”Nuoret kehuva ette het tuleva Toornionlaaksosta”

Osa Mataringin Länsmansgårdenin henkilökuntaa. Vasemalta seishaaltansa Kati Vedestig, Mumena Alisada, Ani Mäki ja Anne Pasma. Istumassa: Berit Lindberg, Inger Lejon ja Maj-Britt Funck.

Meänkieli oon poppis nuorten keskelä sosiaalimeetioissa. Olletikki pojat tykkäävä ette se oon huippuhyvä ette saarnata rajakieltä, sannoo ryhmä vaimoja joita met olema puhutelhee Mataringissä.

Met olema tulhee takasi systeritten työ vanhainkoissa Länsmansgården Mataringissä (lukekaa entinen artikkeli meänkielestä hoijossa). Tällä kertaa met halvama kuula heän omia mielipitheitä meänkielestä. Käypiikös kielen pelastaa? Oonkos se oikeen ette kuttua sitä kieleksi?

Berit Lindberg oon kotiakääntäjä. Hään tuli takasi Matarinkhiin täytenä ja alko puhhuun meänkieltä vasta 35-vuotihaana.

– Minun vanhimat puhut aina ruottia kotona ko mie olin pieni, hään sannoo.

Beritin vanhimat kuuluva siihen polhveen jokka kielethiin puhumasta suomea koulussa ko net kasusit ylös ja niile se oli tärkeä ette heän kläpit opit ruottia. Toornionlaakso piti ruottalaistua ja vanhimat otit sen kattanon itheensä kokohnaans. Berit uskoo ette se oon liika hiljasta ottaa kielen käytänthöön nyt ko yks polvi oon jo häviny.

-Mie en alkais koskhaan puhuhmaan minun kläpile suomea tänäpäivänä, koska mie en ossaa sitä kyllin hyvin. Se tuntuis epäluonoliselta. Valtio olis häätyny aatela sitä sillon ko mie olin pieni: ette se oon tärkeä ette met opima meänkieltä.

Sanothiin ylpeäksi

Työkaveri Inger Lejon tykkää ette siinä oon ero missä paikkaa Mataringin kunnassa sitä oon kasunu ylös.

-Svansteinissä, mistä mie tulen, puhuthiin pääasiassa ruottia ko mie olin pieni samhaanlaihin niinku pääkylässä Mataringissä. Mutta Juoksinkissä ja Rantajärvessä puhuthiin meänkieltä. Met svansteiniläiset kuttuthiin ylpeäksi kylälaisilta ko meän pääkieli oli ruotti.

Kunkas tet kattotta ette valtio sannoo meänkielen minuriteettikieleksi ja ette kläpilä oon oikeus saa opetusta?

– Mie tykkään ette se oon liika hiljasta oppia kielen koulussa jos sitä ei ole puhuttu kotona, sannoo Ani Mäki. Sitä häätyy oppia sen vanhimilta, muuten sitä ei tule saathaan hyvin.

Inger Lejon ei ole yhtä varma ette se oon liika hiljasta. Se oon huomanu ette olletikki nuoret pojat oon alkanhee puhhuun meänkieltä viimi aikoina. Naamakirjassaki näkkyy monta uusimista meänkielelä niin nuorten ko vanheemitten keskelä.

-Se oon tullu nuorten puhemalli ette sekottaa suomea ja ruottia, sannoo Inger. Net tykkäävä ette se oon huippuhyvä.

Ani oon kans huomanu ette nuoret kehuva ette net tuleva Toornionlaaksosta, ette kyllä ainaki tärpästilkkeli oon saattanu lyä toissaale?

Kati Vedestigin vanhimat oon Suomesta. Hänen mielipie oon ette meänkieli ei ole kieli, ko vain murre.

-Jos sitä reisaa ulkopuolele Toornionlaaksoa niin ei kukhaan ymmärä mitä sitä sannoo. Silti mie tykkään ette se oon tärkeämpi oppia oikeata suomea.

Huonoja kokemuksia

Kati ei ole yrittänny opettaa hänen kläpile suomea koska hällä oon huonoja kokemuksia siittä. Hänen sisarella tuli ongelmia koulussa ja se havathiin yläastheela ette se hunteerasi suomeksi ja kirjotti ruottiksi.

-Mie en halva ette meän kläpit häätyvä kokea semmosta.

Ani Mäki, joka kans tullee suomesta, kuttuu meänkieltä ”huonoksi suomeksi”.

Berit Lindberg kans tykkää ette se oon paha kattoa ette meänkieli oon kieli vaikka kielentutkijat sanova muuta.

-Mie tykkään ette se oon niinku Kaihnuunruotti ja Piitimenruotti, mie uskon ette se katoaa. Minun omat kläpit ei saata sanoa muuta ko makkara meänkielelä, se oon kaikki.

Inger Lejon tykkää ette se oon hyvä ette valtio antaa tukea ette säilyttää rajakielen.

-Emmä met saata antaa sen kuola. Mutta samala mie tykkään ette se oon tärkeämpi ette kläpit oppiva muita kieliä koulussa koska meänkieltä ei saata käyttää missään muuala ko täälä ylhäälä.

Maj-Britt Funck uskoo ette meänkieli tullee katoamhaan aijanolhoon ko se oon niin harva joka puhhuu sitä kotona: -Kieltä häätyy puhua kotona jos sen meinaa säilyttää, se oon tärkein.

Ani Mäki oon merkiny ette ko hään oikeen suuttuu niin hään käyttää kahta kieltä, ensiksi meänkieltä ja sitten ruottia. Oonkhaan se enämpi painava niin?

-En tiä miksi mie tehen niin, se oon vain sillä laila.

Meänkielensi Märta, Karin ja Linnea Nylund

Bildhäfte på meänkieli.

Länsmansgårdenissa Mataringissä oon kuvakirjoja meänkielelä joita Svansteinin koulukläpit oon tehnee.

”Meänkielen kautta oon helpompi päästä vanhusten kansa puhheile”

Osa Mataringin Länsmansgårdenin henkilökuntaa. Vasemalta seishaaltansa Kati Vedestig, Mumena Alisada, Ani Mäki ja Anne Pasma. Istumassa: Berit Lindberg, Inger Lejon ja Maj-Britt Funck.

Se oon tärkeätä saattaa meänkieltä ko oon töissä vanhustenhoiossa Toornionlaaksossa.

-Ei kukhaan meän asukhaista ole täysin ruottinkielinen, sannoo alihoitaja Inger Lejon Mataringin Länsmansgårdenilla.

Met kohtaama kahvirastila vanhusten asuntolassa, joka oon vain kivenheiton päässä kunnantalosta. Nykyhään 15 henkeä assuu sielä ja kuus alihoitajaa oon kokkointunheet kaffipöyän ympäri. Kaikki vaihettavat helposti, aivan aattelematta, kieltä ruottin ja meänkielen välilä.

-Ko saattaa meänkieltä oon se etu ette pääset paljon lähemäksi näitä vanhuksia ko jos vain saattaa ruottia, Berit Lindberg sannoo.

Puhua vanhusten kansa heän omala tunnekielelä oon tärkeä, net korostavat. Samala het huomaava ette suomen kielen ja meänkielen ero oon aika suuri. Se paljastuu ei vähinthään silloin ko sukulaisia Suomen puolelta tullee käyhmään heän tykönä.

Länsmansgårdenilla kaikki jokka kuuluvat vaikinaisen persunaalin vanheemphaan joukhoon saattavat meänkieltä, nuoreman sukupolven kielitaito oon vähän heikompi.

-Net ei saata ollenkhaan eli vain vähän, Ani Mäki sannoo. Joskus net sanova ette net ei halva mennä näitten tykö ko het itte ei saata heän kieltä. Se tapahtuu eritysiesti silloin ko oon kysymys ihmisistä jolla oon hankalimpia tarpheita. Oon kansa semmonen riski ko ette jokku niistä jokka asuva täälä saattava tulla aggressiiviseksi jos henkilökunta ei saata kieltä

Puhuminen hankala

Nykyhään ei ole olemassa vaatimusta ette henkilö joka saapii työpaikan Mataringin vanhustenhoissa häätyy saattaa meänkieltä eli suomea. Sitä vastoin oon olemassa vaatimus ette suomenkieliset häätyvät osata ruottia.

Berit Lindberg kasusi ylös Kuivankhaassa, pienenä hään ei koskhaan puhunu meänkieltä ja siirty varhain rajan läheltä ennenko hään siirty takasi 35-vuotihaana.

-Vasta täyenä mie aloin puhuhmaan meänkieltä vaikka mie olen aina ymmärtäny sitä.

Alussa hään tykkäsi ette puhua oli paha.

-Aivan alussa mie käytin sitä vain yhessä täälä asuvitten kansa, en halunu ette henkilökunta olis kuulu minua.

Berit uskoo ette meänkieli vähän kertaa menettää tillaa Toornionlaakson vanhusten asuntoloissa ko nuoremat sukupolvet tykkäävät paremin ruottista.

Ani Mäki ei ole yhtä varma.

-Suomesta hään siirty paljon vaimoja Toornionlaakshoon, ja tyttäriäki toiselta puolen väylää. Ja nehhään puhuva meänkieltä, Ani sannoo.Hään oon itte esimerkki tästä. Ani oli nuin 30 vuotta ko hään vuona 1989 tuli Ruothiin rakkauen takia.

Anin mielestä juuri nämät Suomesta siirtynheet pitävät meänkieltä elävännä.

Ani och meänkielen sanakirja

Länsmansgårdenilla oon yksi meänkielen sanakirja, jota alihoitaja Ani Mäki näyttää meile.

Jääpii ulkopuolele

Berit Lindberg kertoo ette oon olemassa riski ette net asujat jokka ei saata meänkieltä jäävät yhessäolon ulkopuolele.

Tästä oon esimerkkiä muualta Toornionlaaksosta, jossa jokku oon valihneet asumisen Ylikaikhnuula siinä pelossa ette het ei pystyisi kommunikoihmaan.

Samala alihoitajat huomaottavat ette henkilökunta koko aijan hyvin helpola siirtyy kielestä toisheen. Se oon etu kaikile, niin ruottin- ko suomenkielisille.

-Ulkopuoliset ihmiset innostuvat siittä kunka met puhuma, Inger Lejon sannoo. Jos emmä löyä suomalaista sannaa niin met otama asian ruottiksi ja jatkama vain puhumista.

Maj-Britt Funck oppi meänkielen ko hään oli 19 vuotta vanhaa ja alko töihiin vanhustenhoijossa. Itte hään ei tykkää ette hään saatta meänkieltä niin hyvin, mutta se toimii.

-Mutta se oon näinki, Maj-Britt sannoo. Sie häyt saattaa kieltä ko sie olet töissä täälä, muuten sie et saata komunikoija asuvitten kansa.

Uusruottalaiset hoitotöissä

Länsamnsgårdenilla oon yksi vaimo Sudanista töissä ja tämä oon opetellut meänkielisiä sanoja. Sanoja ko hänen, maito, ruoka ja kahvi hään käyttä päivittäin.

-Hyvin tehty, Kati Vedestig sannoo. Uusruottalisila ei tietenkhään ole yhtä helppo olla töissä täälä meilä ko Eteläruottissa.

-Mutta aattele ko meän uusruottalaiset 30 vuen päästä joutuvat vanhustenhoithoon ja menettävät ruottin. Heilä oon vain se heän vanhaa kieli jäljelä, vaikka arabian kieli. Silloin vasta net hankaluukset alkava, Kati hunteeraa.

Alaviite: Tämän artikkelin alihoitajat tulevat hiljemin uuessa artikkelissa, jossa het saavat selittää heän käsityksistä meänkielestä. Onkos se kieli joka tullee säilymhään?

Meänkielensi Erling Wande