Åsa Larssonin Toornionlaakso SVT:ssä

-Tämä oon ollu minun elämän paras reisu, sannoo Åsa filmausaijasta Toornionlaaksossa viimi kesänä. Kuva: Ahti Aasa, SVT

 

Yhtheistyöhenki oon tyypilistä toornionlaaksolaisile. Ko kirjailija Åsa Larsson uuessa TV-sarjassa tullee takasi hänen lapsuuenaijan kotikylhään Kurkkihoon met saama tietoja siittä.

– Mie ja minun äiti tehemä vieläki niin, ette met tehemä työt yhessä. Matoitten kuuraaminen yhessä, ette antaa käet tehhä työn, oon terhfeelistä pääle ja praatimiselle. Toornionlaaksolainen luottaa käetten kykyihiin.

 

SVT:n uuessa prugrammisarjassa ”Syän Kurkkiossa” Åsa Larssonin oma elämä oon se keskheinen asia. Kolmessa osassa, jokka lähätethään desemperissä, saama seurata hänen omia jalanjälkiä ko hään tullee takasi Toornionlaakshoon. Kaikki oon aitoa, taustassa ei ole mithään feikattua.

Prugrammissa Åsa ottaa uuesti yhtheyttä entishiin tuthuin ihmishiin ja paikhoin – kaikhiin siiheen mikä oon muokanut häntä ihmisennä ja leimanu hänen kirjailijatoimea. Kohtaamiset jokka kuuluva hänen elämänkuvauksheen.

 

SVT:n uusi kolmiosanen prugrammi Åsa Larssonista lähätethään desemperissä. Kuva: Bonniers

 

-Ko mie kerta tulin takasin Kurkkihoon viimi kesänä tekehmään tätä nauhotusta, niin minun mielessä väylä oli jättiläiskokonen ja mettä syvä ja vaillin suuri… Mutta toelisuuessa oli piiain kysymys vain korttelikilomeeteristä, jossa mie olin liikkunu minun ylöskasuamisaikana.

Åsan mummu Theresia asui Kurkkiossa ja häntä kohthaan Åsa tuntee suurta rakhautta. Hän oonki matkassa filmiksi tehtyssä kirjassa sankarivaimosta Rebecka Martinssonista.

-Minun mummu oli minun elemän tärkein ihminen.

Mummun kansa yhessäoleminen oli sitä, ette seurata häntä huushollihommissa ja lapsenlapsi ei koskhaan ollu tielä. Theresia oli vireä, oli aina hommaamassa jotaki, ei koskhaan istahtannu leppäähmään.

Höystönä prugrammissa oon ette Åsan perheessä oon olemassa riita joka liittyy Kurkkihoon.

-Riita oon sen takana ette mie en ole käyny sielä 30:n vuotheen, niin ette se oli kauhean erityistä ette tulla takasi.

SVT:n tuottaja Ahti Aasa anto Åsale suurta vaphautta päättää prugrammin sisälöstä. Yksi kulmakivi oli ette kuurata traasumattoja väylänrannala, toinen ette kirjottaa laulutekstin yhessä Hasse Alatalon kansa (ja kuistissa laulavalle Susanne Rantatalole). Tuottaja Ahti Aasa halusi ette kaikki mitä filmathiin pitäs olla aitoa ja toelista tapahtumista. Tämä vinkkeli sopi Åsale hyvin.

 

-Toornionlaaksolaiset luottava heän käsitten kykhyin, sannoo Åsa, joka tässä kuuraa mattoja yhessä Maja Mellan kansa Kurkkiossa. Kuva: Ahti Aasa, SVT

 

”Minun elämän paras reisu.”

Inspeelninkiviikon elämykset aukasit Åsa Larssonille uusia ovia, joita hään aikoo käyttää tulevaisuuessa.

-Tämä oon ollu minun elämän paras reisu.

Inspeelninkiaijan kohtaamiset oon toiminheet hälle ponnistuslautana.

-Kesä toi mulle uusia näkökohtia ihmishiin ja aiheishiin joita mie halusin viä etheenpäin.

Siksi hään aikoo ensi kesänä reisata ympäri Toornionlaaksoa ja kuunela semmosia kertomuksia jokka elävät ommaa elämää rajaihmisten tykönä. Hään oon jo tavanu monta semmosta, muita hään aikoo hakea toisten neuvoitten avula. Piiain nämät jutut tulevat elähmään ommaa elämää joskus tulevaisuuessa Åsan kirjottamisen kautta. Ensin hään pittää vain tehhä valhmiiksi PAX-sarjan (suositun nuortensarjan) viimisen osan ja Rebecka Martinssonni-sarjan viimisen rumaanin.

Se mitä Åsa sai kokea viimisen viikon aikana Pohjosessa oli yhtheistyöhenkeä, jota hään luulee tyypiliseksi Toornionlaaksole.

-Met olema tottunheet seurustelheen samala ko met tehemä työtä. Oon olemassa paljon toornionlaaksolaisia jokka oon hyviä tekehmään töitä käsilä ja heilä oon erikoinen luotto omitten käsitten kykhyyn.

 

Hasse Alatalo ja Åsa tervaavat airomia väylän rannala. Kuva: Ahti Aasa, SVT

 

Joskus piiain rakenethaan jotaki yhessä, korjathaan huohneet yhessä eli olhaan yhessä krannitten kansa heinänteossa?

Meänkieli minuriteettikielenä oon tietenki matkassa tässä prugrammissa. Åsa ei ossaa puhua sitä mutta ymmärtää aika paljon. Hään selittää kunka hyvvää se tekkee ko saapii olla semmosessa miljöössä missa puhuthaan meänkieltä ja saapii kokea kunka kieli tullee takasi, siittä huolimatta ette oon kulunut vuosia niiltä aijoilta ko viimeksi kuuli sitä.

Hään uskoo kansa ette jos oppii meänkielen vasta täyenä niin sitä eitule hallitheen kieltä sataprosenttisesti.

-Mutta siiheen saattaa tutustua ja saattaa oppia tuntheen sitä. Ja se saattaa riittää.

 

Meänkielensi Erling Wande 

Prinsessan Estellin kruunussa saattaa olla helmiä Toornionväylästä

Oppilhaat Toornionlaakson kansankorkeakoulusta hakevat väylähelmimysloja Juojoesta. Kuva: Privaatti

Myyttisellä väylähelmimyslala Toornionväylässä oon jännittäviä haaroja Ruottin kuninkhaansukhuun. Prinsessan Estellin kruunussa Oscar II aijasta saattaa olla helmiä Pohjoisruottista. Piiain Juojoesta Mataringistä? Samala myslala oli kans iso merkitys ko Carl von Linné aatlathiin 1700-luvula.

Väylähelmimyslaa oon pyyetty helmitten takia 1600-luvusta saakka. Tioitten jälkhiin löyethään vain yksi makeanveenhelmi 2000 myslasta. Silti sitä oon pyyetty kovasti mikä oon tehny ette se nyt oon suojattu.

Jokku parhaiten säilynheistä makeanveenhelmistä oon net jokka hovifroua Ebba Brahe sai Gustav II Adolfilta toistuksena hänen rakhauesta. Oscar II kruunussa vuesta 1844 oon kans iso määrä makeanveenhelmiä jokka saattava tulla ruottista. Kruunu kuuluu tänäpäivänä prinsessa Estellile.

Juojoki Toornionväylässä oli piiain paikka missä kuninkhaaliset helmet kasusit kauhniiksi. Se oon vain siinä joessa, kaks pelikuormaa pohjoisläntheen Mataringistä, missä väylähelmimysla oon löyetty koko Ruottin puolela Toornionväylää. Toissaalta oon kaksi jokea suomen puolela Pellon kohala missä kans oon myslaa.

Väylähelmimysla tullee noin 10-15 senttiä pitkä. Kuorenfäri oon pruuninmusta-sinisenmusta ja ei saa sekottaa tammimyslan kans jolla oon vihertävä kuori. Kuva:Privaati 

Armoton helmenkalastus

Se haaveiltu elläin löytyy kans muuala Ruottissa, mutta issoin määrä oon lyöty ulos. Helmenkalastus oon syy siihen. Se vaatii kans kirkhaat veet ja ei kestä likkaa.

-Mettä- ja maanpruuki oon tuonu muttaa vetheen ja mysla tukehtuu. Se oon vaikuttannu ette se oon kaonu enämpi ja enämpi, sannoo Rolf Lahti, opettaja Toornionlaakson kansakorkeakoulussa Mataringissä kalastuslinjala.

Väylähelmimyslaa oon löyetty noin 10 kilomeeterin matkan Juojokea pitkin ko oppilhaat koulun kalastuslinjalta tehit inventheerinkin Lääninhallituksen kalastussuojaprujektissä 2007. Työ tehtiin ette tutkia elinmaholisuuet lohele ja taimenelle mikä oon vaatimus myslan lissäintymiselle.

Mysla vaatii kallaa väli-isäntännä. Se merkittee ette simpukka istuu parasiittinä hänen ensimäiset kuukauet taimenen/lohen kiaksissa ennenko se putoaa ja kaivaa ittensä pohjaan. Jos ei ole kallaa niin väylähelmimysla kuolee.

-Viimeksi menny kesänä mie näin ette myslat olit Juojoessa, net olit kiini pohjassa ja net olit aika isoja, sannoo Rolf.

 Rolf Lahti, opettaja Toornionlaakson kansankorkeakoulula Mataringissä, oon räknäny mysloja Juojoessa hänen oppilhaitten kans. Kuva: Privaati

Saattava olla kaapinloovissa

Väylähelmimysla saattaa päinvaston tammimyslaa mikä kans löytyy Toornionväylässä, kapslata pieniä santamuruja mikkä livahtava kuoren alle.

-Helmet saattava näyttää rumalta ja kurjan näköseltä mutta jokku saattava olla kauhean kauhniita.

Tavalista oon kuitenki ette net oon kupuloisia, pytkyläisiä ja vähän pahan färiset Rolf ei ole koskhaan piättänny helmeä Juojoesta.

-Niitä oon varmasti näilä paikkakunnila kotona ihmisillä. Mutta net helmet jokka koothiin ja jokka olit arvokhaita 40-50-luvula ei olhee semmosia mitä säilytethiin kaapinloovassa koska net saatethiin vaihettaa kuukausipalkhoin.

Mikä kans tekkee väylähelmimyslan niin kiinostavaksi oon ette se kattothaan vanhiimaksi elläimeksi Ruottissa. Yksi simpukka mikä löyethiin oli 270 vuotta vanhaa.

Mitäs sie uskot maholisuuesta ette saa simpukan leviämhään?

-Siihen oon syy ette väylähelmimysloja oon vain kolmessa joessa koko Toornionväylän systeemissä. Se vaatii kauhean hyviä ja kirkhaita vesiä missä oon korkea ph-arvo.

-Mutta kyllä sitä saattaa hunteerata ette ihmiset oon yrittänhee nostaa niitä muihin vessiin koska net annoit rahhaa.

Tänäpäivänä se oon kuitenki kieletty ette koskea mysloin ilman ette saa luvan Laatunsuojaföreninkiltä.

Se mennee 12-20 vuotta ennenko väylähelmimysla kantaa herhneenkokosen helmen niin siittä syystä ei piiain ole ollu intoa saa määrän lissäinthyyn, uskoo Rolf. Hällä oon tuttu joka muistaa läjiä väylähelmimysloja Juojoen rannala ko hään oli lapsi. Ihmiset olit kalastanhee niitä ette kattoa jos niissä olit helmet.

Linné fiksasi kylvön

Kunkas se oli sitten simpukan kytkeminen kasvitietemiehheen Carl von Linnéhen? Joo, se nuori Carl Linnaeus näki yhelä reisula pohjoisimassa Ruottissa 1732 ette mysloja auasthiin yhen väylän varrela Lapissa. Kauhniita helmiä häikäsi nuorta Carlia jolla jo sillon oli kytkeminen kuninkhaantalhoon. Hään näki tässä maholisuuen laittaa trotninkille kauhniita koruja. Siksi Carl alko helmimyslakylvön Fyrisån:issa Uppsalassa. Hään porrasi reiät mysloitten kuohriin ja laitto sinne kappalheen kalkkia mikä ympäröithiin pärlemuurila. Yritys onnistu. Nuori kasvitietemies sai pyöreitä helmiä ja myi vähän aijan päästä koko hänen eksperimäntin valtiolle. Palkka kylvöstä oli aatelintitteli, siittä nimi Carl von Linné.

Nootti: Lääninhallitus Norrbottenin läänissä työskentellee monessa prujektissä ette parantaa elinolosuhteet väylähelmimysloile. Muun muassa oon estheitä vesissä otettu pois ette kalat saattava levitä. Veet mihinkä kulutus oon vaikuttannu nekatiivisti korjathaan kans. Lähe: Dagens Nyheter, 2014

Meänkielensi Märta, Karin ja Linnea Nylund

 Prinsessan Estellin kruunussa minkä hään oon periny Oscar II:lta oon helmiä väylähelmimysloista. Kuva: Privaati

Kielikeskus meänkielele ja uusi virasto pelastaa epäonnistunheen minuriteettipulitiikan

Lennart Rohdin, hallituksen minuriteettipulitiikan tutkija, haastatelhaan saamelaiselta surnalistilta minuriteettipulitiikan puutheista. Kuva: Susanne Redebo

Hallitus oon epäonnistunnu osittain heän minuriteettipulitiikassa. Issoin osa kunnista ja maakärajistä ei tehe aktiiivista työtä perussuojan kans johonka minuriteettikansala oon oikeus. Silti tutkimus, jonka Lennart Rohdin oon allekirjottannu, esittää korjaamista. Esimerkiksi häätyy liittää minuriteettikysymykset Koululakhiin ja Sosiaalipalvelulakhiin ette net saava suureman merkityksen. Vasittu kielikeskus meänkielele saatethaan kans panna etusiale.

Lennart Rohdin oon viimi syksystä saakka, hallituksen määräyksellä, tehny tarkastuksen minuriteettipulitiikasta ette vahvistaa minuriteetitten oikeuet. Osamietintö, joka julistethiin 15 kesäkuuta, näyttää ette löytyy monta kohtaa jokka tarttee korjata ette Ruotti ellää hänen minuriteettipulitiikan mukhaan.

– Met olema tärkeässä vaiheessa kieliasioissa, sannoo Lennart. Meänkielen puolesta tilane oon huonompi tänäpäivänä ko mitä se oli kymmenen vuotta aikaa ko kattoo nuorten kielenoppimista. Met häymä ottaa kiini maholisuuesta rakentaa kielisiltoja sukupolvitten välilä, muuten koko kielipulitiikka romahtaa. Ja nyt oon kiire.

Issoin ongelma minuriteettipulitiikan kokohnaisuuessa oon ette issoin osa kunnista ja maakäräjistä ei ole ottanhee vaaria perussuojasta mihinkä kaikila viielä minuriteetilä oon oikeus. Vaikka laki tuli seittemän vuotta aikaa.

– Se oon epäonnistuminen. Nyt met vaaima ette kaikki kunnat ja maakäräjät koko maassa ehottomasti antava tietoa minuriteettioikeuksista heän asukhaile.

Uusi virasto ottaa yli

Kaikki kunnat ja maakäräjät häätyvä kans panna tavotheet ja säänöt heän minuriteettipuliittisille työle ja seurata tuloksia. Tämä uusi lähtö vaatii uuen tarkastusviraston joka ottaa yli tehtävät jokka Stokholmin lääninhallitus ja Saametingi oon hoitanhee ennen. Uuela virastolla pittää kans olla oikeus painaa pääle ko muutostyö mennee liika hithaasti.

Selvempi lakisäätäntö föörskuulassa ja vanhainhoijossa oon a ja o ette saa kielipuolen oikenheen, Lennart huomauttaa. Tässä esitethään ette minuriteettikielen kysymykset siirethään minuriteettilaista Koululakhiin ja Sosiaalipalvelulakhiin ette net saava enämpi merkitystä.

Se virkaryhmä joka parhaiten tietää minuriteettikysymyksistä oon piplioteekkihenkilökunta. Net tietävä justhiins mitä Piplioteekkilaissa seisoo – ette niitten pittää tehhä työtä minuriteettikielitten kans.

Kunnila häätyy tarkastuksen mukhaan tulla pakko kysyä huoltajilta heän toivomuksia förskuulassa ja informeerata oikeuksista vanhoile jokka tartteva huoltoa  

Tänäpäivänä tieto viiestä kansalisesta minuriteetista meän maassa oon pieni. Tässä Skolverket häätyy tarkastaa heän oppimateriaalia ja kunka minuriteettiä kuvathaan ja kattoa ette tieto heistä viethään etheenpäin.

Opettajakoulutukseen pittää kuulua tietoa kansalisista minuriteetista.

Minuriteettikielet pitävä saa isoman osan yleisraatiossa ja teveessä ja muissa meetioissa. Tässä haluthaan ette surnalistit koulutethaan aihneesta ja ette surnalistit koulutuksen aikana saava tukea ette tulla kakskielisiä.

Tarkastus kans nostaa esile net kylttyyrilaitokset missä minuriteetit pitäva näkyä enämpi; Kansananttikvaarievirasto, Kuninkhaalinen kirjasto, Kansanteatteri jne.

Pusitiiviä huomauksia

Tarkastus nostaa kans esile joitaki hyviä singnaalia. Esimerkiksi oon kunnat jokka kuuluva suomen, meänkielen ja saamen hallintoalueissiin lissäintynhee tuplasti viiessä vuessa 38sta 75heen. Vielä kymmenkunta oon vuorossa.

Saamelaiset kielikeskukset Tärnabyssä ja Östersundissä oon tärkeitä toimintoja saamenkielen elävytyksessä.

Muun muassa tämän vuoksi osamietintö tullee siihen tulokseen ette kielikeskukset meänkielele ja suomenkielele pitäs järjestää.

– Siihen oon jo esitutkimus hallituksen pöyälä ette oon päästy hyvin matkhaan. Met esitämmä ette ISOF, Kieli ja Kansanmuistoinstityytti, tarkastaa kunka se järjestethään.

Kaks paikkaa Kielikeskukselle

– Kielikeskus asetethaan tietysti sinne missä minuriteetti oon, ja se oon Toornionlaakso. Piiain se tullee kysymys kahesta paikasta koska meänkielessä oon eri varieteettiä. Tässä valtio saattaa säästää jos se siirtää jonku viraston ja jakkaa huohneen kostanukset Kielikeskuksen kansa.

Nyt osamietintö lähtee remissile ja sitten tullee loppumietintö 15 marraskuuta. Jälkhiin uuenvuen asia tullee valtiopäivän pöyäle päätökselle.

Tarkastuksen kokohnaisena saattaa laajata hallituksen kotisivulta, sie löyät sen tästä ruottin kielelä Nästa steg? Förslag för en stärkt minoritetspolitik ja hallituksen avisiilmotus ja yhtheenveto esityksestä sie löyät tästä Seuraava askel minuriteettipulitiikassa? (ruottiksi)

Nootti: Perussuoja merkittee muun muassa ette hallintovirastot häätyvä antaa tietoa minuriteetitten oikeuksista ja antaa vaikutusvaltaa kysymyksissä jokka koskeva heitä. Minuriteettikielet ja minuriteettikylttyyrit pittää kans suojata ja eistää. Lasten kehittäminen kylttyyristä itenttiteettiä pittää eistää erityisesti.

Meänkielensi Märta, Karin ja Linnea Nylund

Laki minuriteettikielestä föörskuulassa pitäs nostaa Minuriteettilaista Koululakhiin. Sillä tavala se sais isoman merkityksen. Kuva: Pexels

Mariannen kapoissa Toornionlaakso ja Stockholmi kohtaavat toisia

Marianne Funck valmistellee hänen tekstiiliä yhessä väävituassa Bagarmossenissa. Hänen firman nimi oon Stockholm Handmade. Kuva: Privaatti

Met olema kaikin eläviä konstvärkkiä katuila ja tämän asian mie halvan tehhä näkyväksi, sannoo tekstiilitaiteilija Marianne Funck Mataringistä.

– Prusessi siinä mitä mie tehen oon Toornionlaakson ja Stockholmin kohtaaminen.

Siksi Marianne oon ilmottannu ittensä meänkielen distansikursile. Piiain hään saapii kielen kautta uutta inspirasjuunia tekehmään kauhniita kappoja ja konstikhaita vääviä?

– Jotaki puuttuu ko ei saata kieltä, sielä ylhäälä, niin ette saapii nähhä jos tapahtuu jotaki ko mie olen käyny sen kursin, Marianne naureskellee.

Marianne Funck synty Mataringissä luovassa ympäristössä. Fammula ja mummula oli molemilla semmosia luovia puolia ja Jimmi-isä taas ottaa mielelhään framile neulan ja lankaa jos joku kampe vaatii korjaamista.

Itte hään oon aina ollu muotiasioissa kiini ja aivan palavasti intreseerattu esteettisestä käsityöstä. Jymnaasien jälkhiin hään siirty Lontonhiin asuhmaan ja käyhmään parturi- ja designikoulutukset ja sen jälkhiin hään sai työpaikan tunnetun parturin, Björn Axénin, tyköä.

Kaulakoristus, kilvenmuotonen, tehty lankajäänöksistä ja helmistä, made by Marianne. Kuva: Privaatti

Leikkaa rikki raanoja

Tuo väävi- ja tekstiiliintressi oon seuranu häntä ko punanen lanka koko hänen 50-vuotisen elämän aikana ja nykyaikhaan hään hommaa tekstiilikäsitöitten kansa kaksi päivää viikossa. Viimeksi hällä oli kappanäyttely Formex-messuila Älvsjössä.

– Mie kuon ja neulon kappoja toornionlaaksolaisesta raanavillasta. Net oon tyyppiä folklore-kappoja. Se ei piiain ole niin  hauskaa ette mie leikkaan rikki raanat, mutta eikös se ole parempi ette niitä otethaan halthuun ko ette net vain jäävä makkaahmaan johonki?

– Tekstiilit saattava olla vähän synkkiä jos net vain jäävä seihnään riippumhaan, mutta jos niitä käytethään vaatituksena niin net oon aivan ko näyttely ulkona.

Hän käyttää paljon uusitusmateriaalia, vaatheissa ja langoissa ja osan langoista hään färjää itte. Marianne neuloo kansa mielelhään kappoja villafiltistä joita hään saapii sieltä täältä. Villa oon lämpimää ja kestää kostetta, se oon loistava materiaali. Kapoissa oon kauhniita omaperäsiä piirtheitä ja niitä oon ainuasthaan yksi jokasesta.

Tarkotus ei ole myyä niin monta vaatekappaletta ko maholista, huomaottaa Marianne, vain se luominen oon nähtävä enämpi taijeprujektina.

Kappa neulottu toornionlaaksolaisesta raanasta. Kuva: Privaatti

Meänkieli kehotuksena

Näissä hänen teoksissa hään solmii yhtheen oman toornionlaaksolaisen taustan monivuotisen stockholmilaisen oleskelun kansa.

Siksi hään oon ilmottannu ittensä Uumajan yniversiteetin meänkielen distansikursile, tarkotuksena ette kielen kautta saa virikheitä omale luomiselle.

– Tekstiili oon aukassu mulle tien meän oman kylttyyriperintheen ymmärtämisheen ja siiheen, kunka paljon eri miljööt vaikuttavat meihiin ihmishiin. Minun ensimäisinä vuosina Stockholmissa mie koin suurta yksinäisyyttä huolimatta siittä mitä kaikkia tällä kaupunkilla oli tarjota. Niin ette prusessi minun tuotheitten takana oon tua yhtheen, yhessäolo ja yhtheisymmärys.

Lähtökohta Mariannen vaatheile oon siinä, ette met häymä kaikin näkyä hyvin katuila, olla niinku elävä galleria.

– Met olema kaikin eläviä taijeteoksia.

Hänen tuotheet oon färikhäitä ja feminiinisiä, toinen jalka folkloristisessa tyylissä.

Mataringin bibliutheekissä oon nykyhään kaksi Mariannen tekstiiliteosta jokka kytkeytyvät Toornionlaakshoon. Toinen niistä oon improviseerattu käsityö ylijäähneistä langoista, joka oon kastettu Kotiikväksi.

– Mie piän Toornionlaaksosta yhtä paljon ko mie piän Stockholmista, hään sannoo.

Meänkielensi Erling Wande

Käsinkuottu villakappa. Mariannen viimeisin teko folkloristisessä tyylissä johonka hään oon saanut inspirasjuunia egyptiläisiltä koptilta. Kuva: Privaatti

Opettajitten tipsiä kunka minuriteettiä saattaa nostaa opetuksessa

Opettaja Rebecka Szemenkár Hässleholmissa oon antanu oppilhaat neljänessä luokassa panna kysymyksiä toornionlaaksolaisile ette opetus tullee elävämpi. Valokuva: Privaatti

Se oon helppo tulla kotisokeaksi ette ei näe mitä meilä oon. Erityisesti kläpilä se saattaa olla vaikea ymmärtää mikä oon niin erikoista toornionlaaksolaisissa.

– Met täälä hallintakunnissa emmä ole minuriteettiä, met olema majuriteetti. Kläpit ei ole piiain kokehnee muuta ko tämän heän elämässä, sannoo Birgitta Rantatalo joka tekkee työtä revitaliseerinkiprujektissä kouluissa.

Birgitan keino käsitellä tilanetta ette asua ja toimia keskelä kansalista minuriteettiä oon ette olla konkreettinen petakokiikassa.

– Mie praatin kläpitten kans mitä sielä kotona heiluu seinässä, mitä fammun kämpässä löytyy, kunka se oon ko pappa kalastaa… Mie yritän nostaa meän kylttyyriä ja ottaa sen näkösälle.

Mutta hyvin pienelä osala kläpistä maassa oon niin hyä tilane asiassa ko kläpilä Pajalassa, Korpilompolossa ja Jukkasjärvessä. Tutkimus jonka Ruottin raatio oon tehny näyttää ette issoin osa Ruottin yläastheen oppilhaista ei saa koskhaan oppia mithään viiestä kansalisesta minuriteetistä vaikka se pittää kuulua opetukseen.

Metavisi valittee ette ottaa esile kaks hyyää poikkeusta: Birgitta Rantatalo Korpilompolossa ja Rebecka Szemenkár, opettaja kansainvälisessä engelska koulussa Hässleholmissa.

Skaippasi toornionlaaksolaisen kans

Rebecka selittää kunka hään aattelee:

– Mie en halva ette sanonta minuriteettikieli tuntuu ette se oon jotaki sielä kaukana, mie halvan ette oppilhaat minun luokissa saava kohata sitä itte.

Ko kläpit neljänessä klassissa olit kattonhee filmin ” Elina – niinku minua ei oliskhaan” yhtenä koulutiimana tuli paljon kysymyksiä, joka teki ette Rebecka otti yhtheyttä ihmisten kans jokka praativa eri minuriteettikieliä.

– Kysymykset toornionlaaksolaisista olit eninpäin ”Kunkas se oli ko sie olit pieni? Kielsikos sinun opettaja sinua praatimasta suomea?”. Niitä ajatuksia ei ole niin helppo vastata kuuklaamalla.

Luokka onnistu saahmaan Skaippimöötin Bengt Niskan kans (STR-T:n puhheenjohtaja).

– Se oli tosihauska. Oppilhaat tykkäsit kyllä siittä.

– Mie olen esittänny kaikki minuriteettikielet oppilhaile ja kans ottanu ylös relijuunia. Se oon tehny ette aihneet oon liittynhee yhtheen ja met olema keskustelhee kunka met ”ruottalaiset” kohtelemma minuriteettiä. 

Birgitta Rantatalo Korpilompolossa tekkee työtä ette koulukläpit näkevä oman kylttyyrin ja arvon omasta lähtöpohjasta. Valokuva: Privaatti

Paikannimet keskelä

Korpilompolossa oon Birgitta Rantatalo, entinen matte- ja luonontiete-opettaja, joka tänä kevväinä tekkee yhtheistyötä kouluitten kans pohjosissa hallintakunnissa. Ensisiassa se oon Talonkylänkoulu Korpilompolossa ja Pajamiehenkoulu Pajalassa joittenka kans Birgitta tekkee työtä Meän Akateemin revitaliseerinkiprujektissa. Työ rahotethaan Isofilta (Instityytti kielile ja kansanmuistoile). Yks pääteema oon paikannimet.

– Niitä oon yhtheisiä sanoja ja sanontia joita kaikki käyttävä vaikka kaikki ei puhu meänkieltä. Se oon nimiä paikoile, maile ja ilmiöile luonossa.

Läätinkuusi oon esimerkiksi iso kuusi Korpilompolossa. Sivakkajänkkä oon nimi erityisele lettomaale vähän matkan päässä.

Birgitta käypi näissä paikoissa oppilhaitten kans enimiten niitten kans jokka lukeva meänkieltä.

Hään selittää ette löytyy monta esimerkkiä ette oon etua omasta taustasta pohjasessa.

– Sanna Kalla Magnettes-ryhmässä oon esimerkiksi selittänny kunka erityistä se oon ette oon juuret minuriteettikansassa ko hään oon mailmala. Se kattothaan jännäksi ja net oon saahnee monta esitystä sen takia.

Lapsia Korpilompolon esikoulusta syöttämässä jäkälää poroile. Barn från Korpilombolo förskola matar renar med lav. Valokuva: Birgitta Rantatalo

Miksis koulut oon niin huonot nosthaan esile minuriteettiä?

– Opetus kansalisista minuriteetista ei ole otettu sisäle opettajankoulutukseen ja mie hunteeraan kunka se oon sen kans tänäpäivänä?

Birgitta ymmärtää ette se vaatii aika paljon ette opettajat joila jo oon käet täynä ortinaari opetuksen kans ottava myötä minuriteetitki.

– Moni ei jaksa. Planeerinkiaika mennee muuhun. Se piiain vaatii ette tekkee sen työn vapaaikana ja sillon se ottaa vasthaan.

Birgitta tykkää ette opettajitten kompetensinlissäyspäivät häyttäis käyttää opetukseen lissää tästä aihneesta.

Viimiseksi hään antaa toivetta oman minuriteetin tulevaisuuele:

– Mie huomaan revitaliseerinkiprujektitten vaikutuksen. Kiinostus meänkielele oon selvästi lissäintynny siittä saakka ko met aloma 2010. Enämpi kläppiä ymmärtää meänkieltä ja enämpi halvaa kans lukea meänkieltä itte. Se oon oikeen ilahtuttava.

Meänkielensi Märta, Karin ja Linnea Nylund

Koko ryhmä (raahvaita ja lapsia Pajalasta ja Korpista) koola aamusta Kaunisvaaran uuen koulun kohala. Valokuva: Birgitta Rantatalo

 

Toornionlaaksolainen kansantapanen taitemaalaus oon kätkössä ulkohuohneissa

Gunnel Tjäder oon hoitanut ommaa liikettä taitehantvärkkarinna vuesta 1996 asti. Hään käyttää villaa ja poronnahkaa ja lisäksi koristemaalausta. Kuva: Privaatti

Kierunalainen konsthantvärkkari Gunnel Tjäder oon yksi niistä harvoista koristusmaalarista, joka tuntee toornionlaaksolaisen kansanmaalauksen.  

– Mie uskon ette niitä oon paljon, jokka ei ole tietosia siittä, minkälaisia aartheita heilä oon kotona. Oon olemassa usseita toornionlaaksolaisia mööpeliä, joita säilytethään ulkohuohneissa ja jokka menevät hukhaan kostheesta. Mie toivon ette niistä alethaan taasen pitähmään huolta.

Usseimat meistä tuntevat tämän ”prubleemin”, isot perityt mööpelit jokka jäävät syrhjään. Kyllä net oon kauhniit mutta net vaativat tillaa eikä aina sovi piehniin uuenaikhaishiin asunthoin. Iso kaappi vaatii siijaa ja painaa aika paljon.

Toornionlaaksolaisela färikhäälä kansanmaalauksella oon juuret Toornion ja Kaihnuun väylitten varsila ja se oli niinku voimakhainta 1700- ja 1800-luvuila. Mööpelit maalathiin käsin sekotetulla liiniöljymaalila. Taitavat puntimaalarit koristit taloissa kaappia, häälahjoja, sänkyjä ja muuta. Yksi tutuimista oli Gustaf Ståhlberg (1794-1858), joka toimi Ylikahnuunpuolela. Gunnel Tjäderin oma reisu sai oikeen hyvvää vauhtia ko hään kävi taitemaalauskoulutuksen 1990-taalila. Hänestä tuli eesmenheen, vittaniemilaisen konservaattorin Paulus Ailin oppilas ja sai paljon arvokasta tietoa tässä hantvärkissä.

Tänä päivänä hään hommaa toornionlaaksolaisen käsityön kansa, käsityödesignin ja tekstiilipainon kansa, johonka hään oon saanut sysäyksen Lapista.

Morsiamenarkku 1800-luvun lämpimänpunasella pohjafärilä ja käsin muokatuila peslaakila. Kuva: Privaatti

Kaikki koristemaalaukset oon tehty vaphaala käelä. Kuva: Privaatti

Puutheelinen tallentaminen

Mutta oli olemassa semmonen kausi ko Gunnel ei tieny ette Toornionlaaksossa oon olemassa oma, erityinen kansanomanen tyyli, vaikka hään oon syntysin Kitkiöjärvestä ja oon kasunut ylös Kirunassa.

– Tietoa tästä maalaustekniikasta puuttuu ja se oon vahinko. 

Mikäs oon tämän tyylin tunnusmerkki?

– Perustekniikka rakentuu liiniöljyfärhiin. 1700-talin alussa oli pohjafärinä tavalisesti keltaokra, pruuninkeltanen färi, ja sen pääle tummemalla pruunila färilä enkkeltti, kuivalaseerattuja koristusia (pensasmaalaus). Laseerauksesta kehitty aijan olhoon avanseerattu keino.

Tyyli oon saanut virikheitä muun muassa Venäjän puolelta.

1800-taalila ilmesty usheita pigmenttiä ja niistä saatehiin sekottaa tyypilisiä lämpimänpunasia pohjafäriä, niinku kansa kauhniin sinisiä färisävyjä. 

Miltäs näyttää tänä päivänä intressi toornionlaaksolaisheen maalaustaitheesheen?

– Se, mihinkä minua nykyhään enniiten pyyethään oon vanhoitten, färinsä menettänheitten mööpelitten entistämisheen.

Mutta oon jonku verraan olemassa uuttaki tuotantoa.

Gunnelillä oon oma putiikkiki, Ateljénord, yhessä kirunalaisten hantvärkkaritten kansa, ja yhen kansa näistä hällä oon erityisen tivis yhtheistyö, nikkarin, Lena Gustavssonin, kansa. Lena valmistellee kastekriiniä, joita hään maalaa valosilla toorniolaaksolaisila färilä.

–  Näissä kriinissä oon minun henkilökohthainen käsitys toornionlaaksolaisesta maalaustaitheesta.

Pienet heinätoolit oon maihneessa

Gunneli koristaa kansa pieniä vastatehtyjä heinätoolia, joita isoäitit ja isoisät halvavat antaa lastenlapsile, eikä harvoin lasten nimilä koristettuina.

Kastekriinin oon Lena Gustavssonni nikkaroinut. Gunnel Tjäder oon valinut färit, johonka hänta oon innottannu tämä toornionlaaksolainen maalauskonsti. Kuva: Privaatti

Heinätoolila oon tyypiliset kuivalaseeraukset vaalean pruunissa raamissa. Kuva: Privaatti

Onkos kansanmaalaustaite unohtumassa?

– En tiä. Mutta jos vertaa Taalainmaan ja kurbitsimaalauksen kansa, sen, jolla oli kukostuskausi melkein yhtä aikaa ko tornionlaaksolaisela kansanmaalauksella, niin meän ei ole yhtä tunnettu eikä yhtä käytetty nykyaikhaan.

Ja tämän lisäksi oon olemassa kauheen vähän ammattikoristusmaalaria jäljelä, joila olis tietoja toornionlaaksolaisesta koristusmaalauksesta. Gretel Güthlein Luulajassa oon poikkeus, hänen toornionlaaksolaisen hirven kansa. Hirven tarkotus oon levittää tietoa perukan perintheelisestä maalausmallista. Jos halvaa tutustua tähän tavalisen kansan maalaustaitheesheen Gunnelin mielestä soppii kävästä Ylikaihnuun Martinsgårdenilla ja Mataringissä Auneksentalola.

– Käväskää mielelhään sielä kesälä ko net oon auki. Sielä oon paljon kaunista näkemistä.

Alaviite: Gunnel pittää kursia perintheelisessä kansanmaalauksessa. Olisiks sie halukas olehmaan matkassa? Meilaa hälle meiliatressiin gunnel.tjader@ateljenord.com

Meänkielensi Erling Wande

Pöytäkaappi. Sen tekijä oon Birger Berggård Kangosesta. Maalattu Gunnelin käsin sekotetuila liiniöljyfärilä. Kuva: Privaatti

Puunpuristaja Kangosesta tekkee työtä maankäytön kans Stokholmissa

Lisa Mörtlund, 33, oon kasunu ylös Kangosessa ja oon nyt töissä maa- ja vesikysymyksitten kans Stokholmissa. Valokuva: Privaatti

Toornionlaaksossa rantasuojalaki pitäs olla enämpi myöntheinen ko isoissa kaupunkissa siksi ko maaseu’un rikhaus oon ette saattaa käyttää luontoa ja vesitten lähesyyttä.

Näin tykkää Lisa Mörtlund, kunnanneuossekreteerare V-parttiolle kaupunkintalossa Stokholmissa. Hällä oon kattanto maan- ja veenkysymyksissä mihinkä varmasti hänen kasvatus Kangosessa oon vaikuttannu.

Lisa Mörtlund, 33 vuotta, siirty Toornionlaaksosta kuuentoistaikäsennä ko hään lähti yliopisthoon Luulajassa. Sitten tuli lähtö Göteborghiin ja Stokholhmiin. Mutta kolmenkymmenenkolmenvuotias Lisa ei ole jättäny takustaa ja vanhimpia, Berit Kruukaa ja Göran Mörtlundiä, jokka asuva Kangosessa.

Joo, Lisa oon sukulainen kirjailia Mona Mörtlundin kans jos joku hunteeraa sitä. Mona oon Lisan fasteri.

2014:sta saakka Lisa oon töissä kunnanneuossekreteerarinna asunto- ja temukratiiruuttelissa Stokholmin kaupunkissa. Se sai työn sillon ko muuttu hallitus Kaupunkintalossa ja V otti yli porvaritten jälkhiin S, MP ja FI:n kansa.

– Ette mie sain työn oon varmasti enämpi kyse siittä ette mie tiän asumishuoltamiskysymykset ja olen tehny työtä stratekisen järjestyksen kans ko ette mie kuulun vasemistopuoluheen.

Puunpuristaja petongivasemisto

Lisa oon aina ollu innostunnu pulitiikistä ja tykkäsi ette oli aika liittyä johonki puoluheen äänestyksessä 2010. Se tuli Vasemistopuolue. Twitterissä Lisa kuttuu ittensä Puunpuristaja petongivasemisto Toornionlaaksosta.

– Mie olen enniiten kiinostunnu aktivistipinnala, järjestänny lentolehtijakamista, järjestänny kamppanjia ja semmosta.

– Met olima ryhmä  joku vuosi sitten joka järjesti paljon aktiviteettiä kaupunkissa. Met rakensimma esimerkiksi olohuohneen Heinätorila ette näyttää asuntopulan.

Sen jälkhiin hään alko lukehmaan yhtheiskuntasuunittelua ja meni myötä orkanisasjuuhniin  ”Mie halvan asunon. nyt.” Jälkhiin koulun hään alko töihin Sigtunan kunnassa yhtheiskunnanjärjestäjäksi.

Yks iso kysymys Stokholmissa nyt, oon ette ottaa esile uuen yleissuunittelun kunnale. Lisa oon myötä keskusteluissa vasemistopuoluen puolelta. Suunittelu oon ohjaava tokymäntti kaikele maan- ja veenkäytöle kunnassa.

”Ole reilu luvanantamisessa”

– Maankäyttökysymykset oon kans kiinostavat ko net koskeva Toornionlaaksoa ja Norrlantia missä mettäliike, matkailuliike, kruua ja poronhoito pitävä sopia yhtheen. Pohjosessa oon paljon konfliktiä mikkä koskeva maankäyttöä.

Kuuma kysymys monessa kunnassa pohjosessa oon säänöt rantasuojasta. Kunkas lähele järveä saapii oikeasthaan rakentaa?

– Mie tykkään ette harvaseu’uissa tarttis olla enämpi myöntävä ko aatteelee rakentamista veen lähele. Stokholmissa oon paljon taloja hyvin lähelä vesiä siksi ette sielä ennen aikhaan oon ollu tehthaita. Pohjosessa ei saa rakentaa järven lähele vaikka ei sielä ole paljon yhthään krannia lähelä ja sen mie tykkään kummaksi.

Lisa tykkää ette pitäs olla enämpi tarkka rantasuojan kans kaupunkissa verrattunna harvaseu’ula missä oon paljon tillaa ja vähän väkeä.

– Arvo harvaseu’ula oon ette oon paljon vettä ympärillä ja ette saattaa käyttää sitä.

– Mie uskon ette mulla oon eri kattanto rantasuojakysymyksissä ko minun kolekoila täälä etelässä siksi ko mie tulen Toornionlaaksosta.

Meänkielensi Märta, Karin ja Linnea Nylund

2-3 kertaa vuessa Lisa mennee kotia vanhimitten työ Kangosseen ja nauttii luonosta. Niinku tässä. Valokuva: Privaatti

Ann-Helén oon ottanut vallan oman tuplan identtiteetin yli

Suomi-instityytin tirehtööri Anders Eriksson intervjyyasi vastaaikhoin pybliikin eessä kirjailijjaa Ann-Helén Laestadiusta. Kuva: Susanne Redebo

-Se jättä vähän jälkiä, se ette ei saata olla aivan niinku halvais.

– Siksi minun kirjoissa kirjotan siittä, ette mitäs se tarkottaa ette olla omala laila, ette ei kukhaan muu määrää kuka sie olet, sanno kirjailija Ann-Helén Laestadius, joka oon kausunut ylös kolmikielisessä perheessä Kierunassa.

Ann-Helén Laestadius sai äskettäin Lapsi-ja nuorisokirjalisuuen August-palkinon hänen kuuenesta kirjasta ”Kymmenen yli yks”. Stockholmin Suomi-instityytin kirjakahvilassa toornionlaaksolaisesta kirjalisuuesta hään selitti omasta ylöskasuamisesta ja siittä, ette tohtia olla tarkkana omasta identtiteetistä. Intervjyyarinna toimi Suomi-instityytin tirehtööri Anders Eriksson. Tässä tulle ote siittä kohtaamisesta kuulijakunnan eessä.

Kirjan päähenkilö assuu Bläckhornen-korttelissa Kierunassa, yhessä niistä taloista joita tulhaan repihmään ko LKAB kasuaa. Jyrryn lausunossa sanothaan ette sie kuot yhtheen paikan, psykologiin ja aijan?

 Mie halusin kaivaa syvemälle siinä kunka ihmiset voivat tämän kaupungin siiron vuoksi. Tähhään asti se oon enniten pyöriny siinä fyysisessä siirossa, eikä niinkhään tuntheissa. Mutta mie halusin ottaa framile lasten ja teiniikästen tuntheet, niitten joilta enniiten puuttuu valta. Kirja oon minusta ittestäki, siksi ko mie suren sitä mahottomasti ette Kiruna oon muuttumassa. Minun korttelit oon ensimäiset jokka revithään tämän siiron vuoksi. 

Onkos kirja sinusta ittestä?

 Ei ole, mutta siinä oon vähän samanlaista. Kokemus siittä kunka oon kasuta ylös saamelaisessa ja toornionlaaksolaisessa kulttuurissa oon ommaa. ”Kymmenen yli yks”-kirjassa olen valinu isän joka saattaa meänkieltä ja äitin joka vain saarnaa ruottia. Minun Agnes-kirjoissa äiti oon saamelainen, vaikka hänen valinta oon ollu ette jättää sen kielen ja kulttuurin. 

”Kymmenen yli yks” oon osittain ittekerralinen kuvaus Ann-Helénin omasta ylöskasvamisesta.

Sinun kirjottamisessa oon kova meno, johtuukos se siittä ette sie olet journalistiki?

  Mie uskon sen. Mie halvan hoppua tulla ytihmeen. Ko mie kirjotan mie kuulen ääniä omassa päässä ja net oon enniiten saamelaisia ja meänkielisiä. Mie kirjotan niitä ylös post it-lapuile ja ko mie sitte istahtan kirjoittamhaan kaikki mennee kovvaa vauhtia.

  Mie kirjotan nuin 15-20 sivua päivässä ko mulla oon kirja työn alla.

Minkäslaista oli kasuta ylös Kirunassa kolmen identtiteetin kansa: saamelaisena, toornionlaaksolaisena ja ruottalaisena?

  Se oli aika rankkaa kasuta ylös saamelaisena Kirunassa. Mamma kävi Nomaatikoulua eikä opettannu mulle kieltä, hällä oli hankala nuoruus. Usseita niistä lapsista jokka kävit koulua sielä pieksethiin ja het sait kuula ette het itte ja heän kieli olit mitättömiä. Mie olen syntynyt vuona 1971 ja siiheen aikhaan sitä ei pietty hyvänä oppia kahta kieltä ko siittä saatto tulla puolikieliseksi. Itte mie kaipasin molempia kieliä, kaikhiin enniiten saamea. Enkä mie ymmärtänny miksi mie en saattanu saa sitä. 

 Ko mie aloin kouhluun tuli selväksi ette ei sopinu selittää ette mie olin saamelainen, ko silloin minua alettais kuttumhaan lappjääveliksi. Mie häyvyin piilottaa minun identtiteetin. Se oli omituista koska mie kasusin ylös saamelaisen ja toornionlaaksolaisen identtiteeetin kansa mutta koulussa piti olla ruottalainen. 

Tällä hetkelä saamelainen kulttuuri oon kovassa maihneessa Sameblod-filmin ja Jon-Henrik Fjellgrenin, Sofia Jannokin ja muitten suosituitten artistitten takia.

  Joo, mutta mie pruukaan sanoa ette met olema olhee täälä koko aijan mutta meitä ei ole päästetty näkyhmään! Tämä oon paljon kiini nuoremasta sukupolvesta joka ottaa paikkansa halthuun, eikä jää oottamhaan. Ja nyt oon niin paljon sosiaalisia meetioita joissa asioita plokathaan ylös ja saava huomiota. 

 Siksi mie kirjotan siittä kunka tärkeätä se oon ette oottaa halthuunsa oman histuurian, ette selittää sen omala laila eikä olla SE josta selitethään! Siinä se oon koko asia miksi minusta tuli kirjailija. 

Onkos olemassa jotaki semmosta josta toisekki meän maan minuriteetit saattaisit ottaa oppia? 

  Kysymys oon siittä, ette itte päättää ja ottaa halthuunsa oman menneisyyen. Se saattaa tapahtua kirjalisuuen kautta, mysiikin kautta eli jollaki muula laila. Freistata päästä näkyhmään ja koko aijan ponnistella pääsheen framile. 

Miltäs näyttää sinun kaipaaminen pohjoisheen? 

 Mie kaipaan koko aijan ja käyn niin ussein ko maholista meän mökilä Sopperossa. Sielä se minun syän oon. Mie kuttun itteä kirunalaiseksi vaikka mie asun Solnassa vuesta 1999 asti. Mie kyllä vähän hämmästyin ko mie vastaikhoin näin yhen rypriikin täälä paikalislehessä. Sielä luki ette mie olin ”Saamelainen Solnalainen”. Sitä mie en ollu koskhaan ennen kuulu enkä kuttus itteä semmoseksi.

Meänkielensi Erling Wande

Mie kaipaan aina kotia Kieruhnaan ja Sopperhoon. Sielä se inspirasjuuni tullee, sannoo 45-vuotias Ann-Helén Laestadius. Kuva: Susanne Redebo

Suomeninstityytti satsaa meänkielisseen kirjalisuutheen

Pipliotekaarie Anna-Leena Forsberg Suomeninstityytissä toivoo ette enämpi toornionlaaksolaisia tullee Suomeninstityythiin joka oon Birger Jarlinkaun tienoila. Valokuva: Susanne Redebo

Suomeninstityytin kirjasto aikoo ostaa ison määrän kirjalisuutta meänkielelä. Samala kirjastonhoitaja Anna-Leena Forsberg sannoo tervetuloa toornionlaaksolaisile huohneissiin Stureplanila Stokholmissa.

– Se mennee kans hyvin kaukolainata meiltä oman piplioteekin kautta läänissä koska meän piplioteekki oon klassattu kansanpiplioteekiksi, hään sannoo.

Suomeninstityytin huohneet 1890-luvulta omistethiin ennen Kristiliseltä föreninkiltä nuorile miehile ennenko Suomen föreninki osti net.1970-luvula kirjasto järjestethiin ja siinä oon tänäpäivänä Ruottin issoin suomenkielinen kirjakokoelma.

– Met olema spesiaalipiplioteekki joka toimii kansanpiplioteekkinä. Kaikki jokka asuva Stokholmin läänissä oon tervetulheitä käyttämhään sitä.

Seinäin sisäle mahtuu suunile 19000 meetiata. Issoin osa materiaalista, suunile 90 prosänttiä, oon suomeksi ja loput ruottiksi. Ruottinsuomalaiset kirjat oon omala hyllylä. Kirjastossa oon kans laaja kokoelma ruottinkielistä kirjalisuutta, suomalaista ja ruottinsuomalaista kaunokirjalisuutta ja fakkikirjalisuutta Suomesta.

Menny syksystä saakka oon erityinen hylly meänkieliselle kirjalisuuele. Se ei ole vielä niin suuri.

– Mutta meilä oon varhmaan enämpi titteliä muuala täälä huohneissa, sannoo piplioteekkiasistentti Eija-Liisa Knuutinen joka oon sanu tehtäväksi ette koota net kokhoon.

Ko paikalisosasto Toornionlaaksolaiset Stokholmissa vierailit piplioteekissä aprillissä niin kokoelma oli aika vaatimaton, piiain 40 titteliä, mutta Anna-Leena Forsberg ilmotti ette se oon vain alku.

Se ei ole aivan kirjoja meänkielelä jokka oon kiinostavat saa kiini mutta kans kirjalisuutta ruottiksi jokka selittävä rajaalueelta. Ja kirjoja jokka kirjailiat joila oon juuret Toornionlaaksossa oon kirjottanhee. Esimerkiksi Katarina Kieri, Tove Alsterdal, Gunnar Kieri, Mona Mörtlund…

Hylly missä oon kirjalisuutta meänkielelä ja meänkielestä ei ole niin pitkä tänäpäivänä mutta tullee kasuamhaan tulevaisuuessa. Valokuva: Susanne Redebo 

Saattaa kaukolainata kirjoja

– Met olema aatelhee ette hylly kasuaa hyvin pitkäksi.

Net jokka käyttävä kirjastoa enin tänäpäivänä oon ruottinsuomalaiset.

– Se olis mukava jos toornionlaaksolaisetki tulisit meile, ko mie tiän ette monela piplioteekilä oon kauhean pienet kokoelmat meänkilisiä kirjoja.

Niin sanotut kuljetusloovat maholistava kaukolainaamisen, mikä merkittee ette saattaa tilata kirjoja yhestä kirjastosta Stokholmin läänissä ja jättää takasi toisseen.

Suomeninstityytti meinaa nytt käyä läpi millä förlaakila oon meänkielisiä kirjoja ja ottaa yhtheyttä niitten kans.

Piplioteekkiasistentti Eija-Liisa Knuutinen selittää ette se oon tetektiivityötä ette saa framile mikkä förlaakit markkinoitteva meänkielistä kirjalisuutta.

Anna-Liisa Forsberg oon saanu käsityksen ette se oon vähän jokka kirjottava uusia kirjoja minuriteettikielelä.

Piiain sie saatat tipsata henkilökuntaa mistä net löytävä uusia ja vanhempia kirjoja meänkielelä? Meilaa bibliotek@finlandsinstitutet.se

Meänkielensi Märta, Karin ja Linnea Nylund

STR-T:n jäsenet Tuula ja Kurt Kalander Haaparanta/Toorniosta oottava ette saa tutkia meänkieltä syvemästi. Valokuva: Susanne Redebo

Pajalan julkkisten elämä SVT:n viideobloggisatsauksheen

SVT:n Mattias Barsk alkaa käyttämhään uutta konseptiä jossa nuoret viideobloggaavat minuriteetit nostethaan framille. Kuva: Privaatti

Tulevanna kesänä meile näytethään osia artistiduon The Magnetteksen arkipäivän suurista ja pienistä tapahtumisista. Omila viedoleikkauksilla ilman reportteria, joka koko aijan kyselee, kattojat kuttuthaan tutustumhaan viien minuriteetin olohuohneishiin.

– Met saarnaama paljon näistä nuorista mutta se oon parempi ette het itte puhuvat heistä ittestä, sannoo Mattias Barsk, SVT:n minuriteettikielitten prugramminkehittäjä.

SVT tekke uuenlaisen satsauksen saahmaan nuoret kattojat intreseeratuiksi.

Minun squaddi (suunile sama ko Minun laaki), siksi oon se malli kastettu, johonka minuriteetin nuoret pellaavat sisäle lyhyjä viideoleikkauksia heän omasta elämästä, joita sitte panhaan SVT Play:hiin. Ajatus oon ette viideoleikkaukset lyöthään yhtheen ja julkasthaan ”tavalisessa” SVT-prugrammissa loppupuolela tätä vuotta.

Mailmankuulut Pajalalaiset artistit, Rebecka Digervall ja Sanna Kalla, etustavat tietenki toornionlaaksolaisia.

-Met olema hakehneet viideobloggaajia minuriteettijoukoista, lahjakhaita ja vahvoja prufiiliä, joitten kansa met halvama olla yhtheistyössä, ja met olema löytänheet kuus tämmöstä. Tästä syntyy bloggamista vaikka viideossa, suunilheen samala laila ko mitä Klara Henry-prufiili tekkee.

Ajatuksella, ette näissä leikkauksissa ei käytetä reportteria, oon selitys. Mattias oon jo monena vuona freistanu vähentää reportteritten merkitystä tämmösissä dokymentäärikappalheissa.

-Pruukathaan sanoa, ette reportterit on tielä kertomuksille. Net tulkittevat ja selittävät asioita ja se saattaa oikeasthaan tulla estheeksi sillä laila ette sanoma ei mene perile.

SVT tullee olheen matkassa tukena bloggaajille mutta ei ohjaa itteä kertomusta eikä niin paljon sisältöäkhään, joka pittää olla persoonalista ja läheistä.

 

Rebecka Digervall ja Sanna Kalla tulevat SVT:n uuessa satsauksessa, Minun squadissa, selittämhään heän Toornionlaakshoon kytketystä arkipäivästä. Kuva: Isabelle Wahlf, SVT

Innottaa toisia

– Mie uskon ette tämä tullee inspireeraahmaan muita. Heän viideoblogissa oon varmasti kaikile paljon ittetuntemusta. Tyttärenä, teiniikäsennä, Pajalassa asuvanna, mysiikistä kiinostunheena …

Malli sallii ette het filmaavat heitä itteästikki, toinen toista ja muitaki sielä ympärillä.

– Met saama kaikin seurustella heän kansa läheisinä kumppaninna.

Poronhoitajhaan Ber-Jona Labbhaan Karesuanosta oon kansa otettu yhtheyttä ja se aikoo jakkaa muile tietoja hänen omasta elämästä ja hänen hunteerinkistä. Hään hautoo ussein omassa mielessä sitä, kunka hään jaksais, mihinkä hänen pitäs käyttää ommaa energiiaa. Kysymykset jokka oon aika ylheisiä niilekki joila ei ole poroja.

Aikomus oon ette näitä viideobloggia alethaan julkasheen SVT Play:ssä kesän alkupuolela.

– Met halvama näyttää ette tämä oon Ruottia.

Meänkielensi Erling Wande