Mikaeli oon Kanadan suuriiman rakenusliikheen pomo

Mikael Kantomaaa oon nykyhään Kanadan suuriiman rakenusliikheen turvalisuuspäälikkö. Vapaa-aijala hään mielelhään aijaa muturipyörää. Kuva: Privaatti

Matarinkilainen Mikael Kantomaa siirty Kanadaan vuona 1997. Asia jonka hään oon opettannu omile lapsile – ja muilekki – oon ette Toornionlaakso oon rajaton.

– Rajattomuus kuulostaa aivan uskomattomalta kaikile pohjosameriikalaisile, jokka oon harjaintunheet tarkasti valvottuihiin rajoihiin.

52-vuotias Mikaeli oon aina ollut kielissä taitava, ja se teki siiron englanninkielisheen maahaan helpomaksi, hään selittää. Tänä päivänä hään oon Kanadan suuriiman rakenusliikheen, EllisDon:in, turvalisuuspäälikkö.

-Minun työ oon pittää vaarila ette kaikki meän rakenusprujektitten turvalisuussysteemit implementeerathaan kyntitten vaatimusten jälkhiin. Minun työhöön kuuluva mm. semmoset prujektit ko fankilat, tuomioistoimitten rakenukset ja tämäntyyppiset korkeariskiprujektit.

Tämän lisäksi hänelä oon oma liike turvalisuusasioitten konsylttinä.

Mikaeli oon syntysin Suomen Pellosta ja siirty Matarinkhiin vuona 1972. Hään kävi peruskoulun Mataringissä ja sitte Riikinammattikoulun Koivukylässä. Elämä vei hänen Stokholhmiin 1980-taalin alkupuolela.

-Mie olen vieläki samala reisula. Stokholmissa mie sattumalta tulin hälytysfirhmaan vuona 1987.

Yksi hänen tehtävistä oli tarkistaa kuninkhaan perheen turvaslisuusrustinkia Drottningsholmin linnassa.

-Mie kohtasin kuninkasta hänen lastensa kansa montaki kertaa. Net oon oikeasthaan aivan tavalisia ihmisiä.

Hään meni takasi koulupenkile ja otti insinöörieksaamin ennenko hään siirty Kanadan Toronthoon vuona 1997, missä hään kohtasi hänen entisen vaimon ja sai kaksi lasta.

Mitäs sie tykkäät elämästä ”over there”?

-Elämä täälä ei eroa niin kauhean paljon Ruottin elämästä. Ilmat oon vähän samanlaisia ko Ruottissa, vaikka kesät oon lämpimämät ja pimeämät.

Greater Toronto Areassa (GTA:ssa) oon nuin 4,5 miljoonaa asukasta. Mikaeli assuu perheensä kansa esikaupunkissa, lähelä Torontoa, sen pohjospuolela.

-Kanada oon valtavan iso maa. Ruottin pinta ei ole puoltakhaan Ontariota, pruvinsi jossa hään assuu. Niin ei ole oikeasthaan mithään syytä käyä ulkomaila, ko oon niin paljon näkemistä omassa maassa.

Mikaelin suuri vapaa-aijanharrastus oon aijaa muturipyörälä, oon niitä karttunu kaksrathaisia matkoja Kanadassa.

Mikael Kantomaa old finish. Foto Privat.

Mikael. Kuva: Privaatti

Käytkös koskhaan kotona Toornionlaaksossa?

– Valitettavasti reisuja oon tullu aivan liika vähän sinne. Viimi kolme kertaa oon olhee hautajaisitten vuoksi. Mamma assuu vielä Mataringissä, muuten met sisarukset olema haijaintunheet vähän eri puolile mailmaa. Yksi sisar oon Stokholmissa, yksi Spanniassa ja yksi velimies Trollhättanissa.

Piäks yhteheyttä kotiperukan ihmishiin?

– Ko Naamakirjaa ei vielä ollu olemassa niin mulla ei ollu niin paljon kontaktia, mutta nyt se oon kauhean helppo netin kautta. Mie olin jo matkala yhteen koululuokkatreffiin, jota Mataringin kunta järjesti, mutta valitettavasti jouvuin trafiikionnettomuutheen välilä sinne, niin sillä kertaa siittä ei tullu mithään.

Mitä Mikaeli kaikhiin enniiten kaipaa kotoa oon ruoka, esimerkiksi poronkäristettä pottumuusin kansa. Ja suomalaisesta Lakkapään Leipomosta sen perunalimppua! Ruottalaisen ruan puutheessa hään oon itte oppinu laittamhaan kaikki. Lihapullia, piittepalttia, kalopsia ja semmosta siinä tullee tehtyksi.

Luontoa hään kansa kaipaa.

– Ko sitä näkkee kuvia Toornionlaaksosta niin sitä ymmärtää kunka kaunista sielä oikeesthaan on. Innokhaana valokuvvaajanna mie saattasin vaikka kulkea ympäri laaksoa monta monituista päivää ja vain ottaa kuvia.

Mikaeli oon reakeeranu Ruottin kovhaan ilmapiihriin maahaanmuuttajia ja pakolaisia kohthaan.

– Teilä oon jopa poliittinen parttii joka oon aivan julkisesti vierasvastainen! Kanada oon täynä siirtolaisia kaikilta puolin, kulki sitä vaikka missä niin sielä kuulee jonku puhuvan englantia murtamalla. Mutta Kanadassa ei ole rasismia juuri ollenkhaan. Ruottissa pakolaiset panhaan asuhmaan yhessä erilaisissa asuntoloissa ja jätethään samhällin ulkopuolele. Meilä net integreerathaan ja niistä tullee meikäläisiä. Piiain Ruottila olis jotaki opittavvaa kanadalaisilta?

Mikaeli freistaa opettaa suomea omile lapsile. Net ymmärtävät aika paljon mutta ei vielä itte puhu niin paljoa. Hään muistuttaa niitä ussein heän taustasta, ette niitten pittää olla ylpeitä siittä.

Meänkielensi Erling Wande

Barnen Aaron och Laura. Foto Privat.

Mikaelila oon kolme lasta. Tässä kaksi niistä: Aaron, 15, ja Laura, 10 vuotta. Kuva: Privaatti

”Toornionlaaksolaiset varastit minun syämen”

Vivian Gullickson White, 61, Kanadasta haki hänen juuria- ja löysi net Toornionlaaksossa. Tässä hään selittää omila sanoila hänen jännittävästä reisusta taappäin. Syyrströmminkistä, hautapaikoista ja hyväntahosta. 

 

Kesälä 2010 mie matkustin Matarinkhiin Toornionlaaksossa, hyvin lähelä napapiiriä. Piiain minun reisuvalinta tuntuu kummalta ja mulle ittele se oon vieläki uskomatonta. Syy tähän oon minun harrastus, sukututkinto.

Pallo lähti rullaahmaan enkkeltillä ilmotuksela kotisivula ”Kuulutuksia Kaihnuunseu’un tutkiaföreninkin kautta” 1998, missä mie kysyin minun esi-isistä vaikka en ollenkhaan tieny merkitystä yhestäkhään ruottalaisesta sanasta.

Oli yllätys ko sain vastauksen ystäväliseltä herralta Ragnar Sannemalmilta Mataringistä, ja hään kirjotti engelskaksi.

 

Minun elämän ääventyyri

2009 mie ymmärsin ette reisu Ruothiin minun esi-isitten kotipaikhaan ei ollu mahoton.

Minun elämän ääventyyri, mikä tuli kesthään kuus viikkoa, alko vuen jälkhiin Suomessa. Mie lähin Helsinkistä pohjosseen Kuusamhoon ja sieltä läntheen Ruothiin ja Matarinkhiin.

Mataringissä mie asuin Ragnarin ja Arran tykönä jokka niin hyväntahtosesti ei vain näyttänhee mulle heän koin, kylttyyrin ja tavat, mutta kans otit minun paikhoin missä minun esi-isät olit elähnee. Arra ja Ragnar olit hyvin kärsivälisiä minun monen kysymyksen kansa. En koskhaan unhouta heän hyvvyyttä ja nyt mie katton heitä niinku minun lähheinen pere, vaikka met oikeasthaan olema kaukana toisista sukupuussa.

emigrant1

Vivian Gullickson White Kanadasta (oikealla) opastethiin Toornionlaaksossa Matarinkilaisilta Arra Sannemalm (vasemalla) ja hänen mies Ragnar.

Sääskiainetta

Ennenko mie lähin mie luin verkosta ette henkilöt jokka menevä pohjoissiin ossiin Ruottia pitäisit ottaa myötä Zyrtec. En ole oikeen varma miksi neuothiin justhiin sitä ainetta. Neuoitten jälkhiin piti alkaa othaan taplettia jonku päivän ennen tuloa ja jatkaa koko olon aijan. Tämä piti neytraliseerata kuppaamiset, mikkä saattava olla kauhean tylyjä ja kutistavia, ja jättää arpia, niin siinä seiso. Mie seurasin neuoja ja vaikka minua kupathiin niin kutina oli paljon lievempi ko mitä olin kokenu kotona.

Olin kans pakanu matkhaan vasitun sääskijakan, ja minun suomalaiselta nepokalta sain sääskihatun ja sääskivoijetta.

Ensimäisenä päivänä lähimä Armasaahreen (minun esi-isän Arendt Grapen koti, se saksalainen prykäri joka tuli Stokholhmiin 1629. Jonku aijan päästä hään löysi Toornionlaaksoon missä hään alko ensimäisen rautapruukin).

Menimä sen jälkhiin takasi yli Toornionväylän Ruothiin. Se raja oon varmasti rauhalisiin raja koko mailmassa. Ei ole rakenuksia eli vahtia eikä tartte seisottaa ja antaa syytä miksi matkustaa toisseen maahan. Ainua merkki ette menet toisseen maahan oon pieni näkymätön taulu tien laijassa.

Eikös oliski ihana jos kaikki maanrajat olisit yhtä rauhalisia?

 

Pasturi Tornbergin kohtalo

Ko met menimä yli väylän menimä etehlään päin Ruskolhaan missä minun vanhaa farfaari Edvard Johannes Rova eli. Valitettavasti talo ei ollu ennää jäljelä paikala, mutta saaton erottaa kryntikivet missä rakenus ennen oli seisonu. Kävelyllä Mataringin keskustalla mie yhtäkkiä seisoin kirkon eessä missä minun esi-isät olit kastettu, käyhnee rippiluun ja käyhnee vihilä. Justhiin ko mie olin menossa sisäle mulle esitethiin mies joka sattu olheen yksi Rova-nepokka. Selvästi hään tiesi kuka Edvard Rova oli ja se tunsi kans yhen muun miehen joka tiesi mihinkä Edvardin talo oli siiretty. Rova-nepokka aiko ottaa yhtheyttä sen kansa ja sitten informeerata minua. Onni oli rohki minun puolela!

Minun kuues vanhaa farpruuri Johannes Jicolai Tornberg oli pasturi kirkossa ja 1717 kosakit pieksit häntä hänen omala kepilä ja siittä syystä hään kuoli kaks päivää jälkhiin. Net yritit ottaa kirkon rikhauksia ja Johannes yritti estää niitä. Hänen keppi oon tallela kirkossa, vaikka mie en nähny sitä.

emigrant2

Vivian ihmetteli lämmintä ilmanlaatua Napapiirin alueela.

”Nämät henkilöt olit minun perhe”

Mie tunsin itteni aika koskettunheelta ko olin kirkossa. Mie marsin läpi kirkonmaan ja tunsin monta nimeä kivissä. Nämät ihmiset olit minun pere, minun esi-isät ja mie olin tullu kotia. Hiljasella hetkelä mie mietin meän erilaista elämää. Kunka minun oli tullu niin paljon erilainen verrattu heän elähmään ja niin erotettu minun juurista. Ei sen vuoksi ette mie olin karanu siittä elämästä mutta ko en ollu tieny siittä.

Minun kaheksas rivissä vanhaa-farfaari Arendt Grape kuoli 1687 ko tulvavesi veti hänen matkhaan. Hänen ruumista ei koskhaan löyetty. Mie alon ymmärtämhään ette elämä Toornionväylän varrela oli häätyny olla ankara, mutta ette se anto ihmisille voimaa ja päättäväisyyttä.

Net olit häätynhee olla voima jota räknäthään niinku väylä mikä virtasi läpi heän elämän.

Met menimä pohjosseen Pajahlaan. Mie olin hämmästynny ette 80 km pohjoisempana napapiiriä saatto olla niin lämmin ette se tuntu kohta trooppiselta. Joo, se saattaa olla kauhean kuuma napapiirin alueela! Täälä met kans näimä mailman issoiman aurinkokellon minkä löytää Guiness Rekord kirjasta.

 

Sama maa ennen ko nyt

Seuraava pyssäys oli Köngäsessä missä Arendt Grape eli ennenko se siirty Armasaahreen ja alko pruukaahmaan maata. Se oli täälä missä se onnistu rakentamhaan kanavan mikä vei vesijuoksun väylästä niin ette tyrpiinit pyörit ja murensit malmin mikä tuli Kirunasta.

Se oli uskomatonta nähhä kanavan ja marsia saman maan päälä ko minun kaheksas vanhaa-farfaari yli 400 vuotta sitten. Masunin kruua oon vielä käytössä LKAB:n alla.

Toornionväylän varrela oon iso määrä jälkeläisiä Arendt Grapele. Ei se ole niin kumma ko hunteeraa ette hällä oli 14 lasta jokka itte tehit paljon lapsia. Hänen suku oon leviny ympäri koko maapallon ja kohta kaikila ihmisillä väylän varrela oon Arendtin sukujuuret. Minun reisu jatko ja väylä ei ollu koskhaan kaukana. Pellot ja net aukeat maisemat värisit niitten liilafärisitten villikukitten kansa. Luonto maalattu kauhniisti : sinistä väylässä, vihriäistä ja liilaa puissa, ruuhossa, kukissa ja pilvissä valkeata ja sinistä taihvaala.

Se oon rauhalinen paikka.

 

Pahhiin haiju koskhaan 

Kolmas päivä tuli piknikki Mataringissä. Sillon sain kunnian tuntea pahhiiman haijun minkä olen koskhaan tuntenu; syyrströmminkin. Yrityksiä tehthiin ette saa minun maistamhaan sitä ja sain taistela ette en ala voihmaan pahon. Viimiseksi toiset ymmärsit ette yritykset ei tule onnistumhaan.

Seuraava pyssäys oli Herbert Wirlöfin tykönä. Herbertti oon kauheasti sisälä sukututkimuksessa Toornionlaaksossa ja oon tehny fantastisen työn löytää emikrantit. Hään hissasi Toornionlaakson flaun minun vuoksi! Hään selvitti ette kaikila kolmela färilä flaussa oon erityinen merkitys: sininen oon kirkas taivas, valkea oon lumi mikä laskee laaksoon talvenaikana ja keltanen tarkottaa aurinkoa.

 

Minun syän jäi Toornionlaaksoon

Neljäntennä päivänä sanoma hyvästi.

Mie jätin minun syämen Toornionlaaksoon, asukhaat varastit sen multa. Se oon maakinen ja ihana paikka mikä oon täynä yllätyksiä ja mysteeriöitä. Se oon lämmin, ystävälinen ja toivottaa tervetuloa.

Se oon rauhalinen ja hiljanen mutta samala villi ja taamomaton. Maisemhaan ei ole vaikuttannu muu mailma, vain väylä ja taivas.

Se oon jotaki näkymätöntä mutta siltikki koskevaa. Sie tunnet sen sisälä sinussa.

Mie hengin sisäle Toornionlaakson- ja mie hengin ulos ” mie olen kotona”.

Mie tunnen ette mie kuulun tähän laaksoon. Mie olen Toorniolaaksolainen.

Vivian Gullickson White, Kanada

 

(Käänetty engelskasta, David Redebo)

Meänkielensi Märta, Karin ja Linnea Nylund