Tehkää meänkieli pakoliseksi koulussa

Krister Wennberg ja hänen poika Isakki lukevat molemin meänkieltä. Kristeri-isä distansila Uumajan yniversiteetissä, Isakki saapii äitinkielenopetuksen Ingarössä Stockholmin ulkopuolela. (Kuva: Susanne Redebo).

 

Wennberg-perheen tykönä Värmdössä niin Kristeri-isä ko hänen poika Isakki lukevat meänkieltä. Isä Uumajan yniversiteetissä ja poika kotikielenopetuksessa, 50 minuuttia viikossa.

Mie pruukaan sanoa Isakille ette meilä oon salanen kieli, hällä ja mulla, jota kukhaan muu ei ymmärä, sannoo Kristeri.

Hään toivoo ette meänkielestä tulis pakkoaine gryndskuulan oppilhaile Toornionlaaksossa.

 

Sillä laila ei olis vaaraa ette se kokohnaansa katoais ja politiikkerit näyttävät ette het ottavat tämän minuriteettikieliasian toela.

47-vuotias Krister Wennberg lukkee meänkielen jatkokursia (B) distansikursina Uumajan yniversitetissä. Hänen pojalla, Isakilla, oon samala meänkieli äitinkielenä Brunnin koulussa Ingarössä.

Krister synty Mataringin Ruokojärvessä mutta siirty varhain perheen kansa Korpilompolhoon, jossa hään kävi koulun. Se oli vuona 2001 ko heän siirtokuorma meni Stockholhmiin.

– Pienenä mie ymmärsin meänkieltä aika hyvin, sitähään minun vamhemat puhuit keskenhään mutta ei koskhaan meän, lasten, kansa. Nyt mie tykkään ette se tuntuu kauheen ikävältä.

Täyenä hään nyt freistaa saa halthuunsa kielen jonka kansa hään kasusi ylös. Hänen tavote oon oppia puhuhmaan kieltä, kirjottaminen ei tunnu yhtä tärkeältä.

 

Isakki luokkahuohneessa yhessä äitinkielenopettajan Kristina Hedströmin kansa. (Kuva: Privaatti)

 

 

Pakolinen aine koulussa

Krister toivoo ette meänkielestä tulis pakkoaine koulussa kaikile toornionlaaksolaisile oppilhaile, sillä laila voittais paljon ko aattelee tulevia sukupolvia.

– Vapaaehtonen opetus rakentuu siiheen ette vanhemat halvavat ette lapset oppivat kielen. Mutta nuoremanpuoleiset vanhemat piiain ei ole niin intreserattuja siittä, intressi omhiin juuhriin herrää vasta korkeaman iän kautta.

Mikäs sinun henkilökohtanen tavote oon oppimisessa?

– Oppia puhuhmaan kieltä, pojan ja minun sisarusten kansa.

Mikäs oon pahinta meänkielessä?

– Kirjottaminen, sitä mie en saa milhään toimimhaan. Tuplakonsonantit ja tuplavukaalit tuntuvat välistä epäloogisilta. Mie halvasin enniiten käyä kursia jossa vain opithaan puhumaan, ko mie en kuitenkhaan tulevaisuuessa aijo kirjottaa niin paljon.

– Mie yllytän Isakkia sillä ette kaikki ei ossaa tätä kieltä. Tästä tullee minun ja pojan, jotakin mitä meilä oon yhtheistä. ”Salanen kieli”, sillä laila mie freistaan pittää intressiä elävännä.

Isakki oon lukenu meänkieltä melkein kaksi vuotta ja oon päässy niin pitkäle ette hään itte saattaa opetella sanoja omile luokkakaverille.

– Mutta oonhaan se selvästi hälle vähän ponnistumisen varassa ette pittää koossa koko meeninkit ko mie freistaan puhua hänen kansa.

Kristerin lohutus oon siitte siinä ette selittää ette se oli juuri tämmöstä hällekki pienenä, ette sitä saattaa näpätä sanan sieltä, sanan täältä ja joksiki pysyä asiassa.

Isakin fasteri, joka assuu Kirunassa, pruukaa kans puhua meänkieltä Isakin kansa, ko hään käypii kylässä sen tykönä nuin pari kertaa vuessa.

 

Yksi oppikirjoista jota käytethään Isakin oppitiimoila oon Nylundin sisarusten Meänkieli.

 

Ansvaari säilyttää kielen elävännä

Kristeri huomaa ette aina useamat vanhoitten sukupolvista menevät pois, ihmiset hänen läheisyyessä jokka oon helposti ilmaisheet itteensä meänkielelä.

– Silloin met häymä otta ansvaarin tästä ja säilyttää kielen elävännä. Siinä oon meän velvolisuuus.

Isakilla oon meänkielen opetusta 40 minuuttia viikossa.

– Se oon parempi ko ei mithään mutta kuitenki aivan liika vähän.

Gubbängenin koulussa Stockhlomissa, jossa hänen poika kävi ensiksi, oli alussa hankala saa käynthiin meänkielen opetusta opettajanpuutheen vuoksi. Krister oon itte IT-koortineeraaja ja hään tekkee päivittäin Saco:le työtä teknisten apuvälihneitten kansa ja hänen mielestä distansiopetus olis hyvin maholista.

– Koulu ei pääse tästä vain sillä että syytethään opettejanpuutetta ko koko Toornionlaakso haan oon täynä päteviä ihmisiä.

Hään näkkee suuria maholisuuksia distansiopetuksessa esimerkiksi web-kaameroitten ja Skypen avula.

Toinen keino vauhtittaa opetusta olis ette nostaa palkkaa niile pedagoogille jokka saattavat vähemistökieliä.

 

Meänkielensi Erling Wande

 

Halvaks selittää sinun kokemuksista?

Ruottin Toornionlaaksolaisliitto STR-T oon saanu tukea Kylttyyriteparttemäntistä ette tehhä esitutkinon  ette valasta Ruottin valtion väkivaltaa toornionlaaksolaisile ja meänkielisille. Tämä esitutkimus tehhään aikana 1/11 2017 – 31/1 2018. Esitutkimus tullee antamhaan vastauksen minkälainen jatkuva prosessi saattais olla. Osa esitutkimuksen sisälöstä oon henkilökohtasia kertomuksia, ihmisten omia selityksiä ja kokemuksia. Net alueet jokka kuuluva esitutkimuksheen ja mistä förpynti halvaa koota kertomuksia oon: 

  •  Ruottalaistamisprosessi niinku työtuat, intternaatit ja kielipesät
  • Rotupiolookisia tutkimuksia
  • Intystrialiseerinki – työelämän kohtaaminen ja meänkielisten osa Ruottin hyvinvointiyhtheiskunnan kehityksessä
  • Kylttyyriperintheen ja ruottalaisen yhtheiskunnan kohtaaminen
  • Muuta mitä halvat tua esile

Jos sulla oon kertomus eli kokemus jonka sie halvat jakkaa – ota yhtheyttä  info@str-t.com eli 070-582 40 74. Sinun osalistuminen oon anonyymi muile, jos sie halvat. 

Rajalapsia viethiin pyssissä etehlään ruottinophiin

Lapsi joka ei saa puhua ommaa kieltä menettää itteluottonsa, sitä ei ymmäretty ennen aikhaan, sannoo kirjailia Kerstin Tuomas Larsson

 

Ette ei kelvata kielen takia, ja joutua asuhmaan muihin perheishiin oppimhaan puhumhaan oikeata ruottia ja ei meänkieltä. Tämä oon teemana kirjailian Kerstin Tuomas Larssonin kirjassa Aivonpesoreisu. – Tämä oon osa meän histuuriasta mistä moni ei tiä, hään sannoo.

Met tiämä kaikin ette valtiolla oon paljon tunnon päälä ko Toornionlaakso ruottalaistethiin. Nyt tullee uutta tietoa joka näyttää ette suomenkielisiä lapsia Toornionlaaksosta viethiin pyssilä kesäluala perheishiin ruottinkielissiin perukhoin oppimhaan ruottin. Tämä tapahtu 1920 – 40-luvun aikana. Jokku näistä oon elämässä vielä.

– Meininki näilä pyssireisuila oli hyvä, eihään kukhaan halunu mithään pahhaa lapsille. Mutta mitä ei ymmäretty oli ette ko painaa alas lapsen kielen niin itteluotto ja ittetunto katoaa. Jos minun kieli ei kelpaa niin en miekhään kelpaa! En ole kyllin hyvä.

Net ihmiset joita Kerstin oon haastatellu hänen rumaahniin oon selittänhee justhiins tätä: ette net tunsit ittensä alenetuksi näitten kielileiritten vuoksi. Jokku viethiin aivan outhoin perheishiin monena kesänä peräkkää, ja toisia vain kerran.

 

Kuolee jos hän aukasee suun

Kerstin rumaani Aivonpesoreisu (Hjärntvättarresan) oli oikeasthaan alkualusta aateltu teatterimaanykseksi. Aijanolhoon työ oon muuttanu muotoa ja nyt nuvemperissä se tullee ulos Lumion förlaakissa. Eva Helena Larssonin kuva pärmässä oon koskettava. Se näyttää tyttären joka oon puoleksi veen alla.

-Jos hän aukasee suun niin hän hukkuu. Hän kuolee.

Työ rumanin kans Elvi-tyttärestä oon vaikuttannu Kerstiniä henkilökohtasesti ko hällä oon sukulaisia jokka oon kokehnee näitä pyssireisuja. Hään oon nähny läheltä kunka se oon jättäny jälkiä ihmisissä. -Monta lapsia tuli perheishiin missä oli hyvä, mutta niin ei ollu kaikila. Yksi niistä haastateltuista sai asua yksinhäisen miehen tykönä joka ei ollu siivo ja tyär sai kokea kauheita asioita. Niin kauon ko pyssireisut jatkut se oli harva joka puhu niistä.

– Nethään hävetytit.

 

Aivonpesoreisu selittää Elvistä joka viethään pyssilä etehlään ruottinophiin. Kirja tullee ulos Lumion förlaakissa.

Oppi punskaa maila

Pyssit ei menhee kaikesti Eteläruothiin. Se oli tavalista ette moni suomalainen lapsi Toornionlaaksosta tuli perheesheen joka asu juuri ulkopuolela Toornionlaaksoa, piiain Luulajassa eli Puutissa.

– Mutta mitäs net opit maila Luulajan ulkopuolela? No eihään se ollu ruottia, sehään oli punskaa!

Elvityär oon päähenkilö kirjassa mutta Kerstin oon haastatellu monta jokka oon kokehnee pyssireisuja ja niistä liikuttannu kokhoon selityksen Elvistä.

-Mie olen valinu ette kirjottaa tyttäristä ko mie halvan tua esile vaimoitten histuurian.

Kerstin selittää ette hään tuntee ette Toornionlaaksossa oon ollu hierarkii kolmessa askelheessa missä jokku oon olhee paremanarvoset ko toiset. Aliporthaala oli suomalainen vaimo, siittä päälempännä oli toornionlaaksolainen, ja päälimäisenä, niinku kruunu, oli ruottalainen vaimo.

-Met saama olla kiitoliset niile suomalaisile vaimoile jokka otit ruottalaisen miehen ko se oon niitten takia ette suomenkieli vielä ellää täälä.

Kerstin oon hänen elämänaikana tuntenu ette hään ei kelpaa ko hään oon kohanu ruottalaisia vaimoja. Silloin hään oon usseen ottanu askelheen taappäin.

-Mulla oon menny kymmeniä vuosia ette oppia tuntheen ette ei kukhaan ole parempi ko mie ja ette mie en ole parempi ko kukhaan muu. Met olema kaikin samalaisia.

 

Meänkielensi  Karin, Linnea ja Märta Nylund

Åsa Larssonin Toornionlaakso SVT:ssä

-Tämä oon ollu minun elämän paras reisu, sannoo Åsa filmausaijasta Toornionlaaksossa viimi kesänä. Kuva: Ahti Aasa, SVT

 

Yhtheistyöhenki oon tyypilistä toornionlaaksolaisile. Ko kirjailija Åsa Larsson uuessa TV-sarjassa tullee takasi hänen lapsuuenaijan kotikylhään Kurkkihoon met saama tietoja siittä.

– Mie ja minun äiti tehemä vieläki niin, ette met tehemä työt yhessä. Matoitten kuuraaminen yhessä, ette antaa käet tehhä työn, oon terhfeelistä pääle ja praatimiselle. Toornionlaaksolainen luottaa käetten kykyihiin.

 

SVT:n uuessa prugrammisarjassa ”Syän Kurkkiossa” Åsa Larssonin oma elämä oon se keskheinen asia. Kolmessa osassa, jokka lähätethään desemperissä, saama seurata hänen omia jalanjälkiä ko hään tullee takasi Toornionlaakshoon. Kaikki oon aitoa, taustassa ei ole mithään feikattua.

Prugrammissa Åsa ottaa uuesti yhtheyttä entishiin tuthuin ihmishiin ja paikhoin – kaikhiin siiheen mikä oon muokanut häntä ihmisennä ja leimanu hänen kirjailijatoimea. Kohtaamiset jokka kuuluva hänen elämänkuvauksheen.

 

SVT:n uusi kolmiosanen prugrammi Åsa Larssonista lähätethään desemperissä. Kuva: Bonniers

 

-Ko mie kerta tulin takasin Kurkkihoon viimi kesänä tekehmään tätä nauhotusta, niin minun mielessä väylä oli jättiläiskokonen ja mettä syvä ja vaillin suuri… Mutta toelisuuessa oli piiain kysymys vain korttelikilomeeteristä, jossa mie olin liikkunu minun ylöskasuamisaikana.

Åsan mummu Theresia asui Kurkkiossa ja häntä kohthaan Åsa tuntee suurta rakhautta. Hän oonki matkassa filmiksi tehtyssä kirjassa sankarivaimosta Rebecka Martinssonista.

-Minun mummu oli minun elemän tärkein ihminen.

Mummun kansa yhessäoleminen oli sitä, ette seurata häntä huushollihommissa ja lapsenlapsi ei koskhaan ollu tielä. Theresia oli vireä, oli aina hommaamassa jotaki, ei koskhaan istahtannu leppäähmään.

Höystönä prugrammissa oon ette Åsan perheessä oon olemassa riita joka liittyy Kurkkihoon.

-Riita oon sen takana ette mie en ole käyny sielä 30:n vuotheen, niin ette se oli kauhean erityistä ette tulla takasi.

SVT:n tuottaja Ahti Aasa anto Åsale suurta vaphautta päättää prugrammin sisälöstä. Yksi kulmakivi oli ette kuurata traasumattoja väylänrannala, toinen ette kirjottaa laulutekstin yhessä Hasse Alatalon kansa (ja kuistissa laulavalle Susanne Rantatalole). Tuottaja Ahti Aasa halusi ette kaikki mitä filmathiin pitäs olla aitoa ja toelista tapahtumista. Tämä vinkkeli sopi Åsale hyvin.

 

-Toornionlaaksolaiset luottava heän käsitten kykhyin, sannoo Åsa, joka tässä kuuraa mattoja yhessä Maja Mellan kansa Kurkkiossa. Kuva: Ahti Aasa, SVT

 

”Minun elämän paras reisu.”

Inspeelninkiviikon elämykset aukasit Åsa Larssonille uusia ovia, joita hään aikoo käyttää tulevaisuuessa.

-Tämä oon ollu minun elämän paras reisu.

Inspeelninkiaijan kohtaamiset oon toiminheet hälle ponnistuslautana.

-Kesä toi mulle uusia näkökohtia ihmishiin ja aiheishiin joita mie halusin viä etheenpäin.

Siksi hään aikoo ensi kesänä reisata ympäri Toornionlaaksoa ja kuunela semmosia kertomuksia jokka elävät ommaa elämää rajaihmisten tykönä. Hään oon jo tavanu monta semmosta, muita hään aikoo hakea toisten neuvoitten avula. Piiain nämät jutut tulevat elähmään ommaa elämää joskus tulevaisuuessa Åsan kirjottamisen kautta. Ensin hään pittää vain tehhä valhmiiksi PAX-sarjan (suositun nuortensarjan) viimisen osan ja Rebecka Martinssonni-sarjan viimisen rumaanin.

Se mitä Åsa sai kokea viimisen viikon aikana Pohjosessa oli yhtheistyöhenkeä, jota hään luulee tyypiliseksi Toornionlaaksole.

-Met olema tottunheet seurustelheen samala ko met tehemä työtä. Oon olemassa paljon toornionlaaksolaisia jokka oon hyviä tekehmään töitä käsilä ja heilä oon erikoinen luotto omitten käsitten kykhyyn.

 

Hasse Alatalo ja Åsa tervaavat airomia väylän rannala. Kuva: Ahti Aasa, SVT

 

Joskus piiain rakenethaan jotaki yhessä, korjathaan huohneet yhessä eli olhaan yhessä krannitten kansa heinänteossa?

Meänkieli minuriteettikielenä oon tietenki matkassa tässä prugrammissa. Åsa ei ossaa puhua sitä mutta ymmärtää aika paljon. Hään selittää kunka hyvvää se tekkee ko saapii olla semmosessa miljöössä missa puhuthaan meänkieltä ja saapii kokea kunka kieli tullee takasi, siittä huolimatta ette oon kulunut vuosia niiltä aijoilta ko viimeksi kuuli sitä.

Hään uskoo kansa ette jos oppii meänkielen vasta täyenä niin sitä eitule hallitheen kieltä sataprosenttisesti.

-Mutta siiheen saattaa tutustua ja saattaa oppia tuntheen sitä. Ja se saattaa riittää.

 

Meänkielensi Erling Wande 

Prinsessan Estellin kruunussa saattaa olla helmiä Toornionväylästä

Oppilhaat Toornionlaakson kansankorkeakoulusta hakevat väylähelmimysloja Juojoesta. Kuva: Privaatti

Myyttisellä väylähelmimyslala Toornionväylässä oon jännittäviä haaroja Ruottin kuninkhaansukhuun. Prinsessan Estellin kruunussa Oscar II aijasta saattaa olla helmiä Pohjoisruottista. Piiain Juojoesta Mataringistä? Samala myslala oli kans iso merkitys ko Carl von Linné aatlathiin 1700-luvula.

Väylähelmimyslaa oon pyyetty helmitten takia 1600-luvusta saakka. Tioitten jälkhiin löyethään vain yksi makeanveenhelmi 2000 myslasta. Silti sitä oon pyyetty kovasti mikä oon tehny ette se nyt oon suojattu.

Jokku parhaiten säilynheistä makeanveenhelmistä oon net jokka hovifroua Ebba Brahe sai Gustav II Adolfilta toistuksena hänen rakhauesta. Oscar II kruunussa vuesta 1844 oon kans iso määrä makeanveenhelmiä jokka saattava tulla ruottista. Kruunu kuuluu tänäpäivänä prinsessa Estellile.

Juojoki Toornionväylässä oli piiain paikka missä kuninkhaaliset helmet kasusit kauhniiksi. Se oon vain siinä joessa, kaks pelikuormaa pohjoisläntheen Mataringistä, missä väylähelmimysla oon löyetty koko Ruottin puolela Toornionväylää. Toissaalta oon kaksi jokea suomen puolela Pellon kohala missä kans oon myslaa.

Väylähelmimysla tullee noin 10-15 senttiä pitkä. Kuorenfäri oon pruuninmusta-sinisenmusta ja ei saa sekottaa tammimyslan kans jolla oon vihertävä kuori. Kuva:Privaati 

Armoton helmenkalastus

Se haaveiltu elläin löytyy kans muuala Ruottissa, mutta issoin määrä oon lyöty ulos. Helmenkalastus oon syy siihen. Se vaatii kans kirkhaat veet ja ei kestä likkaa.

-Mettä- ja maanpruuki oon tuonu muttaa vetheen ja mysla tukehtuu. Se oon vaikuttannu ette se oon kaonu enämpi ja enämpi, sannoo Rolf Lahti, opettaja Toornionlaakson kansakorkeakoulussa Mataringissä kalastuslinjala.

Väylähelmimyslaa oon löyetty noin 10 kilomeeterin matkan Juojokea pitkin ko oppilhaat koulun kalastuslinjalta tehit inventheerinkin Lääninhallituksen kalastussuojaprujektissä 2007. Työ tehtiin ette tutkia elinmaholisuuet lohele ja taimenelle mikä oon vaatimus myslan lissäintymiselle.

Mysla vaatii kallaa väli-isäntännä. Se merkittee ette simpukka istuu parasiittinä hänen ensimäiset kuukauet taimenen/lohen kiaksissa ennenko se putoaa ja kaivaa ittensä pohjaan. Jos ei ole kallaa niin väylähelmimysla kuolee.

-Viimeksi menny kesänä mie näin ette myslat olit Juojoessa, net olit kiini pohjassa ja net olit aika isoja, sannoo Rolf.

 Rolf Lahti, opettaja Toornionlaakson kansankorkeakoulula Mataringissä, oon räknäny mysloja Juojoessa hänen oppilhaitten kans. Kuva: Privaati

Saattava olla kaapinloovissa

Väylähelmimysla saattaa päinvaston tammimyslaa mikä kans löytyy Toornionväylässä, kapslata pieniä santamuruja mikkä livahtava kuoren alle.

-Helmet saattava näyttää rumalta ja kurjan näköseltä mutta jokku saattava olla kauhean kauhniita.

Tavalista oon kuitenki ette net oon kupuloisia, pytkyläisiä ja vähän pahan färiset Rolf ei ole koskhaan piättänny helmeä Juojoesta.

-Niitä oon varmasti näilä paikkakunnila kotona ihmisillä. Mutta net helmet jokka koothiin ja jokka olit arvokhaita 40-50-luvula ei olhee semmosia mitä säilytethiin kaapinloovassa koska net saatethiin vaihettaa kuukausipalkhoin.

Mikä kans tekkee väylähelmimyslan niin kiinostavaksi oon ette se kattothaan vanhiimaksi elläimeksi Ruottissa. Yksi simpukka mikä löyethiin oli 270 vuotta vanhaa.

Mitäs sie uskot maholisuuesta ette saa simpukan leviämhään?

-Siihen oon syy ette väylähelmimysloja oon vain kolmessa joessa koko Toornionväylän systeemissä. Se vaatii kauhean hyviä ja kirkhaita vesiä missä oon korkea ph-arvo.

-Mutta kyllä sitä saattaa hunteerata ette ihmiset oon yrittänhee nostaa niitä muihin vessiin koska net annoit rahhaa.

Tänäpäivänä se oon kuitenki kieletty ette koskea mysloin ilman ette saa luvan Laatunsuojaföreninkiltä.

Se mennee 12-20 vuotta ennenko väylähelmimysla kantaa herhneenkokosen helmen niin siittä syystä ei piiain ole ollu intoa saa määrän lissäinthyyn, uskoo Rolf. Hällä oon tuttu joka muistaa läjiä väylähelmimysloja Juojoen rannala ko hään oli lapsi. Ihmiset olit kalastanhee niitä ette kattoa jos niissä olit helmet.

Linné fiksasi kylvön

Kunkas se oli sitten simpukan kytkeminen kasvitietemiehheen Carl von Linnéhen? Joo, se nuori Carl Linnaeus näki yhelä reisula pohjoisimassa Ruottissa 1732 ette mysloja auasthiin yhen väylän varrela Lapissa. Kauhniita helmiä häikäsi nuorta Carlia jolla jo sillon oli kytkeminen kuninkhaantalhoon. Hään näki tässä maholisuuen laittaa trotninkille kauhniita koruja. Siksi Carl alko helmimyslakylvön Fyrisån:issa Uppsalassa. Hään porrasi reiät mysloitten kuohriin ja laitto sinne kappalheen kalkkia mikä ympäröithiin pärlemuurila. Yritys onnistu. Nuori kasvitietemies sai pyöreitä helmiä ja myi vähän aijan päästä koko hänen eksperimäntin valtiolle. Palkka kylvöstä oli aatelintitteli, siittä nimi Carl von Linné.

Nootti: Lääninhallitus Norrbottenin läänissä työskentellee monessa prujektissä ette parantaa elinolosuhteet väylähelmimysloile. Muun muassa oon estheitä vesissä otettu pois ette kalat saattava levitä. Veet mihinkä kulutus oon vaikuttannu nekatiivisti korjathaan kans. Lähe: Dagens Nyheter, 2014

Meänkielensi Märta, Karin ja Linnea Nylund

 Prinsessan Estellin kruunussa minkä hään oon periny Oscar II:lta oon helmiä väylähelmimysloista. Kuva: Privaati

Kielikeskus meänkielele ja uusi virasto pelastaa epäonnistunheen minuriteettipulitiikan

Lennart Rohdin, hallituksen minuriteettipulitiikan tutkija, haastatelhaan saamelaiselta surnalistilta minuriteettipulitiikan puutheista. Kuva: Susanne Redebo

Hallitus oon epäonnistunnu osittain heän minuriteettipulitiikassa. Issoin osa kunnista ja maakärajistä ei tehe aktiiivista työtä perussuojan kans johonka minuriteettikansala oon oikeus. Silti tutkimus, jonka Lennart Rohdin oon allekirjottannu, esittää korjaamista. Esimerkiksi häätyy liittää minuriteettikysymykset Koululakhiin ja Sosiaalipalvelulakhiin ette net saava suureman merkityksen. Vasittu kielikeskus meänkielele saatethaan kans panna etusiale.

Lennart Rohdin oon viimi syksystä saakka, hallituksen määräyksellä, tehny tarkastuksen minuriteettipulitiikasta ette vahvistaa minuriteetitten oikeuet. Osamietintö, joka julistethiin 15 kesäkuuta, näyttää ette löytyy monta kohtaa jokka tarttee korjata ette Ruotti ellää hänen minuriteettipulitiikan mukhaan.

– Met olema tärkeässä vaiheessa kieliasioissa, sannoo Lennart. Meänkielen puolesta tilane oon huonompi tänäpäivänä ko mitä se oli kymmenen vuotta aikaa ko kattoo nuorten kielenoppimista. Met häymä ottaa kiini maholisuuesta rakentaa kielisiltoja sukupolvitten välilä, muuten koko kielipulitiikka romahtaa. Ja nyt oon kiire.

Issoin ongelma minuriteettipulitiikan kokohnaisuuessa oon ette issoin osa kunnista ja maakäräjistä ei ole ottanhee vaaria perussuojasta mihinkä kaikila viielä minuriteetilä oon oikeus. Vaikka laki tuli seittemän vuotta aikaa.

– Se oon epäonnistuminen. Nyt met vaaima ette kaikki kunnat ja maakäräjät koko maassa ehottomasti antava tietoa minuriteettioikeuksista heän asukhaile.

Uusi virasto ottaa yli

Kaikki kunnat ja maakäräjät häätyvä kans panna tavotheet ja säänöt heän minuriteettipuliittisille työle ja seurata tuloksia. Tämä uusi lähtö vaatii uuen tarkastusviraston joka ottaa yli tehtävät jokka Stokholmin lääninhallitus ja Saametingi oon hoitanhee ennen. Uuela virastolla pittää kans olla oikeus painaa pääle ko muutostyö mennee liika hithaasti.

Selvempi lakisäätäntö föörskuulassa ja vanhainhoijossa oon a ja o ette saa kielipuolen oikenheen, Lennart huomauttaa. Tässä esitethään ette minuriteettikielen kysymykset siirethään minuriteettilaista Koululakhiin ja Sosiaalipalvelulakhiin ette net saava enämpi merkitystä.

Se virkaryhmä joka parhaiten tietää minuriteettikysymyksistä oon piplioteekkihenkilökunta. Net tietävä justhiins mitä Piplioteekkilaissa seisoo – ette niitten pittää tehhä työtä minuriteettikielitten kans.

Kunnila häätyy tarkastuksen mukhaan tulla pakko kysyä huoltajilta heän toivomuksia förskuulassa ja informeerata oikeuksista vanhoile jokka tartteva huoltoa  

Tänäpäivänä tieto viiestä kansalisesta minuriteetista meän maassa oon pieni. Tässä Skolverket häätyy tarkastaa heän oppimateriaalia ja kunka minuriteettiä kuvathaan ja kattoa ette tieto heistä viethään etheenpäin.

Opettajakoulutukseen pittää kuulua tietoa kansalisista minuriteetista.

Minuriteettikielet pitävä saa isoman osan yleisraatiossa ja teveessä ja muissa meetioissa. Tässä haluthaan ette surnalistit koulutethaan aihneesta ja ette surnalistit koulutuksen aikana saava tukea ette tulla kakskielisiä.

Tarkastus kans nostaa esile net kylttyyrilaitokset missä minuriteetit pitäva näkyä enämpi; Kansananttikvaarievirasto, Kuninkhaalinen kirjasto, Kansanteatteri jne.

Pusitiiviä huomauksia

Tarkastus nostaa kans esile joitaki hyviä singnaalia. Esimerkiksi oon kunnat jokka kuuluva suomen, meänkielen ja saamen hallintoalueissiin lissäintynhee tuplasti viiessä vuessa 38sta 75heen. Vielä kymmenkunta oon vuorossa.

Saamelaiset kielikeskukset Tärnabyssä ja Östersundissä oon tärkeitä toimintoja saamenkielen elävytyksessä.

Muun muassa tämän vuoksi osamietintö tullee siihen tulokseen ette kielikeskukset meänkielele ja suomenkielele pitäs järjestää.

– Siihen oon jo esitutkimus hallituksen pöyälä ette oon päästy hyvin matkhaan. Met esitämmä ette ISOF, Kieli ja Kansanmuistoinstityytti, tarkastaa kunka se järjestethään.

Kaks paikkaa Kielikeskukselle

– Kielikeskus asetethaan tietysti sinne missä minuriteetti oon, ja se oon Toornionlaakso. Piiain se tullee kysymys kahesta paikasta koska meänkielessä oon eri varieteettiä. Tässä valtio saattaa säästää jos se siirtää jonku viraston ja jakkaa huohneen kostanukset Kielikeskuksen kansa.

Nyt osamietintö lähtee remissile ja sitten tullee loppumietintö 15 marraskuuta. Jälkhiin uuenvuen asia tullee valtiopäivän pöyäle päätökselle.

Tarkastuksen kokohnaisena saattaa laajata hallituksen kotisivulta, sie löyät sen tästä ruottin kielelä Nästa steg? Förslag för en stärkt minoritetspolitik ja hallituksen avisiilmotus ja yhtheenveto esityksestä sie löyät tästä Seuraava askel minuriteettipulitiikassa? (ruottiksi)

Nootti: Perussuoja merkittee muun muassa ette hallintovirastot häätyvä antaa tietoa minuriteetitten oikeuksista ja antaa vaikutusvaltaa kysymyksissä jokka koskeva heitä. Minuriteettikielet ja minuriteettikylttyyrit pittää kans suojata ja eistää. Lasten kehittäminen kylttyyristä itenttiteettiä pittää eistää erityisesti.

Meänkielensi Märta, Karin ja Linnea Nylund

Laki minuriteettikielestä föörskuulassa pitäs nostaa Minuriteettilaista Koululakhiin. Sillä tavala se sais isoman merkityksen. Kuva: Pexels

Mariannen kapoissa Toornionlaakso ja Stockholmi kohtaavat toisia

Marianne Funck valmistellee hänen tekstiiliä yhessä väävituassa Bagarmossenissa. Hänen firman nimi oon Stockholm Handmade. Kuva: Privaatti

Met olema kaikin eläviä konstvärkkiä katuila ja tämän asian mie halvan tehhä näkyväksi, sannoo tekstiilitaiteilija Marianne Funck Mataringistä.

– Prusessi siinä mitä mie tehen oon Toornionlaakson ja Stockholmin kohtaaminen.

Siksi Marianne oon ilmottannu ittensä meänkielen distansikursile. Piiain hään saapii kielen kautta uutta inspirasjuunia tekehmään kauhniita kappoja ja konstikhaita vääviä?

– Jotaki puuttuu ko ei saata kieltä, sielä ylhäälä, niin ette saapii nähhä jos tapahtuu jotaki ko mie olen käyny sen kursin, Marianne naureskellee.

Marianne Funck synty Mataringissä luovassa ympäristössä. Fammula ja mummula oli molemilla semmosia luovia puolia ja Jimmi-isä taas ottaa mielelhään framile neulan ja lankaa jos joku kampe vaatii korjaamista.

Itte hään oon aina ollu muotiasioissa kiini ja aivan palavasti intreseerattu esteettisestä käsityöstä. Jymnaasien jälkhiin hään siirty Lontonhiin asuhmaan ja käyhmään parturi- ja designikoulutukset ja sen jälkhiin hään sai työpaikan tunnetun parturin, Björn Axénin, tyköä.

Kaulakoristus, kilvenmuotonen, tehty lankajäänöksistä ja helmistä, made by Marianne. Kuva: Privaatti

Leikkaa rikki raanoja

Tuo väävi- ja tekstiiliintressi oon seuranu häntä ko punanen lanka koko hänen 50-vuotisen elämän aikana ja nykyaikhaan hään hommaa tekstiilikäsitöitten kansa kaksi päivää viikossa. Viimeksi hällä oli kappanäyttely Formex-messuila Älvsjössä.

– Mie kuon ja neulon kappoja toornionlaaksolaisesta raanavillasta. Net oon tyyppiä folklore-kappoja. Se ei piiain ole niin  hauskaa ette mie leikkaan rikki raanat, mutta eikös se ole parempi ette niitä otethaan halthuun ko ette net vain jäävä makkaahmaan johonki?

– Tekstiilit saattava olla vähän synkkiä jos net vain jäävä seihnään riippumhaan, mutta jos niitä käytethään vaatituksena niin net oon aivan ko näyttely ulkona.

Hän käyttää paljon uusitusmateriaalia, vaatheissa ja langoissa ja osan langoista hään färjää itte. Marianne neuloo kansa mielelhään kappoja villafiltistä joita hään saapii sieltä täältä. Villa oon lämpimää ja kestää kostetta, se oon loistava materiaali. Kapoissa oon kauhniita omaperäsiä piirtheitä ja niitä oon ainuasthaan yksi jokasesta.

Tarkotus ei ole myyä niin monta vaatekappaletta ko maholista, huomaottaa Marianne, vain se luominen oon nähtävä enämpi taijeprujektina.

Kappa neulottu toornionlaaksolaisesta raanasta. Kuva: Privaatti

Meänkieli kehotuksena

Näissä hänen teoksissa hään solmii yhtheen oman toornionlaaksolaisen taustan monivuotisen stockholmilaisen oleskelun kansa.

Siksi hään oon ilmottannu ittensä Uumajan yniversiteetin meänkielen distansikursile, tarkotuksena ette kielen kautta saa virikheitä omale luomiselle.

– Tekstiili oon aukassu mulle tien meän oman kylttyyriperintheen ymmärtämisheen ja siiheen, kunka paljon eri miljööt vaikuttavat meihiin ihmishiin. Minun ensimäisinä vuosina Stockholmissa mie koin suurta yksinäisyyttä huolimatta siittä mitä kaikkia tällä kaupunkilla oli tarjota. Niin ette prusessi minun tuotheitten takana oon tua yhtheen, yhessäolo ja yhtheisymmärys.

Lähtökohta Mariannen vaatheile oon siinä, ette met häymä kaikin näkyä hyvin katuila, olla niinku elävä galleria.

– Met olema kaikin eläviä taijeteoksia.

Hänen tuotheet oon färikhäitä ja feminiinisiä, toinen jalka folkloristisessa tyylissä.

Mataringin bibliutheekissä oon nykyhään kaksi Mariannen tekstiiliteosta jokka kytkeytyvät Toornionlaakshoon. Toinen niistä oon improviseerattu käsityö ylijäähneistä langoista, joka oon kastettu Kotiikväksi.

– Mie piän Toornionlaaksosta yhtä paljon ko mie piän Stockholmista, hään sannoo.

Meänkielensi Erling Wande

Käsinkuottu villakappa. Mariannen viimeisin teko folkloristisessä tyylissä johonka hään oon saanut inspirasjuunia egyptiläisiltä koptilta. Kuva: Privaatti

Opettajitten tipsiä kunka minuriteettiä saattaa nostaa opetuksessa

Opettaja Rebecka Szemenkár Hässleholmissa oon antanu oppilhaat neljänessä luokassa panna kysymyksiä toornionlaaksolaisile ette opetus tullee elävämpi. Valokuva: Privaatti

Se oon helppo tulla kotisokeaksi ette ei näe mitä meilä oon. Erityisesti kläpilä se saattaa olla vaikea ymmärtää mikä oon niin erikoista toornionlaaksolaisissa.

– Met täälä hallintakunnissa emmä ole minuriteettiä, met olema majuriteetti. Kläpit ei ole piiain kokehnee muuta ko tämän heän elämässä, sannoo Birgitta Rantatalo joka tekkee työtä revitaliseerinkiprujektissä kouluissa.

Birgitan keino käsitellä tilanetta ette asua ja toimia keskelä kansalista minuriteettiä oon ette olla konkreettinen petakokiikassa.

– Mie praatin kläpitten kans mitä sielä kotona heiluu seinässä, mitä fammun kämpässä löytyy, kunka se oon ko pappa kalastaa… Mie yritän nostaa meän kylttyyriä ja ottaa sen näkösälle.

Mutta hyvin pienelä osala kläpistä maassa oon niin hyä tilane asiassa ko kläpilä Pajalassa, Korpilompolossa ja Jukkasjärvessä. Tutkimus jonka Ruottin raatio oon tehny näyttää ette issoin osa Ruottin yläastheen oppilhaista ei saa koskhaan oppia mithään viiestä kansalisesta minuriteetistä vaikka se pittää kuulua opetukseen.

Metavisi valittee ette ottaa esile kaks hyyää poikkeusta: Birgitta Rantatalo Korpilompolossa ja Rebecka Szemenkár, opettaja kansainvälisessä engelska koulussa Hässleholmissa.

Skaippasi toornionlaaksolaisen kans

Rebecka selittää kunka hään aattelee:

– Mie en halva ette sanonta minuriteettikieli tuntuu ette se oon jotaki sielä kaukana, mie halvan ette oppilhaat minun luokissa saava kohata sitä itte.

Ko kläpit neljänessä klassissa olit kattonhee filmin ” Elina – niinku minua ei oliskhaan” yhtenä koulutiimana tuli paljon kysymyksiä, joka teki ette Rebecka otti yhtheyttä ihmisten kans jokka praativa eri minuriteettikieliä.

– Kysymykset toornionlaaksolaisista olit eninpäin ”Kunkas se oli ko sie olit pieni? Kielsikos sinun opettaja sinua praatimasta suomea?”. Niitä ajatuksia ei ole niin helppo vastata kuuklaamalla.

Luokka onnistu saahmaan Skaippimöötin Bengt Niskan kans (STR-T:n puhheenjohtaja).

– Se oli tosihauska. Oppilhaat tykkäsit kyllä siittä.

– Mie olen esittänny kaikki minuriteettikielet oppilhaile ja kans ottanu ylös relijuunia. Se oon tehny ette aihneet oon liittynhee yhtheen ja met olema keskustelhee kunka met ”ruottalaiset” kohtelemma minuriteettiä. 

Birgitta Rantatalo Korpilompolossa tekkee työtä ette koulukläpit näkevä oman kylttyyrin ja arvon omasta lähtöpohjasta. Valokuva: Privaatti

Paikannimet keskelä

Korpilompolossa oon Birgitta Rantatalo, entinen matte- ja luonontiete-opettaja, joka tänä kevväinä tekkee yhtheistyötä kouluitten kans pohjosissa hallintakunnissa. Ensisiassa se oon Talonkylänkoulu Korpilompolossa ja Pajamiehenkoulu Pajalassa joittenka kans Birgitta tekkee työtä Meän Akateemin revitaliseerinkiprujektissa. Työ rahotethaan Isofilta (Instityytti kielile ja kansanmuistoile). Yks pääteema oon paikannimet.

– Niitä oon yhtheisiä sanoja ja sanontia joita kaikki käyttävä vaikka kaikki ei puhu meänkieltä. Se oon nimiä paikoile, maile ja ilmiöile luonossa.

Läätinkuusi oon esimerkiksi iso kuusi Korpilompolossa. Sivakkajänkkä oon nimi erityisele lettomaale vähän matkan päässä.

Birgitta käypi näissä paikoissa oppilhaitten kans enimiten niitten kans jokka lukeva meänkieltä.

Hään selittää ette löytyy monta esimerkkiä ette oon etua omasta taustasta pohjasessa.

– Sanna Kalla Magnettes-ryhmässä oon esimerkiksi selittänny kunka erityistä se oon ette oon juuret minuriteettikansassa ko hään oon mailmala. Se kattothaan jännäksi ja net oon saahnee monta esitystä sen takia.

Lapsia Korpilompolon esikoulusta syöttämässä jäkälää poroile. Barn från Korpilombolo förskola matar renar med lav. Valokuva: Birgitta Rantatalo

Miksis koulut oon niin huonot nosthaan esile minuriteettiä?

– Opetus kansalisista minuriteetista ei ole otettu sisäle opettajankoulutukseen ja mie hunteeraan kunka se oon sen kans tänäpäivänä?

Birgitta ymmärtää ette se vaatii aika paljon ette opettajat joila jo oon käet täynä ortinaari opetuksen kans ottava myötä minuriteetitki.

– Moni ei jaksa. Planeerinkiaika mennee muuhun. Se piiain vaatii ette tekkee sen työn vapaaikana ja sillon se ottaa vasthaan.

Birgitta tykkää ette opettajitten kompetensinlissäyspäivät häyttäis käyttää opetukseen lissää tästä aihneesta.

Viimiseksi hään antaa toivetta oman minuriteetin tulevaisuuele:

– Mie huomaan revitaliseerinkiprujektitten vaikutuksen. Kiinostus meänkielele oon selvästi lissäintynny siittä saakka ko met aloma 2010. Enämpi kläppiä ymmärtää meänkieltä ja enämpi halvaa kans lukea meänkieltä itte. Se oon oikeen ilahtuttava.

Meänkielensi Märta, Karin ja Linnea Nylund

Koko ryhmä (raahvaita ja lapsia Pajalasta ja Korpista) koola aamusta Kaunisvaaran uuen koulun kohala. Valokuva: Birgitta Rantatalo

 

Toornionlaaksolainen kansantapanen taitemaalaus oon kätkössä ulkohuohneissa

Gunnel Tjäder oon hoitanut ommaa liikettä taitehantvärkkarinna vuesta 1996 asti. Hään käyttää villaa ja poronnahkaa ja lisäksi koristemaalausta. Kuva: Privaatti

Kierunalainen konsthantvärkkari Gunnel Tjäder oon yksi niistä harvoista koristusmaalarista, joka tuntee toornionlaaksolaisen kansanmaalauksen.  

– Mie uskon ette niitä oon paljon, jokka ei ole tietosia siittä, minkälaisia aartheita heilä oon kotona. Oon olemassa usseita toornionlaaksolaisia mööpeliä, joita säilytethään ulkohuohneissa ja jokka menevät hukhaan kostheesta. Mie toivon ette niistä alethaan taasen pitähmään huolta.

Usseimat meistä tuntevat tämän ”prubleemin”, isot perityt mööpelit jokka jäävät syrhjään. Kyllä net oon kauhniit mutta net vaativat tillaa eikä aina sovi piehniin uuenaikhaishiin asunthoin. Iso kaappi vaatii siijaa ja painaa aika paljon.

Toornionlaaksolaisela färikhäälä kansanmaalauksella oon juuret Toornion ja Kaihnuun väylitten varsila ja se oli niinku voimakhainta 1700- ja 1800-luvuila. Mööpelit maalathiin käsin sekotetulla liiniöljymaalila. Taitavat puntimaalarit koristit taloissa kaappia, häälahjoja, sänkyjä ja muuta. Yksi tutuimista oli Gustaf Ståhlberg (1794-1858), joka toimi Ylikahnuunpuolela. Gunnel Tjäderin oma reisu sai oikeen hyvvää vauhtia ko hään kävi taitemaalauskoulutuksen 1990-taalila. Hänestä tuli eesmenheen, vittaniemilaisen konservaattorin Paulus Ailin oppilas ja sai paljon arvokasta tietoa tässä hantvärkissä.

Tänä päivänä hään hommaa toornionlaaksolaisen käsityön kansa, käsityödesignin ja tekstiilipainon kansa, johonka hään oon saanut sysäyksen Lapista.

Morsiamenarkku 1800-luvun lämpimänpunasella pohjafärilä ja käsin muokatuila peslaakila. Kuva: Privaatti

Kaikki koristemaalaukset oon tehty vaphaala käelä. Kuva: Privaatti

Puutheelinen tallentaminen

Mutta oli olemassa semmonen kausi ko Gunnel ei tieny ette Toornionlaaksossa oon olemassa oma, erityinen kansanomanen tyyli, vaikka hään oon syntysin Kitkiöjärvestä ja oon kasunut ylös Kirunassa.

– Tietoa tästä maalaustekniikasta puuttuu ja se oon vahinko. 

Mikäs oon tämän tyylin tunnusmerkki?

– Perustekniikka rakentuu liiniöljyfärhiin. 1700-talin alussa oli pohjafärinä tavalisesti keltaokra, pruuninkeltanen färi, ja sen pääle tummemalla pruunila färilä enkkeltti, kuivalaseerattuja koristusia (pensasmaalaus). Laseerauksesta kehitty aijan olhoon avanseerattu keino.

Tyyli oon saanut virikheitä muun muassa Venäjän puolelta.

1800-taalila ilmesty usheita pigmenttiä ja niistä saatehiin sekottaa tyypilisiä lämpimänpunasia pohjafäriä, niinku kansa kauhniin sinisiä färisävyjä. 

Miltäs näyttää tänä päivänä intressi toornionlaaksolaisheen maalaustaitheesheen?

– Se, mihinkä minua nykyhään enniiten pyyethään oon vanhoitten, färinsä menettänheitten mööpelitten entistämisheen.

Mutta oon jonku verraan olemassa uuttaki tuotantoa.

Gunnelillä oon oma putiikkiki, Ateljénord, yhessä kirunalaisten hantvärkkaritten kansa, ja yhen kansa näistä hällä oon erityisen tivis yhtheistyö, nikkarin, Lena Gustavssonin, kansa. Lena valmistellee kastekriiniä, joita hään maalaa valosilla toorniolaaksolaisila färilä.

–  Näissä kriinissä oon minun henkilökohthainen käsitys toornionlaaksolaisesta maalaustaitheesta.

Pienet heinätoolit oon maihneessa

Gunneli koristaa kansa pieniä vastatehtyjä heinätoolia, joita isoäitit ja isoisät halvavat antaa lastenlapsile, eikä harvoin lasten nimilä koristettuina.

Kastekriinin oon Lena Gustavssonni nikkaroinut. Gunnel Tjäder oon valinut färit, johonka hänta oon innottannu tämä toornionlaaksolainen maalauskonsti. Kuva: Privaatti

Heinätoolila oon tyypiliset kuivalaseeraukset vaalean pruunissa raamissa. Kuva: Privaatti

Onkos kansanmaalaustaite unohtumassa?

– En tiä. Mutta jos vertaa Taalainmaan ja kurbitsimaalauksen kansa, sen, jolla oli kukostuskausi melkein yhtä aikaa ko tornionlaaksolaisela kansanmaalauksella, niin meän ei ole yhtä tunnettu eikä yhtä käytetty nykyaikhaan.

Ja tämän lisäksi oon olemassa kauheen vähän ammattikoristusmaalaria jäljelä, joila olis tietoja toornionlaaksolaisesta koristusmaalauksesta. Gretel Güthlein Luulajassa oon poikkeus, hänen toornionlaaksolaisen hirven kansa. Hirven tarkotus oon levittää tietoa perukan perintheelisestä maalausmallista. Jos halvaa tutustua tähän tavalisen kansan maalaustaitheesheen Gunnelin mielestä soppii kävästä Ylikaihnuun Martinsgårdenilla ja Mataringissä Auneksentalola.

– Käväskää mielelhään sielä kesälä ko net oon auki. Sielä oon paljon kaunista näkemistä.

Alaviite: Gunnel pittää kursia perintheelisessä kansanmaalauksessa. Olisiks sie halukas olehmaan matkassa? Meilaa hälle meiliatressiin gunnel.tjader@ateljenord.com

Meänkielensi Erling Wande

Pöytäkaappi. Sen tekijä oon Birger Berggård Kangosesta. Maalattu Gunnelin käsin sekotetuila liiniöljyfärilä. Kuva: Privaatti

Puunpuristaja Kangosesta tekkee työtä maankäytön kans Stokholmissa

Lisa Mörtlund, 33, oon kasunu ylös Kangosessa ja oon nyt töissä maa- ja vesikysymyksitten kans Stokholmissa. Valokuva: Privaatti

Toornionlaaksossa rantasuojalaki pitäs olla enämpi myöntheinen ko isoissa kaupunkissa siksi ko maaseu’un rikhaus oon ette saattaa käyttää luontoa ja vesitten lähesyyttä.

Näin tykkää Lisa Mörtlund, kunnanneuossekreteerare V-parttiolle kaupunkintalossa Stokholmissa. Hällä oon kattanto maan- ja veenkysymyksissä mihinkä varmasti hänen kasvatus Kangosessa oon vaikuttannu.

Lisa Mörtlund, 33 vuotta, siirty Toornionlaaksosta kuuentoistaikäsennä ko hään lähti yliopisthoon Luulajassa. Sitten tuli lähtö Göteborghiin ja Stokholhmiin. Mutta kolmenkymmenenkolmenvuotias Lisa ei ole jättäny takustaa ja vanhimpia, Berit Kruukaa ja Göran Mörtlundiä, jokka asuva Kangosessa.

Joo, Lisa oon sukulainen kirjailia Mona Mörtlundin kans jos joku hunteeraa sitä. Mona oon Lisan fasteri.

2014:sta saakka Lisa oon töissä kunnanneuossekreteerarinna asunto- ja temukratiiruuttelissa Stokholmin kaupunkissa. Se sai työn sillon ko muuttu hallitus Kaupunkintalossa ja V otti yli porvaritten jälkhiin S, MP ja FI:n kansa.

– Ette mie sain työn oon varmasti enämpi kyse siittä ette mie tiän asumishuoltamiskysymykset ja olen tehny työtä stratekisen järjestyksen kans ko ette mie kuulun vasemistopuoluheen.

Puunpuristaja petongivasemisto

Lisa oon aina ollu innostunnu pulitiikistä ja tykkäsi ette oli aika liittyä johonki puoluheen äänestyksessä 2010. Se tuli Vasemistopuolue. Twitterissä Lisa kuttuu ittensä Puunpuristaja petongivasemisto Toornionlaaksosta.

– Mie olen enniiten kiinostunnu aktivistipinnala, järjestänny lentolehtijakamista, järjestänny kamppanjia ja semmosta.

– Met olima ryhmä  joku vuosi sitten joka järjesti paljon aktiviteettiä kaupunkissa. Met rakensimma esimerkiksi olohuohneen Heinätorila ette näyttää asuntopulan.

Sen jälkhiin hään alko lukehmaan yhtheiskuntasuunittelua ja meni myötä orkanisasjuuhniin  ”Mie halvan asunon. nyt.” Jälkhiin koulun hään alko töihin Sigtunan kunnassa yhtheiskunnanjärjestäjäksi.

Yks iso kysymys Stokholmissa nyt, oon ette ottaa esile uuen yleissuunittelun kunnale. Lisa oon myötä keskusteluissa vasemistopuoluen puolelta. Suunittelu oon ohjaava tokymäntti kaikele maan- ja veenkäytöle kunnassa.

”Ole reilu luvanantamisessa”

– Maankäyttökysymykset oon kans kiinostavat ko net koskeva Toornionlaaksoa ja Norrlantia missä mettäliike, matkailuliike, kruua ja poronhoito pitävä sopia yhtheen. Pohjosessa oon paljon konfliktiä mikkä koskeva maankäyttöä.

Kuuma kysymys monessa kunnassa pohjosessa oon säänöt rantasuojasta. Kunkas lähele järveä saapii oikeasthaan rakentaa?

– Mie tykkään ette harvaseu’uissa tarttis olla enämpi myöntävä ko aatteelee rakentamista veen lähele. Stokholmissa oon paljon taloja hyvin lähelä vesiä siksi ette sielä ennen aikhaan oon ollu tehthaita. Pohjosessa ei saa rakentaa järven lähele vaikka ei sielä ole paljon yhthään krannia lähelä ja sen mie tykkään kummaksi.

Lisa tykkää ette pitäs olla enämpi tarkka rantasuojan kans kaupunkissa verrattunna harvaseu’ula missä oon paljon tillaa ja vähän väkeä.

– Arvo harvaseu’ula oon ette oon paljon vettä ympärillä ja ette saattaa käyttää sitä.

– Mie uskon ette mulla oon eri kattanto rantasuojakysymyksissä ko minun kolekoila täälä etelässä siksi ko mie tulen Toornionlaaksosta.

Meänkielensi Märta, Karin ja Linnea Nylund

2-3 kertaa vuessa Lisa mennee kotia vanhimitten työ Kangosseen ja nauttii luonosta. Niinku tässä. Valokuva: Privaatti