Elle otti stytentin käärittynä Meänflakhuun

Ellen Gustafsson, 19 v., halvaa oppia meänkielen. Kuva: Privaatti

Ellen Gustafssonin stydentinvietto Oskarströmissä herätti huomiota. Hään oli käärinyt ittensä meänkielen flakhuun ko hään halusi näyttää mihinkä hään oikeesthaan kuuluu.

-Muila oli flakuja Albaaniasta ja Bosniasta, mie otin minun Meänflaun, sannoo 19-vuotias Elle.

Elle, kotosin Hallandista, oon intreserattu hänen omista minuriteettisuhtheista. Hänen mummu Elin Wande oon Korpilompolosta ja Ellen pere oon siksi ussein ollu kesäluvila sielä ylhäälä rajala.

Ellenin äitin sampu oon jygoslaavialainen ja tämä kahen kulttuurin sekotus on saanut sen aikhaan, ette Elle oon tatyeeranu sanat Mummu (isoäiti meänkielelä) ja Baba (Fammu kruaatiksi) toisele käele.

-Mie otin Mummun ja Fammun Uumajassa yhen tatyeerarin työ ja pyysin heitä kirjottamhaan nämät sanat paperille heän omala käsialala. Sitten net tatyeerathiin kätheen.

Hään oon hommanu vielä yhen tatyeerauksen Mummun kunniaksi: Mummun lempikukat oman käsivarren alapuolele. Onpa se lemmenosotus!

Ko stytentti alko lähentymhään viimi kevväinä Oskarströmissä – kansanvälisestä IB-prugrammista (International Baccalaurate) – Ellelä oli vähän erilainen vaatitus siinä lastipiilin lavala ko mikä hänen luokkakaverilla oli, Elle kertoo.

– Ihmiset kysyskelit mihinkä flakhuun hään oikesthaan oli käärinyt ittensä.

Mutta hään ei ollut ainua joka viittasi hänen juuhriin. Hänen ympäri monila muila stytentilä oli eri maitten flakuja koska heilä oli suhtheita muihiin maihiin.

Tatueringarna på underarmen består av orden Mummu och Baba Foto Privat

Alikäen tatyeerinki koostuu sanoista Mummu (meänkielelä) ja Baba (fammu kroaatiksi) ja kukista. Kuva: Privaatti

Ellen Gustafsson firade studenten i Oskarshamn iklädd meänflaku Foto Privat

Ellen Gustafsson vietti stytentin Oskarströmissä meänflakhuun käärittynnä. Kuva: Privaatti

Murpruuri oon opettannu meänkieltä

Ellen mummun sisar Barbro assuu vielä Korpilompolossa ja tänä kesänä Elle kohtasi Erling murpruuriaki sielä ylhäälä. Erling oon muuten opettannu meänkieltä Stockholmin ynivärsiteetissä ja tehny meänkielen sanakirjan.

– Täälä Toornionlaaksossa oon niin ihanaa, niin rauhalista ja sopukasta, Elle sannoo. Olen aatelu ette sielä saattas joskus asuakki. Siinä tapauksessa mie tietenki tulen asuhmaan Korpilompolossa.

Elle halvais oppia meänkieltä ja hunteeraa ette mikäs olis paras keino hälle. Piiain hään saattas valita jonku kursin eli vaikka käyttää hyväksi sukulaisiaki.

Ko tätä luethaan Elle oon käynyt valhmiiksi kuukauen pitusen bartenderikursin Stockholmissa. Hään ei ole vielä oikeen varma siittä, mitä hään halvais tehhä tulevaisuuessa mutta arkkitehti oon monta vuotta ollu se mistä hään oon haaveilu.

Meänkielensi Erling Wande

Ingemar, 57: ” Erkheikilä mie saatan olla mie itte ”

Ingemar Pahtajärvi assuu nykyhään Eskilstyynassa. Kuva: Susanne Redebo

Se oon niin helppo kotona Erkheikilä. Ihmisethään oon niinku mie, mie sovin sielä paremin ko etelässä. Sielä ei ole sammaa pyrokratiita. Kotona ei koota paskat ruuhosta jos koira paskantaa ko olhaan kävelyllä.” Näin sannoo Ingemar Pahtajärvi, 57, kasunu ylös Erkheikilä, mutta nykyhään assuu Eskiltyynassa.

Enämpi ja enämpi asumahuohneita toornionlaaksossa muuttuva kesäasunoiksi ihmisille jokka oon siirtynhee etehlään. Ingemarin kotitalo seisoo kärsivälisesti jäljelä ja oottaa ette poika tullee kotia.

Keltanen talo oon Erkheikkitörmän vieressä ja 2010:stä saakka se oon hoiettu varovasti Ingemarilta siittä saakka ko mamma Laina kuoli. Kevväilä ja kesälä hään tullee sinne vaimonsa Petran kansa. Pari assuu muuten Eskilstyynassa Mälardalenissa missä Ingemar oon töissä IT-konsylttinä.

Met kohtaama kahvelassa Eskiltyynassa ja Ingemar saapi itte selittää toornionlaakson perintheestä ja hänen elämästä.

”Mie jätin Erkheikin ko mie olin 17 vuotta ja lähin lumphuin ennen aikaa ja sitten mie jatkon Jöötteporhiin töihin Volhvoon 1970-luvun lopulta. Mie montteerasin muun muassa eturuututorkkaria.

Mie olen kans ollu töissä avisimiehenä Nya Kristinehamns-Postissa kakstoista vuotta. Mie olen ollu töissä monessa paikkaa, olen räknäny ette mulla oon ollu 25 eri työtä.

Mie saatan kaivata elämää sielä ylhäälä mutta mulla oon hankala nähhä ette jonaki päivänä siirtyä ylös vakituisesti. Minun vaimo oon Skånesta ja hään ei halva Pajahlaan ja en tiä jos mie halvan ittekhään.

Se oon niin helppo ko oon kotona. Ihmiset oon niinku mie. Met olema sosiaalit ja praatikhaat sielä ylhäälä, ei norlantilaiset ole ollekhaan hiljasia, methään praatima koko aijan. Sen minun vaimoki oon huomanu.

Huset i Erkheikki foto Privat

Ingemarin vanhiimat Sigvard ja Laina Pahtajärvi asut tässä talossa Erkheikilä minkä heän poika Ingemar nyt omistaa. Kuva: Privaatti

Saattaa pestä piilin rauhassa

Elämä oon enkkeltti Toornionlaaksossa. Ko mie hommaan piilin kansa niin ei tartte sammaa pyrokratiita ko täälä etelässä. Kohta kaikki oon kieletty täälä. Kotona mie saatan pestä piilin kartanolla ja jos mie panen saunan lämpiämhään ei krannit välitä ette se saustaa. Mutta jos alkaa krillaahmaan hyyrytalon ulkopuolela täälä Eskilstyynassa niin ihmiset ei tykkää.

Mie puhuin aivan meänkieltä siihen saakka ette olin kuus vuotta. Sillon alon leikittelheen yhen kaverin kans Dan, joka vain osasi ruottia. Sillon mulla oli pakko oppia ruottia.

Tänäpäivänä mie puhun aina meänkieltä ko mie olen kotona ja ko mie kohtaan ihmisiä Suomesta. Se oon villin hyvä osata meänkieltä Mälardalenissaki. Jokku sanat suomalaiset tykkäävä kuulustava vanhaanaikhaiselta, mutta meänkielihään ei ole niin säänölinen, se ellää ommaa elämää sanoissa ja sananparsissa. Varpusta mie olen aina sanonu paskaryynöksi mutta ei se niin ole suomeksi. Ei suomalaiset oikase minun puhetta usseen nethään kuuleva varsin ette mie praatin erhiinlaihin.

Yrittää hunteerata perhään

Mie olen ottanu matkhaan sen toornionlaaksolaisen suoran mallin puhutella. Mutta mie yritän ette ei olla niin suora minun käytössä, vaikka se oon hankala. Häätyy hunteerata perhään ja olla vähän varovainen kunka sannoo.

Mie rentoun ko mie olen kotona omassa kylttyyrissä. Mie en tartte hunteerata mitä mie sanon eli kunka. Toornionlaaksossa met ajama piilin porthaitten etheen ja koputamma ja menemä sisäle. Mutta ihmiset jokka tuleva etelästä paneva piilin eemäs talosta ja net jokka asuva sielä hunteeraava ”miksis se parkkeeraa nuin kauas, se häätyy olla vähän kumma, ei sillä ole reheliset jauhot pussissa”. Niin se oon Erkheikilä.

Mie puhun paljon Pajalasta niitten kans jokka mie tunnen täälä etelässä ja net sanova useasti ”se häätyy olla fantastinen paikka se Pajala, niin paljon ko sie puhut siittä”.

Meänkielensi Märta, Karin ja Linnea Nylund

Ingemar och Petra foto Privat

Ingemar Pahtajärvi tullee useasti vaimonsa Petran kansa Toornionlaaksoon kevväilä hihtamhaan. Kuva: Privaatti

 

Tornionlaaksolaiset – epäluotettavaa työvoimaa?

Vanha Övertornion asemarakeenus oli 1970- ja 1980-luvuila paikka, missä etehlään muuttavat jätit hyvästit Tornionlaaksolle. Kuva: Jan-Erik Westman

Viiskymmentä vuotta sitte tornionlaaksolaiset eivät olheet tervetulheita Etelä-Ruottissa. Vuonna 1965 oli vielä käsitys, ette het olit epäluotettavia loikkareita ja työpaikanvaihtajia, joila ollu lystiä mukautua yhtheiskunthaan. Jurnalisti Susanne Redebo, 52v, oon kotosi Övertorniolta ja oon löytänny netistä meitä kiinnostavia lehtileikheitä. Lukekaappa hänen kronikka.

”Kellastunheessa smoolantilaisesta lehtileikheessä vuuelta 1965 kerrothaan Barnarpin asukhaista, jokka oova keränheet prutestilistan vastustaa vuokra-asuntojen rakentamista pohjosesta tulevalle työvoimalle. Tämän mie näen kuvasta, joka nykki pyörii Naamakirjassa (Facebook).

Prutestilistan alkhuunpanijanna oli poliisi Knutsson ja sen alla oli 26 allekirjotusta.

Vastustajat olit pölössä, ette uuet vuokra-asuunnot houkuttelis:

1. norlantilaisia

2. huonoa roikkaa

3. ylheensä ulkomaalaisia ja varsinki suomalaisia

4. työntekiöitä, jokka oova saahneet siihheen pitraakia työnvälitykseltä

Nämät pölästynheet kerroit jurnalistille, ette het halunheet joutua tämän yhtheiskunthaan soppeutumattoman sakin kranneiksi. Pohjosen väkeä kohthaan oli pölköä ko ”tiethiin” tornionlaaksolaiset ja heän haluttomuus mukautua yhtheiskunnan jäseniksi.

Näin likelä oon aika joka kuiten tuntuu jo niin kaukhaiselta. Ajan pentelin oon häätynny heilahtaan toisheen suunthaan jossaki vaihheessa ko jo 1970-luvula pohjosen väkeä piethiin luotettavanna työvoimana.

Kolmekymmentä vuotta aikaa meilä ollu juuri muuta valittavanna ko lasarettihommia Tukholmasta. Sen mie muistan itte omalta kohalta hyvin. Mie ollu koskaan ennen tyhjentänny kusipottaakhaan elämässä, mutta hoitoapulaisenna mie sain sitä tehhä jatkuasti.

Liian monele meistä oli nokko, ette saatoima henkeä piätellen vastata ”kyllä” ko oli jopin saannista kyse.

Mulla oon yks tuttu Pajalasta, joka sai 80-luvun alussa Volvolta jopin Jöötteporista ja joka ylhhäältä tultuuhaan joutuki asemalla toisen työnantajan värvärin nappaamaksi ko tämäki tartti työntekiöitä. Tornionlaaksosta tulevat pettävät kaikin! Ja met jokka lähimmä saimma siittä vielä rahhaa: muuttopitraakia usseita tuhansia ja puolivuosittaiset lentoreisut kothiin koti-ikävää vähentämhään. Mie ittekki olin yksi heistä, jokka vinkkasit Ylitornion rautatieasemalta, ette ennää koskhaan tule takasi.

Mutta entäs nytten tänä aikanna: porukat Naamakirjassa kummasteleva vuuen 1965 sanomalehtileikettä tornionlaaksolaisten ja norrlantilaisten epäluotettavuuesta ja laiskhuuesta. Osa kommentoijista näkkee yhtäläisyyttä vuuen 1965 rasismilla ja tämän ajan muukalaisvihala pakolaisia kohthaan.

Entäs mitäs naamakirjaroikat tykkäävä aiemmasta norrlantilaisvihasta. Åsa kirjottaa: ”Norbottenilaisenna ja nytten Länsi-Ruottissa asuvanna voin vain sanoa, ette Norrlanti oon toinen maa, eriilainen, eikä mikhään helppo, mutta soon mahottoman mukava.” Ja Annetten repliikki: ”Mutta ko oon kyse vesivoiman, malmitten, mettitten ja poronhoijon hyäksi käyttämisestä sillon mekki täältä Taalajoen yläpuolelta kelpaamma”

Kysymys oon nytten siittäki, koska ajan penteli tullee kääntymhään niinki, ette met saamma nähhä meän asentheitten rauhottuvan turvapaikan hakioita kohthaan niinkö asentheet aikanhaan rauhotut suotusiksi meitä norrlantilaisiaki kohthaan.

Tornionlaaksolaiset oova tänhään tunnustettu väheemistö. Ja meän oma kieliki – meänkieli – vaikka se saiki kokea melkosta vahinkoa ko valtio suukapuloitti vanheemat sitä puhumasta niin tänhään kuiteski luvathaan ministeritasolta tehhä kaikki, mitä voihaan sen pelastettavaksi, mitä vielä pelastettavissa oon.

Tämä tuntuu jotenki lievittävän minun ommaaki surua siittä, ette mie olen hukannu minun oman kielen.”

Susanne Redebo – Övertorniolainen joka oon asunnu jo 30 vuotta Tukholman aluheella.

Meänkielensi Matti Junes

Susanne Redebo Foto Privat

Kuva: Privaatti

Korutisaineri nostaa pohjoisia piikkiä

Camilla Mustikka. Kuva: Jonas Gunnare

Kultaseppä Camilla Mustikka Kierunassa oon alkanu klasihelmen puettamisesta lankhaan ja jatkanu erikoissiin vihkisormuksiin ja kokoelhmiin hopeasta. 

-Mie halvan kytkeä luonthoon täälä ylhäälä. Sen mitä mie näen ko mie katton ulos klasista, sannoo Camilla.

Jouluksi hään lanseeraa korukokoelman sterlinghopeasta mikä kuuluu yhtheen hänen sukunimen kansa.

-Sitä ihmiset oon kysyhneet koska minun firmala oon mustikka lokotyyppinä.

Moni tekkee koruja Toornionlaaksossa, mutta Camilla Mustikka oon päässy eemäs ko niin, hällä oon oma puoi Hjalmar Lundbohmsgatala Kirunassa.

Se mennee niin hyvin ette hään nyt oon palkanu Emman joka auttaa häntä pajassa muun muassa ette sahata ja hioa. Sillä mallin Camilla saattaa lisätä tuotetahtia.

Liike kasuaa ja mässoila ja myymäreisuissa kulkeminen ottaa aikaa luomisesta, sen hään oon huomanu.

Koulutettu Lannavaarassa

Camilla oon kasunu ylös Kierunassa mutta oon asunu Umeåssa monta vuotta.

-Mie tehin klasikoruja vapaaijala, tisainasin ja skissasin. Mulla oli unelma minkä mie en tieny mihinkä sen asettaa.

Unelma totheutu 2009 pohjakoulutukseen jalokivitekniikhaan Lannavaarassa Luulajan Teknisen Ynivärsiteetin kautta. Se koulutus vahvistethiin kolmivuotisella käsityöoppilaskoulutuksela Leksandissa. Koko aijan se pohjoinen kasvilisuus oon ollu sielä.

-Mie olen aina riitanu kasvia täälä ylhäälä, paljon piikkiä ja oksia ja mitä mie olen nähny klasista koko elämän.

Mikäs kokoelma oon saanu enniiten huomiota?

-Hilla ja Kranaatti hopeasta. Sen jälkhiin tullee Lumihiutale, se mennee hyvin myyä vaikka oon kesä.

Hjortron foto Therese Stålnacke

Yks kokoelmista mitä myythään ennin oon Hilla. Kuva: Therese Stålnacke

Paikkoja jokka antava mielenrauhaa.

Mielenrauha Camilla oon kastanu sormuksen mihinkä ostaja itte saapi päättää minkä paikan hään halvaa saa kraverattua siihen.

-Se synty ko mulla oli kauhean monta tilausta ja mie istuin ja taoin 12-14 tiimaa päivässä. Mie halusin lua jotaki missä oon sana joka antaa mulle mielenrauhaa.

Silti ensimäinen sormus sai nimen Kiruna kraverattua, Camillan paikka maan päälä.

Sen jälkhiin hään oon tehny neljä Mauno-sormusta ja lahjoja missä oon paikannimet Vittanki ja Jokkmokk.

SNOFLINGA_Vigsel_HerroDam

Camillan erityiset kihlaus- ja vihkisormukset. Kuva: Privaatti

Tulevaisuus?

-Suunitelma oon ette isontaa puoin. Ja lisätä myynin vepissä. Mie halvan ulettua Kirunalaisile ja tyristile.

-4-5 vuen päästä mie toivon ette meitä oon enemän pajassa. Mie halvan mielelänsä tehhä enämpi vihki- ja kihlaussormuksia, mutta se työ oon pyssäintynny koska kerta kaikkia mulla ei ole aikaa.

Meänkielensi Märta, Karin ja Linnea Nylund

Guldsmeden Camilla Mustikka jobbar Foto Jonas Gunnare

Camilla Mustikka toivoo ette saattaa takoa enämpi vihkisormuksia hänen pajassa. Kuva: Jonas Gunnare

Intohimo ja kruuvahoito tornionlaaksolainen jättiproduktio

Malmiyhtiö/LK (Göran Forsmark), JussinJussa (David Forsberg) ja urakoittia Veikko (Markku Köngäs) juonittellee nukkuvaa Kaivosta/Gruvan (Tuulikki Jauhojärvi) vasthaan. Kuva: Regina Veräjä

Tornionlaakson teatterin 30-vuotisjuhlasta tullee jätteproduktio, jonka premiääri oon 18.elokuuta. ”Malmin tie” nostaa henkilöhahmotten kautta framile kruuvan, LKABn, markkinat ja ruostheen. Näyttämöllä oon niin intohimoa ko juonitteluaki, luppaa prujektin johtaja Regina Veräjä.

-Nytten oon sama tunto ko pitkän ootusajan perästä, ette soon aika kläpin tulla ulos ja alottaa hänen oma elämä, sannoo Regina Veräjä, joka oon tehnny työtä tämän esiityksen kans jo parin vuuen ajan.

Mysiikkiteatterissa oon myötä seittemisenkymmentä ihmistä ja sen premiääri oon Luulajassa ja sitten se jatkaa matkaa Tornionlaakson kunthiin aina 25. elokuuta saakka – Malmivaahraan, Kierunhaan, Pajahlaan ja Suomen Pelhoon.

Manyysin (käsikirjotus) oon kirjottannu Petri Tuominen ja hään oon lykästynny taivuttamhaan rautamalmin kruuvahoijon inhimillisiksi suhtheiksi. Tapahtumat pyörivä Malmiyhtiön (LK) ja hänen frouvan Kaivoksen (Gruvan) suhtheessa, missä intohimot oova lopahtanheet jo aikaa sitten. Vaivaalloinen pari, missä Kaivos synnyttää kläppejä ja Malmiyhtiö pittää heistä huolen, Markkinat vaativa ja Ruoste raiskaa. Ko Urakoittia nousee framile tehhään salaliitto muitten miesten kans ette päästä käsiksi Kaivoksen kläppeihin.

Regina kertoo, ette näytelmässä arkipäivän realismi kuttoutuu yhtheen surrealististen roolihahmotten kansa.

Yksi puhheenvuoro keskustelhuun

Kaikila Norrbottenissa oon oma suhteensa pohjosen kruuvahoithoon. Puhumattakhaan, ette met nytten elämä yhtheiskunnassa, missä kokohnainen kaupunki häätyy muuttaa sijalthaan ja ette met elämä aluheella, missä kruuvahoito oon suuri työnantaja, painottaa Regina.

-Meän häätyy tehhä suuria lovia luonthoon, ette met saatamma ellää ja tulla toihmeen, mutta eikös meän häätys tehhä panostuksiaki?

-Tämä oon sukupolvikertomus meän suhtautumisesta luonnon resyrsseihin ja siihheen kunka met elämä ja toimimma.

Juuri nytten oon suuri teatteriproduktio loppuvaihheessa sen viien esituksen eelä. Tyrhneellä oon myötä dikitaaliset kylissit filmeinnä ja yksittäisinä kuvinna, jokka projisoithaan tyykille ja luothaan mielikua vaikkapa kaivostilasta.

Teatteri oon kaikkien Norrbottenin läänin kylttyyriorkanisaatioitten yhteistyötä, mikä semmosenhaan ole suinkhaan tavalista. Norrbotten NEO osalistuu koko tyrhneelle äsken sävelletyn klassisen mysiikin kans, missä yhtheyessä lyömäsoittimilla tulle olehmaan keskheinen rooli.

-Tästä tullee kyllä komea hoito.

Tornedalsteatern får NSDs Kulturpris 2015.

Carina Henriksson, Tornionlaakson teatterin taitheellinen vastaava, ja Regina Veräjä, prujektin johtaja. Kuva: Pär Bäckström

Mikäs oon ollu sulle suurin haaste prujektin johtajanna?

-Ette saaha kokhoon hyä manyysi. Sitten oon sen suuri formaatti (koko). Mie oonki tehnny paljon työtä ja kattonnu, ette kaikki ilmasu tuottaa muulekki näytelmälle jotaki eikä vain ole erillisennä följyssä ja ette kaikin saava aikhaan yhessä komean hoijon. Mie piänki, ette met olema lykästynheet.

-Mie piän, ette sitä mekhään tällä Malmin tielä päästy kyllä laakereila leppähmään, Regina naurahtaa.

Näyttämöllä puhuthaan usseita kieliä

Niinkö kuvaprujektioitten, tanssin koreografioitten, klassisen mysiikin ja monitten kasvotten kans olis jo nokko, myötä tuleva vielä kultaki seuvulta paikaliset köörit. Ainoasthans Pellokvartetti seuraa följyssä koko kiertuuheen ajan.

Näyttämön tekstit heijastethaan framile ruottila ja meänkielelä ko aika niin ette kaikin pysyvä kärryilä, hekki jokka ole kakskielisiä. Näytelmässä käytethään kaikkiihaan neljää kieltä.

Produktio tehhään amatööritten ja ammattilaisitten kesken, mistä oonki jo tullu Tornionlaakson teatterin tavaramerkki. Amatöörit tuova följhyyn luonolista ilmasua. Ammattilaisten ja amatööritten yhteistyö hyövyttää toisiihaan, niinkö ohjaaja ja uupperalaulaja Håkan Starkenberg oon sen ilmassu.

Meänkielensi Matti Junes

Saunabaletti takasi – uusi premiääri Täränössä 27. aykystiä

Daniel Wikslund ja Bengt Niska. Kuva: SVT

Sauna ja baletti? Sehään kuulostaa kuumalta. Ja kyllä se sitä oon, sielä oon enämpi ko kipinöitä, siittä tullee mahtava praasu! TV-jängi, joka sekotti saunaa ja balettiä, tullee takasi. Nyt lavala, tansi ja mysiikkinäytöksissä!

Nämät saunaäijät, jokka sait paljon huomiota kaikissa Pohjosmaissa ja kansanvälisillä teevee-messuila, oon valhmiita jatkamhaan. Tällä kertaa kaikki hääty mennä aivan oikeen! Nyt ei saateta leikata pois ja ottaa uusia filmipätkiä pypliikin eessä!

”Täälä met emmä tansaa!”-esityksen ensiilta (Saunabaletin seuraaja) oon sopevasti päätetty pittää Täränössä, Tulifästivaalila, launtaina 27. aykystiä.

Meänkielensi Erling Wande

Bengt Niska får koreografi av Justine Kirk Foto SVT

Saunabaletin Bengt Niska saapi koreografiiohjeita SVT:n Justine Kirkiltä. Kuva: SVT

 

Astrids Livsistä Spångan äyriäishiin

Haaparannalta syntysin oleva Åsa Brännström oon totteuttannu haahveensa omasta yrityksestä. Tässä hään seisoo hänen putiikissa Spångassa henkilökunthaan kuuluvan Callen kans. Kuva: Spånga centrum.

Åsa Brännström teki jo kolmentoista ikäsennä lisätyötä Haaparannala Astrids Livsissä. Nytten hään oon 49 vuotta ja hällä oon Spångassa kala- ja äyriäisputiikki.

-Mie oon plokannu minun sortimenthiin herkkuja Tornionlaaksosta ja Suomesta, sannoo Åsa, jonka pappa oon pyytänny paljo maivaa ja lohta.

Mie yhytän Åsan ko hään oon justhiinsa kattomassa vanheemitten kesäpaikkaa Kalixin saaristossa. Täälä hään pruukaa tavata hänen kahta siskoa perheitten kans ja rentoutua hänen hoppusasta starttivuuesta Tukholmassa ittenäisennä yrittäjännä.

Hään muutti Haaparannnalta 1986 ja sillon oli vain menolippu pääkaupunkhiin ja karriääri ICAkonsernin parissa.

Menheennä syksynä hään perusti kalakaupan Spånghaan, Tukholman ulkopuolelle. Siihheen saakka hään oli työskennelly kaikki vuuet ruokatavarakaupassa alottaen Haaparannan ICA Maxista. Hällä oon aina ollu intohimonna vihaannekset. Hään ois koskhaan saattaannu aatelakhaan, ette kalasta tulis hänen juttu.

-S’oli presis ennen ko mie otin kala-ahväärin, ette mie vissisti tiesin, mitä mie tehin joka päivä vartin yli kolhmeen. Mie tarvittin kerta kaikkiihaan muutosta ja uusia haastheita minun elähmään.

Skaldjurstallrik foto privat

Tältä saattavva monet Åsan laittamat äyriäistaltrikit näyttää. Kuva: Privaatti.

Asiakhaat levottominna

Åsa otti halthuun hyvin sishään ajetun konseptin ja asiakhaat olit alussa levottomat heän mieliputiikin muuttumisesta. Niimpä hään oonki saannu alottaa varovasti.

– Tämä oon varsinhainen herkkuputiikki äyriäisinheen ja met kokkaamma kaiken itte. Mutta mie oon alkannu pikkuhiljaa ottaa fölhjyyn muutheempaa Tornionlaaksosta ja ruokasortteja Suomesta.

Maine oon levinny ja nytten oon alkannu virrata asiakhaita Tornionlaaksosta ostamhaan maivanmätiä, Pesulan rypsiöljyä Haaparannalta ja mahoolisesti Kalixin juustoa, jota hään toivoo voivansa myyä sykshyyn mennessä. Yks hänen tuttu Haaparannalta tekkee ommaa vuohenjuustoa Kalixin lähelä.

-Minusta oon villiä nostaa framile norrlantilaista ja niimpä mie toivotan tervetulheeksi hapansilakanki minun sortimenthiin – ja leipäjuuston!

– Met laitamma aika paljon ruokaa itte. Menheennä jouluna met esimerkiksi myimmä suomalaista lanttulootaa.

Åsan Kalassa oon huohneela muutampia toolia ja ulkona useampiki. Aatus oon, ette hältä voipii noutaa niin lynssin ko puolisenki (middag) ja ette hään ja persunaali tarjoava vielä ateriapalveluaki.

Haaparannnala syntynheellä Åsalla oon avomies Viktor ja kaheksanvuotias tyär, jokka tuleva hänen följyssä pari kertaa vuuessa mummon ja papan tykö Tornionlaakshoon.

– Met kyllä reissaamma miehluumin ylhäälle ko ulkomaille.

Meänkielensi Matti Junes

Åsa, Victor och Cajsa foto privat

Åsan perheesseen kuuluu avomies Viktor ja kaheksanvuotias tyär Caisa. Kuva: Privaatti

”Monet toornionlaaksolaiset oon kvääniäki”

1200-taalin kaartasta näkkyy Pohjanlahen pohjoispuolela maanala jota kuttuthaan Kvääninmaaksi

-Met olema olhee huonoja nostamhaan framile meän ommaa histuuriaa, sannoo Gertrud Monlund, Kvääninmaanliiton styyrelsin jäsen. Net jokka tänä päivänä kuttuva itteä toornionlaaksolaisiksi ja lantalaisiksi kuuluva samhaan kanshaan, kväähniin, mutta het ei tiä tästä asiasta mithään.

STR-T.n uusi puhheenjohtaja Bengt Niska liputti viimi kevväinä sitä ette yksi hänen tulevista haastheista tullee olehmaan ette nostaa näkyväksi toornionlaaksolaisten, lantalaisten (Ruottin Malmikentät), lappalaisten (Suomi) ja kväänitten (Norja) yhtheistä histuuriaa. Meänkieli oon näitten kaikitten yhtheinen nimittäjä mutta niin oon histuuriaki niile ihmisille jolla oon juuret Pohjoskalotilla.

Kväänit oon sen alkuperäsen väen yhtheisnimi joka eli Pohjoskalotilla jo 800-taalila, paljon ennen ko rajat veethiin näitten kolmen maitten välile. Kvääninmaan alkuperäsen väen pääasialiset elinkeinot olit kalastus ja jahti.

-Se histuuria johonka oon totuttu Ruottissa nykyhään oon ette meilä oon vain yksi ainua alkuperänen kansa, saamelaiset, ja loppu oon ruottalaisia. Ei kukhaan ole tutkinu sitä ette onko niitä muitaki. Met kväänit saama oikeasthaan syyttää meitä itteä siittä ette met emmä ole ottanhee framile meän ommaa histuuriaa vain olema sen siiihaan hyäksynhee sen mistä muut oon päättänhee meile, sannoo Gertrud. Muun muassa se koskee sitä ruottalaistamisprusessia josta meän kansa oon saanu kärsiä.

Gertrud Monlund Foto Privat

Gertrud Monlund oon Kvääninmaanliiton styyrelsissä. Kuva: Privaatti

Riitelyä maista

Toinen syy tähhään tietmättömyytheen kväänistä saattaa olla ette politiikkerit ei halva tunnustaa vielä yhtä alkuperäskansaa joka saapii staattystä ja alkaa nostamhaan framile kysymyksiä esimerkiksi oikeuesta kalastus- ja jahtimaihiin. Tätä kuitenki Gertrud eppäilee. Se asia ei ole aivan ilman prubleemiä vain se saattaa aiheuttaa riitoja esimerkiksi saamelaisten kansa.

– Valtio oon hyväksynny meänkielen minuriteettikieleksi mutta samala net oon mookanhee kuvan geograaffisesti erotetusta maanosasta eikä eetnisestä kansanosasta, jostahään tässä oikeesthaan oon kysymys. Se ette saatethaan tulla käsitetyksi alkuperäskansaksi vaatii ette se saatethaan käsittää eetniseksi kansanosaksi ja sitähään kväänit ovvat histuurialisesti kattottuna. Kauon aikaa takasipäin meiläki oli maa jota kuttuthiin Kvääninmaaksi.

Kunkas mie tiän ette mie olen kvääni?

– Meilä oon tokymenttiä 1500-taalilta, joissa met saatama seurata sukuja Pellosta, Mataringistä, Toorniosta ja Malmikentiltä. Sukuja jokka siiryit ylhääle Norhjaanpäin ja joila oli meänkieli kielenä. Paljon näistä asioista oon tokymenteerattu verokirjoissa, kirkonkirjoissa … Hyvin säilynheitä puumerkkiä oon olemassa 1400-taalilta.

Kvääninmaanliitto perustethiin 1999 ja sillä oon styyrelsi jossa oon eustajia Norjasta, Ruottista ja Suomesta. Liitola oon nuin 600 yksityistä jäsentä kolmessa eri maassa. Johto tekkee työtä kielen ja kulttuurin puolesta mutta kaikista enniiten sen eestä ette saatethaishiin säilyttää kvänitten ikivanhaat oikeuet maahaan ja veshiin.

– Met olema sitä mieltä ette meän histuuria oon tulkittu väärin. Se oon loukkaavaa ette kansaa joka oon asunu täälä ylhäälä vuesta 800 asti ei tunnusteta. Se oon vasthaan YK:n sopimuksia ihmisoikeuksista.

Kvenfolkens dag hålls 16 mars och då hissas kvänernas flagga. Foto Privat

Kvääninmaanväen päivää vietethään 16:ta marsia ja silloin nostethaan kväänitten flaku tankhoon

Käsitykset menevät kahtia

Gertrud huomaottaa siittä, ette net kysymykset joitten kans Kvääninmaanliitto nyt tekkee työtä oon suuria ja hankalia eikä ollenkhaan niin kiistattomia. Käsityksiä saattaa välistä olla yhtä monta ko ihmisiä, hään sannoo.

Hään selittää kansa ette oon olemassa paljon ihmisiä Malmikentilä jokka tukevat liittoa ja sen työtä mutta ei tohi liittyä siiheen ko siinä oon se riski ette joutuu huohnoin välhiin krannitten kansa eli virastoitten kansa, esimerkiksi lääninhallituksen ja saamekylitten kansa, jokka säätelevät hirvenjahtia valtion maila.

Liiton korkein tavote oon kuitenki ette kväänit valtion puolesta tunnustethaan alkuperäskansaksi, samoila ehoila ko saamelaiset. Se antais korkeaman staattyksen ja oikeuvet. Mutta Gertrud aavistaa ette tätä vastustethaan koritooripolitiikassa.

– Niin kauon ko vain laulethaan ja tansathaan ja kirjotethaan kirjoja niin se ei tehe mithään. Valtio antaa piitraakia esimerkiksi kielen säilyttämiselle minuriteettikielenä. Mutta jos alethaan tekheen vaatimuksia lohesta jota kalastethaan rajaväylässä niin asia mennee varsin sekasemaksi.

Meänkielensi Erling Wande

Buchtilä oon hyötyä Toornionlaaksosta hänen pulitiikassa

Sven-Erik Bucht. Kuva:Kristian Pohl/Regeringskansliet

Maaseutuministeri Sven-Erik Bucht (S) assuu justhiins Ruottin ja Suomen rajala, Kirkkosaarela Karunkissa. Olema antanhee joitaki lyhyjä kysymyksiä miehele joka oon aina reisussa.

Minkäslainen oon sinun yhtheys Toornionlaaksoon?

-Olen syntyny ja kasunu ylös Karunkin kylässä ja mulla oon luja yhtheys Haaparannale ja Toornihoon. Mie asun kohta keskelä raijaa. Minun asunto Karunkin kylässä oon Kirkkosaarela, joka oon saari Toornion väylässä Ruottin ja Suomen Toornionlaakson välilä.

Oonkos semmosia kysymyksiä sinun puliittisessa järjestyksessä missä sinun takusta Toornionlaaksosta oon suoriksi vaikuttannu?

-Niitä oon monta kysymystä missä Toornionlaakso vaikuttaa ja oon ollu voima puliittisessa tehtävässä. Olletikki rajanylisessä yhtheistyössä oon ollu hyväksi ette olen ollu myötä maan astheela ja EU- astheela.

Mikäs oon paras Toornionlaakson kans?

-Parasta oon luonto, olletikki se hurjan mahtava Toornionväylä mutta kans ihmiset ja kylttyyri oon erityisempi ko se tavalinen.

Meänkielensi Märta, Karin ja Linnea Nylund

Sofia ja Jens jättävä Tukholman ja muuttava pohjosheen

Stridsman/Kärrmanin perhe jättää kuluvanna kesännä Määlarinlaakson ja pallaa Sofian kotiseu´ulle Luulahjaan ja Tornionlaakshoon. Kuva: Privaatti

Muuttokuorma kulkee – pohjosheen! Nytten jättää pari juurnalistia Määlarinlaakson ja asettuu asumhaan Luulahjaan, ette saava olla lähelä Tornionlaaksoa. Sofia Stridsman ja Jens Kärrman näkevä, ette kläpitten oon hyä oppia meänkieli.

Met ooma aiemin kertonheet Sofiasta, kunka hään oon hänen kahen kouluikäsen kläpin kanssa nähny vaivan oppia meänkielen. Hällä oon kläpitten kans suuri mielenkiinto kiehleen ja kova hinku oppia sitä pareemin.

Sofian vanheemat asuva Korvassa Övertorniolla (äitin nimi oon Ann-Britt Stridsman) ja Sofia asuki sielä ensiimäiset kymmen vuotta ennen Puuthiin muuttoa.

Puoliso Jens Kärrman oon Tukholmassa tunnettu juurnalisti ja oon nytten viimeksi toiminnu Dagens Nyheterin puliitisenna reportterinna. Mutta nytten perhe jättää Määlarinlaakson.

Miksis tet Sofia muutatta tänne ylös?

-Met oomma kauan jo kaivahneet pohjosheen ja sen oikeita talvia, luontoa ja ihmisiä. Ko Luulajasta nousi framille jännittävä homma niin mie hain sitä – ja sain sen! Näin met sitten päätimmä tarttua tilasuutheen.

– Mulla oon työnnä Luulajan tekniillisen yliopiston lehistökontaktien hoito ja minun mies toimii puolesta friilanserinna.

Mitäs tet tulevaisuuelta enniiten ootatta?

-Ootamma moniaki hoitoja: ensiinnäki, ette tästä tullee jossaki mielessä seikkailu koko perhheele ja ette kottoutua uutheen kaupunkhiin ja sen koulun, esikoulun ja vappaa-ajan hoiotten kans ja ette oppia tuntehmaan uusia ystäviä. Sitten tullee olheen mahtavaa ko saattaa hihtoa eneempi ja olla lähelä lasten mummoa ja muffaa. Tulemma varhmaan ookaahmaan viikonloppusin paljo Korhvaan.

Sie oot jatkannu meänkielen kotiopetusta menheennä talvena; kunkas sie näet mahooliseksi kehittää kieltä Luulajassa?

– Mie piän, ette mahoolisuuet oova hyät. Meän vanhiin tyär oon jo sanonnu, ette hään halvaa lukea koulussa meänkieltä. Luulajahaan oon täynnä tornionlaaksolaisia, jotenka mie uskon, ette niin meän kläpeilä ko mullaki tullee olheen aivan erhiin laihiin tillaisuuksia harjottaa meänkieltä ko Määlarinlaaksossa.

Mitäs sie tulet kaipaahmaan Etelä-Ruottista?

– Meän kaikkia fiiniä ystäviä Mariefredistä.

Oos jotaki, jota sie et ennää sieltä kaipaa?

– Talvia! Hyi takasi sitä kuukausien masentavvaa loska-aikaa!

Kuka eli kukkas oova iloosimmat teän tänne ylös muutosta?

– Se oon varmastikki aviomies. Hänhään oon smoolantilainen ja innostunnu pitkänmatkan sivakoinnista ja oon siksi halunnu jo vuosikauet muuttaa pohjosheen.

Meänkielensi Matti Junes

Utebastun i Korva. Foto Privat

Fiini ulkosauna Korvassa, Sofiian vanheemitten lähelä, tullee vastasuuessa olheen useaaminki heilä käytössä. Kuva: Privaatti