta bibliuteekistä

Maria Bideke Kirjalisuuen resursikeskuksessa toivoo ette olis enämpi kirjottajia jokka halvaisit antaa ulos kirjoja meänkielelä. Hään auttaa mielelhään antmalla tietoja piitraakimaholisuuksista. Kuva: Region Norrbotten.

Meänkieliset kirjat oon nykyhään hankalat löytää bibliuteekissä. Tämä luultavasti selittää miksi kysyntä oon niin pieni. Siksi koko maassa nyt panthaan käynthiin prujekti jossa kaikki kirjat tällä minuriteettikielelä saavat lyhyn presentasjuunin ruottiksi ja meänkielelä. Kirjalisuuen resursikeskus Luulajassa hoitaa tämän asian, jossa nostethaan framile piilotetun joukon.

Enkäätti, jonka STR-T:n nettilehti Metavisi teki janyaarissa, osottaa ette ykstoista neljästätoista sattumanvarasesti valituista bibliuteekistä ilmottaa ette meänkielisten lastenkirjoitten kysyntä oon pieni eli aivan olematon.

Maria Bideke Kirjalisuuen resursikeskuksessa, jota hoitaa Region Norrbotten, ei ole yllättynny:

Oon hankala kysyä semmosen perhään josta ei tiä mitä se oon. Jos sie haet meänkielistä kirjalisuutta niin se oon monimutkasta löytää sitä ko kirjoitten sisälöstä puuttuu informatiivistä tekstiä.

Nykysissä digitaalisissa listoissa minuriteettikielistä näkyvät vain kirjoitten nimet ja se joka ei saata meänkieltä ei ymmärä noppaakhaan kirjan sisälöstä. Siksi Kirjalisuuen resursikeskus oon yhessä Rekiuunibibliuteekin kansa pannu käynthiin prujektin jossa koko senkielinen kirjalisuus esitelhään lyhysti niin meänkielelä ko ruottiksiki.

Tämä koskee kaikkia niitä kirjoja joita oon olemassa maan bibliuteekissä.

 Kaikin häätyvät saa maholisuuen ymmärtämhään mitä kirjat sisältävät.

Tässä oon kansa tärkeätä ette kääntäjät valittevat semmosen tyylin joka puhhuu suohraan lapsile.

– Jos lapset ja nuoret lukevat presentasjuunitekstin niin net häätyvät päästä tuntemhaan vaikuttaako kirja jännittävältä juuri heän ikäluokale.

Uumajan kaupunginbibliuteekissä mainostethaan selvästi mistä lööytyvät minuriteettikieliset lastankirjat. Kuva: Privaatti.

Toisena syynä siiheen, miksi meänkielisen kirjalisuuen kysyntä oon niin pieni, Maria luulee kuuluvan yhtheen sen kansa, ette meänkielisiä kirjoja oon niin vähän. Hään huomaottaa kuitenki siittä, ette uuen lastenkirjalisuuen asema oon valosampi; esimerkkinä oon Pippi Longstrymppi-kirja, jonka käänös tuli vuona 2016, niinku kansa Max Balja.

Se, mikä kuitenki tuntuu luppaavalta, oon ette förlaakit uskaltavat satsata tämäntyyppisheen kirjalisuutheen vaikka markkina oon niin pieni. Toivoma ette useamat tohtivat ottaa tämän askelheen.

Metavisin tutkimus koko maan bibliuteekistä näyttää kansa ette kuuessa taphauksessa 14:sta lastenkirjat piethään muuala ko laseten osastolla.

 Se oon mahottoman surkea. Lapsiperheet hään menevät lasten osastolle. Jos niitä oon piilotettu ulkomaalaisen kirjalisuuen hyllyle niin se oon selvä ette kukhaan ei niitä löyä.

Tällä laila spontaanilainaus jääpii takasiale ja kävijät häätyvät olla kauhean hyvin perilä asioista ennenko het löytävät näitä kirjoja.

Daniel Särkijärvi, meänkieliaktivisti Kaihnuussa, pittää tätä väärää sijottamista suurena vaarana:

 Symboliikki siinä, ette joutua menheen pois satuhuohneesta löytämhään ommaa perittyä kieltä ko kaverit jäävät sinne, viepii minun hunteerinkit siiheen miltä asiat oon ennen aikhaan näyttänheet. Minuriteettilaiset jäävät syrhjään. 

Meänkieliset lastenkirjat luokitelhaan ussein suomalais-ugrilaisiksi.

Huomautus:  Maria Bideken tehtävä oon mm. helpottaa kirjottamista Norrbottenissa ja auttaa niitä, jokka hakevat piitraakia. Tästä löyät tietoa Kirjalisuuen resursikeskustasta 

Meänkielensi Erling Wande

Sofia ja Jens jättävä Tukholman ja muuttava pohjosheen

Stridsman/Kärrmanin perhe jättää kuluvanna kesännä Määlarinlaakson ja pallaa Sofian kotiseu´ulle Luulahjaan ja Tornionlaakshoon. Kuva: Privaatti

Muuttokuorma kulkee – pohjosheen! Nytten jättää pari juurnalistia Määlarinlaakson ja asettuu asumhaan Luulahjaan, ette saava olla lähelä Tornionlaaksoa. Sofia Stridsman ja Jens Kärrman näkevä, ette kläpitten oon hyä oppia meänkieli.

Met ooma aiemin kertonheet Sofiasta, kunka hään oon hänen kahen kouluikäsen kläpin kanssa nähny vaivan oppia meänkielen. Hällä oon kläpitten kans suuri mielenkiinto kiehleen ja kova hinku oppia sitä pareemin.

Sofian vanheemat asuva Korvassa Övertorniolla (äitin nimi oon Ann-Britt Stridsman) ja Sofia asuki sielä ensiimäiset kymmen vuotta ennen Puuthiin muuttoa.

Puoliso Jens Kärrman oon Tukholmassa tunnettu juurnalisti ja oon nytten viimeksi toiminnu Dagens Nyheterin puliitisenna reportterinna. Mutta nytten perhe jättää Määlarinlaakson.

Miksis tet Sofia muutatta tänne ylös?

-Met oomma kauan jo kaivahneet pohjosheen ja sen oikeita talvia, luontoa ja ihmisiä. Ko Luulajasta nousi framille jännittävä homma niin mie hain sitä – ja sain sen! Näin met sitten päätimmä tarttua tilasuutheen.

– Mulla oon työnnä Luulajan tekniillisen yliopiston lehistökontaktien hoito ja minun mies toimii puolesta friilanserinna.

Mitäs tet tulevaisuuelta enniiten ootatta?

-Ootamma moniaki hoitoja: ensiinnäki, ette tästä tullee jossaki mielessä seikkailu koko perhheele ja ette kottoutua uutheen kaupunkhiin ja sen koulun, esikoulun ja vappaa-ajan hoiotten kans ja ette oppia tuntehmaan uusia ystäviä. Sitten tullee olheen mahtavaa ko saattaa hihtoa eneempi ja olla lähelä lasten mummoa ja muffaa. Tulemma varhmaan ookaahmaan viikonloppusin paljo Korhvaan.

Sie oot jatkannu meänkielen kotiopetusta menheennä talvena; kunkas sie näet mahooliseksi kehittää kieltä Luulajassa?

– Mie piän, ette mahoolisuuet oova hyät. Meän vanhiin tyär oon jo sanonnu, ette hään halvaa lukea koulussa meänkieltä. Luulajahaan oon täynnä tornionlaaksolaisia, jotenka mie uskon, ette niin meän kläpeilä ko mullaki tullee olheen aivan erhiin laihiin tillaisuuksia harjottaa meänkieltä ko Määlarinlaaksossa.

Mitäs sie tulet kaipaahmaan Etelä-Ruottista?

– Meän kaikkia fiiniä ystäviä Mariefredistä.

Oos jotaki, jota sie et ennää sieltä kaipaa?

– Talvia! Hyi takasi sitä kuukausien masentavvaa loska-aikaa!

Kuka eli kukkas oova iloosimmat teän tänne ylös muutosta?

– Se oon varmastikki aviomies. Hänhään oon smoolantilainen ja innostunnu pitkänmatkan sivakoinnista ja oon siksi halunnu jo vuosikauet muuttaa pohjosheen.

Meänkielensi Matti Junes

Utebastun i Korva. Foto Privat

Fiini ulkosauna Korvassa, Sofiian vanheemitten lähelä, tullee vastasuuessa olheen useaaminki heilä käytössä. Kuva: Privaatti

 

7-vuotias Elsa halvaa saarnata meänkieltä – niinku mummu ja muffa

Elsa Liinanki, 7 vuotta, Järfällassa, halvaa lukea meänkieltä tulevanna syksynä. Hänen mamma Madelene oon kotosin Toornionlaaksosta. Kuva: Leon Liinanki

Järfällan kunnassa assuu Elsa Liinanki, 7-vuen ikänen. Hään halvaa oppia meänkieltä, kieltä jota hänen mummu ja muffa Pajalassa saarnaavat.

– Itte hään oon keksiny sen, sannoo Elsan mamma Madelene, joka oon jättänyt hakemuksen Kolarängenin kouhluun.

Viimi kesästä asti kaikila lapsila oon lailinen oikeus saa äitinkielenopetusta, vaikka het ei käyttäisi kieltä päivittäin kotona eli vaikka niilä ei ees perustaitoakhaan kielessä. Uusi laki aukasee maholisuuet kielirevitaliseerinkhiin, jonka kautta monile muilekki syntyy maholisuus olla yhtheyessä omhiin juuhriin.

Monet vanheemat freistaavat kehottaa omia lapsia opettamhaan sitä kieltä, jota heän isovanhiimat puhuvat. Mutta Elsan kohalta tämä toivo synty hänessä ittessä.

Elsan perheessä, joka assuu Kallhällissä, Stokholmin pohjosläntisellä puolela, vain mamma Madelene ymmärtää meänkieltä. Madelene oon kasunut ylös Kierunassa ja hään oon Marianne ja Hans Liinangin tyär.

Elsan vanheemilla sisaruksila ei ole ollu samanlaista kieliintoa eikä heilä olekhaan ollut sammaa maholisuutta oppia kieltä koulussa.

Mamma kääntää satuja

Elsa ei saata meänkieltä ollenkhaan tänä päivänä mutta hään kuulee sitä aina ko hään kohtaa mummua ja muffaa ja oon niitten lähesyyessä. Ei vähhiinthään kesilä ko pere käypii Pajalassa. Ja tämän lisäksi mummu oon antanu Elsale meänkielisiä satukirjoja.

– Näitä kirjoja mie saan koko aijan lukea ja kääntää. Elsala oon kova intressi kiehliin, hään tykkää saarnata engelskaaki.

Ja Elsan mummu oon tietenki aivan tulisesti innostunnu siittä, ette hänen lapsenlapsi halvaa oppia meänkieltä.

Madelene takkoo nyt ko rauta oon kuuma. Hakemus opetuksesta oon jätetty jo pari kuukautta aikaa ja hään oottaa nyt toivokhaasti syksyä ko kieli pittää olla Elsan sjeemassa.

Madelene toivoo ette hään ittekki saattaa kehittää ommaa kieltä ko Elsa alkaa lukehmaan sitä.

– Silloin met saama yhtheisen kielen, hään ja mie.

Järfällan koulukeskuksesta Eva Fredriksson ilmottaa ette hään oon ottanut vasthaan Madelenen hakemuksen. Suuriin haaste nyt oon löytää pedagoogin joka saattaa opettaa Elsaa tiiman viikossa, hään kirjottaa meilissä.

– Met tulema ilmottamhaan tästä virasta heti. Tänä päivänä meilä oon vain yksi oppilas joka oon hakenu meänkieleln opetusta ensi syksyksi.

Meänkielensi Erling Wande

”Meänkielen kautta oon helpompi päästä vanhusten kansa puhheile”

Osa Mataringin Länsmansgårdenin henkilökuntaa. Vasemalta seishaaltansa Kati Vedestig, Mumena Alisada, Ani Mäki ja Anne Pasma. Istumassa: Berit Lindberg, Inger Lejon ja Maj-Britt Funck.

Se oon tärkeätä saattaa meänkieltä ko oon töissä vanhustenhoiossa Toornionlaaksossa.

-Ei kukhaan meän asukhaista ole täysin ruottinkielinen, sannoo alihoitaja Inger Lejon Mataringin Länsmansgårdenilla.

Met kohtaama kahvirastila vanhusten asuntolassa, joka oon vain kivenheiton päässä kunnantalosta. Nykyhään 15 henkeä assuu sielä ja kuus alihoitajaa oon kokkointunheet kaffipöyän ympäri. Kaikki vaihettavat helposti, aivan aattelematta, kieltä ruottin ja meänkielen välilä.

-Ko saattaa meänkieltä oon se etu ette pääset paljon lähemäksi näitä vanhuksia ko jos vain saattaa ruottia, Berit Lindberg sannoo.

Puhua vanhusten kansa heän omala tunnekielelä oon tärkeä, net korostavat. Samala het huomaava ette suomen kielen ja meänkielen ero oon aika suuri. Se paljastuu ei vähinthään silloin ko sukulaisia Suomen puolelta tullee käyhmään heän tykönä.

Länsmansgårdenilla kaikki jokka kuuluvat vaikinaisen persunaalin vanheemphaan joukhoon saattavat meänkieltä, nuoreman sukupolven kielitaito oon vähän heikompi.

-Net ei saata ollenkhaan eli vain vähän, Ani Mäki sannoo. Joskus net sanova ette net ei halva mennä näitten tykö ko het itte ei saata heän kieltä. Se tapahtuu eritysiesti silloin ko oon kysymys ihmisistä jolla oon hankalimpia tarpheita. Oon kansa semmonen riski ko ette jokku niistä jokka asuva täälä saattava tulla aggressiiviseksi jos henkilökunta ei saata kieltä

Puhuminen hankala

Nykyhään ei ole olemassa vaatimusta ette henkilö joka saapii työpaikan Mataringin vanhustenhoissa häätyy saattaa meänkieltä eli suomea. Sitä vastoin oon olemassa vaatimus ette suomenkieliset häätyvät osata ruottia.

Berit Lindberg kasusi ylös Kuivankhaassa, pienenä hään ei koskhaan puhunu meänkieltä ja siirty varhain rajan läheltä ennenko hään siirty takasi 35-vuotihaana.

-Vasta täyenä mie aloin puhuhmaan meänkieltä vaikka mie olen aina ymmärtäny sitä.

Alussa hään tykkäsi ette puhua oli paha.

-Aivan alussa mie käytin sitä vain yhessä täälä asuvitten kansa, en halunu ette henkilökunta olis kuulu minua.

Berit uskoo ette meänkieli vähän kertaa menettää tillaa Toornionlaakson vanhusten asuntoloissa ko nuoremat sukupolvet tykkäävät paremin ruottista.

Ani Mäki ei ole yhtä varma.

-Suomesta hään siirty paljon vaimoja Toornionlaakshoon, ja tyttäriäki toiselta puolen väylää. Ja nehhään puhuva meänkieltä, Ani sannoo.Hään oon itte esimerkki tästä. Ani oli nuin 30 vuotta ko hään vuona 1989 tuli Ruothiin rakkauen takia.

Anin mielestä juuri nämät Suomesta siirtynheet pitävät meänkieltä elävännä.

Ani och meänkielen sanakirja

Länsmansgårdenilla oon yksi meänkielen sanakirja, jota alihoitaja Ani Mäki näyttää meile.

Jääpii ulkopuolele

Berit Lindberg kertoo ette oon olemassa riski ette net asujat jokka ei saata meänkieltä jäävät yhessäolon ulkopuolele.

Tästä oon esimerkkiä muualta Toornionlaaksosta, jossa jokku oon valihneet asumisen Ylikaikhnuula siinä pelossa ette het ei pystyisi kommunikoihmaan.

Samala alihoitajat huomaottavat ette henkilökunta koko aijan hyvin helpola siirtyy kielestä toisheen. Se oon etu kaikile, niin ruottin- ko suomenkielisille.

-Ulkopuoliset ihmiset innostuvat siittä kunka met puhuma, Inger Lejon sannoo. Jos emmä löyä suomalaista sannaa niin met otama asian ruottiksi ja jatkama vain puhumista.

Maj-Britt Funck oppi meänkielen ko hään oli 19 vuotta vanhaa ja alko töihiin vanhustenhoijossa. Itte hään ei tykkää ette hään saatta meänkieltä niin hyvin, mutta se toimii.

-Mutta se oon näinki, Maj-Britt sannoo. Sie häyt saattaa kieltä ko sie olet töissä täälä, muuten sie et saata komunikoija asuvitten kansa.

Uusruottalaiset hoitotöissä

Länsamnsgårdenilla oon yksi vaimo Sudanista töissä ja tämä oon opetellut meänkielisiä sanoja. Sanoja ko hänen, maito, ruoka ja kahvi hään käyttä päivittäin.

-Hyvin tehty, Kati Vedestig sannoo. Uusruottalisila ei tietenkhään ole yhtä helppo olla töissä täälä meilä ko Eteläruottissa.

-Mutta aattele ko meän uusruottalaiset 30 vuen päästä joutuvat vanhustenhoithoon ja menettävät ruottin. Heilä oon vain se heän vanhaa kieli jäljelä, vaikka arabian kieli. Silloin vasta net hankaluukset alkava, Kati hunteeraa.

Alaviite: Tämän artikkelin alihoitajat tulevat hiljemin uuessa artikkelissa, jossa het saavat selittää heän käsityksistä meänkielestä. Onkos se kieli joka tullee säilymhään?

Meänkielensi Erling Wande

”Mie halvan pystyä tekehmään kauppoja rajan yli”

Pystyä puhuhmaan sukulaisten kansa ja aijan olhoon tekehmään kauppoja yli rajan oon saanu 16-vuotihaan William Körlénin opiskelheen meänkieltä.

-Mie olen aina tykäny ette meänkieli oon villin kaunis kieli. Mie halvan mielelhään pystyä puhuhmaan sitä vanheemitten jellivaaralaisten sukulaisten kansa ja siksi mie halvan oppia sen. Mie aloin opiskelheen sitä ko mie olin yheksänessä luokassa, tämä uumajalainen selittää.

William tykkää erityisesti Kilvon kielestä, joka nyt oon melkeen kuolemaisilla. Vain vanheemat ihmiset saattava sitä ennää tänäpäivänä ja Williami halvaa viä sitä etheenpäin.

-Nyt mie opin toornionlaaksonsuomea minun opettajalta, Anders Emanuelssonilta, ja Kilvon dialektiä minun isältä.

Williami osasi kauheen vähän meänkieltä ko hään alko lukheen sitä. Sanavarasto rajottu räkinkisanhoin ja kiroukshiin. Hään oli lainanu sanalistoja sillä meininkillä ette hään olis päässy etheenpäin mutta hän tykkäsi ette oppminen oli hankala yksisthään. Samhoin aikhoin hään sai tietää ette hällä oli oikeus äitinkilenopetuksheen.

-Aluksi mie olin ainua opiskelija minun vuosikursila.

Williamin isä oon kasunu ylös Jellivaarassa meänkielisellä perukalla ja oon viimi aikhoin alkanu käyttämhään kieltä pojansa kansa ko poika oon alkanu näyttämhään ette hällä oon intressi siiheen.

Kouluopetus tapahtuu sillä laila ette Andersi tullee Dragonikoulule, missä Williami käypii Ekonomiiprukrammia, kerran viikossa opettamhaan 2-3 koululasta. Opetusplaani oon suunile sama ko niilä täysilä oppilhaila jokka lukeva Uumajan yniversiteetissä.

-Olen oppinu paljon tänä vuona, Andersi oon oikeen hyä opettaja.

Mikäs oon pahhiinta?

-Oon niin paljon sanoja ja se oon hankala saa niitä istumhaan. Monet sanathään oon suomalaisia ja se oon niin kaukana ruottin kielestä.Williamin tärkein tavote opinoissa oon pittää Kilvon dialektiä elävännä.

Kramatiikki sitä vastoin ei aiheuta hälle sen suurempia prubleemiä.

-Saapii nähhä saanko mie sen suijumhaan sen verran hyvin ette se jääpii elhoon vielä joksiki aikaa.

Yksi muu tavote opiskelussa oon oppia puhuhmaan toisten meänkielisten kansa ja ette saattas käyä Suomessa ilman ette kieli antas hankaluuksia.

Williamin tarkotus oon alkaa kauppamieheksi.

-Jos saattaa meänkieltä niin askel suomen kiehleen ei ole pitkä.

Yksi haave oon kansa ette joskus hommata styykan Jellivaaran lähele ja pystyä sielä porisheen naapuritten kansa.

Miksis niin harvat sinun koulussa lukeva meänkieltä?

-Mie en usko ette net tykkävä ette siittä olis mithään hyötyä. Mie tunnen monta jokka saattasit lukea sitä, mutta net tykkäävä piiain ette net saattava käyttää heän aikaa muuhuun.

Sen lisäksi ette hään saarnaa meänkieltä isänsä kansa niin Williami kuuntelee Meänraatiotaki.

Meänkielensi Erling Wande

 

 

 

 

Sofia opettaa hänen lapsile meänkieltä köökipöyän ääressä

Sillon tällön Sofia Stridsman istuu hänen lapsitten kansa köökipöyän viehreen Mariefredissä ja tolkuttaa meänkieltä.

-Mie huomaan ette net oon innostunhee ja opetan heile ramsoja ja sanoja. Hevonen oon häst ja pappi oon präst, esimerkiksi.

Sofia Stridsman, 38, synty Luulajassa mutta asu Korvassa Mataringin ylempännä yhtheentoista vuotheen saakka. Sillon hään siirty sisaruksitten, mamma Ann-Britt Stridsmannin ja pappa Stig Nulun kansa etehlään. Iso faalypunanen lapsuuenkoti (Stigin sukutalo) väylän vieressä oli kuitenki jatkuvasti napa perheen elämässä.

Tänäpäivänä Sofia oon töissä sjurnalistinä, assuu Mälardaalissa ja hällä oon oma pere, mies ja kaks kläppiä. Hään triivastuu villin hyvin etelässä – mutta tullee useasti lapsuuenkothiin missä lasten murmuuri ja murfaari taas asuva vakituisesti.

”Korva oon kotona mulle”

-Korva oon kotona mulle. Ko sitä oon sielä ylhäälä sitä oon vapa ja eikä tartte istua taatturin ääressä ollenkhaan, sannoo Sofia joka viettää monta viikkoa joka kesä Toornionlaaksossa.

Talvelaki ja kevätalvela het lähtevä ylöspäin hihtamhaan ja nauttimhaan vaphauesta luonossa. Sofia sannoo ette vaikka hään assuu 120 pelikuormaa hänen juurista yhtheys oon voimakhaampi ko  koskaan.

Ko hään synty 1977 se ei ollu staattys puhua meänkieltä koulussa. Suomi kotikielenä oli, mutta Sofialta kielethiin opetus koska hänen vanhiimilla oli ruotti ensimäisenä kielenä. Mutta mamma ja pappa puhut meänkieltä keskenänsä ja Sofia sai rikhaan sanavaraston vaikka vanhiimat ei puhuhnee sitä suoriksi hälle.

-Mie ymmärän paljon mutta en saata rakentaa omia meeninkiä.

Koskas sie hoksasit ette sie halvat antaa kielen kläpile?

– Korva oon tärkeä paikka heile. Kläpit ei ole koskhaan niin vaphaita ko sielä. Net laukkova samoja polkuja ja niittyjä niinku mie tehin, leikittelevä jäänpäälä väylässä… Mie halvan ette net etheenpäinki tunteva yhtheyttä Toornionlaaksoon. Vanhin tyär Maja oon seittemän vuotta ja näyttää intoa meänkielele. Sofia arvottaa ja kehottaa tätä.

Yrittää antaa niile sanoja

-Emmä met piä opetusta isomasti kotona, mutta mamma oon antanu lastenkirjoja meänkielelä kläpile. Ja Maja oon oppinu joitaki sanoja. Hällä oon oikeen hyvä lausuminen. Mie yritän antaa kläpile sanoja ko mie en ossaa praatia kramattisesti oikeen.

Sofia aikoo hakea meänkielen äitinkielenä kläpile. Vapakoulu missä net oon nyt, työskentellee suomen petakokiikin mallila ja hään tietää ette rekturi kehottaa kielenvalintaa. Jos ei ole opettajaa kielessä niin Sofia uskoo ette sen saattaa ratkasta tikitaalisella opetuksella eli suomenkielisten opettajitten kautta.

Sofia surree ette hään ei saanu lukea meänkieltä ko hään itte oli koulussa.

– Mutta se antaa iloa mulle ette meänkieltä nykyhään kehotethaan kouluissa ja esikouluissa Mataringissä.

Facebookin kautta ja verkossa hään seuraa kehitystä hänen kotikunnassa ja oon ilonen siittä mitä hään näkkee: ette meänkieli oon saanu korkeaman staattyksen ja viimenkhään saapii ottaa siiaa.

Meänkielensi Märta, Karin ja Linnea Nylund

12283292_10153663374636132_306938921_n