7-vuotias Elsa halvaa saarnata meänkieltä – niinku mummu ja muffa

Elsa Liinanki, 7 vuotta, Järfällassa, halvaa lukea meänkieltä tulevanna syksynä. Hänen mamma Madelene oon kotosin Toornionlaaksosta. Kuva: Leon Liinanki

Järfällan kunnassa assuu Elsa Liinanki, 7-vuen ikänen. Hään halvaa oppia meänkieltä, kieltä jota hänen mummu ja muffa Pajalassa saarnaavat.

– Itte hään oon keksiny sen, sannoo Elsan mamma Madelene, joka oon jättänyt hakemuksen Kolarängenin kouhluun.

Viimi kesästä asti kaikila lapsila oon lailinen oikeus saa äitinkielenopetusta, vaikka het ei käyttäisi kieltä päivittäin kotona eli vaikka niilä ei ees perustaitoakhaan kielessä. Uusi laki aukasee maholisuuet kielirevitaliseerinkhiin, jonka kautta monile muilekki syntyy maholisuus olla yhtheyessä omhiin juuhriin.

Monet vanheemat freistaavat kehottaa omia lapsia opettamhaan sitä kieltä, jota heän isovanhiimat puhuvat. Mutta Elsan kohalta tämä toivo synty hänessä ittessä.

Elsan perheessä, joka assuu Kallhällissä, Stokholmin pohjosläntisellä puolela, vain mamma Madelene ymmärtää meänkieltä. Madelene oon kasunut ylös Kierunassa ja hään oon Marianne ja Hans Liinangin tyär.

Elsan vanheemilla sisaruksila ei ole ollu samanlaista kieliintoa eikä heilä olekhaan ollut sammaa maholisuutta oppia kieltä koulussa.

Mamma kääntää satuja

Elsa ei saata meänkieltä ollenkhaan tänä päivänä mutta hään kuulee sitä aina ko hään kohtaa mummua ja muffaa ja oon niitten lähesyyessä. Ei vähhiinthään kesilä ko pere käypii Pajalassa. Ja tämän lisäksi mummu oon antanu Elsale meänkielisiä satukirjoja.

– Näitä kirjoja mie saan koko aijan lukea ja kääntää. Elsala oon kova intressi kiehliin, hään tykkää saarnata engelskaaki.

Ja Elsan mummu oon tietenki aivan tulisesti innostunnu siittä, ette hänen lapsenlapsi halvaa oppia meänkieltä.

Madelene takkoo nyt ko rauta oon kuuma. Hakemus opetuksesta oon jätetty jo pari kuukautta aikaa ja hään oottaa nyt toivokhaasti syksyä ko kieli pittää olla Elsan sjeemassa.

Madelene toivoo ette hään ittekki saattaa kehittää ommaa kieltä ko Elsa alkaa lukehmaan sitä.

– Silloin met saama yhtheisen kielen, hään ja mie.

Järfällan koulukeskuksesta Eva Fredriksson ilmottaa ette hään oon ottanut vasthaan Madelenen hakemuksen. Suuriin haaste nyt oon löytää pedagoogin joka saattaa opettaa Elsaa tiiman viikossa, hään kirjottaa meilissä.

– Met tulema ilmottamhaan tästä virasta heti. Tänä päivänä meilä oon vain yksi oppilas joka oon hakenu meänkieleln opetusta ensi syksyksi.

Meänkielensi Erling Wande

Bean korut- rakhauentunnustus Toornionlaaksole

Bea ja yks hänen koruista: Veri, palava ja pikiöljy. Kuva: Beatrice Svala

Hään kuttuu hänen koruja Unisex norrlänskaksi ja niissä oon paljon nahkaa ja nastoja. Ja sitte hään vielä stansaa lyhyjä tekstiä niihin.

-Ensimäinen päivä jyyniä oon mailmanpremiääri koruile missä oon teksti meänkielelä, sannoo Beatrice Svala jolla oon juuret Pajalassa.

Nordsvalan tuotheet tehhään osaksi Toornionlaaksossa Keron nahkatehthaassa Sattajärvessä, osaksi kotona Ångermanlantissa. Arpantissa ja kaulanauhoissa oon stansattu sanomia niinku ”Kyllä se kannattee” ja ”Sauna oon valmis”.

– Mie halvan ette sitä tuntee mistä sitä oon lähtösin ko käyttää minun koruja, sannoo 38-vuotias Bea joka assuu perheen kansa Bollstabrukissä ei kaukana Kramforsista.

Inspirasjuuni Nordsvalan tuotheissiin tullee Norrlantista, Toornionlaaksosta ja poronhoitoperintheestä. Enkkeltti ja puhas tyyli arpantissa muistuttaa veittipelttiä.

-Mie halvan antaa tuntheen ko sie olet poroaijala ja kuulet kellon. Näet mettän, väylän ja vuomat…. Minun korut oon rumanttinen rakhauentunnustus Toornionlaaksole.

-Se oon rakhaus maale ilman rajoja.

Armband som passar både honom och henne. Foto Beatrice Svala

Arpanti mikä soppii miehile ja vaimoile. Kuva: Beatrice Svala

Kaikki saattava käyttää niitä

Kaikki saattava käyttää tuotheita, siksi hään tekkee net rajanylittävän unisex- mallila missä kylttyyrit tuleva yhtheen.

-Mie olin itte poikatyär ko mie kasusin ylös, olin paljon liikheilä mutta saatoin kuitenki käyttää kläninkiä.

Beatrice siirty Pajalhaan Sörmlantista ko hään oli kaheksan vuotta, takasi mamman kotiseuthuun.

-Mie pruukaan kuttua itteni sörmlantilaiseksi toornionlaaksolaiseksi. Kirjota vain ette olen sisustannu meän vanhan saunan täälä kotona värstaksi. Se antaa erityistä tunnetta istua saunassa.

Bea jobbar i verkstaden som är inredd i en bastu. Foto Beatrice Svala

Bea töissä värstassa mikä oon sisustettu sauna. Kuva: Beatrice Svala

Nahka tuotheissiin oon veketapiilisesti meittottu Sattajärven karverissa ja oon joko nauasta eli porosta. Ette hään oon stansauttannu tekstiä meänkielelä joihinki tuotheissiin hään selvittää näin:

-Kieli oon tärkeä pohja. Kramatiikki oon kauhean vaikea ja mie tykkään oikeasthaan ette se oon tyhmää ette meänkielele häätyy olla kramatiikki, sannoo Bea joka oon lukenu kieltä Umeån ynivärsiteetissä.

Hänen pohja oon kraaffinen muotoilia mutta nyt hään oon vakkuutusneuonantaja Folksammile. Unelma oon ette saattaa ellää hänen kreatiivisestä liikheestä ja tulevaisuuessa siirtyä Anthiin missä hään ja hänen mies nykyhään oon talonomistajia.

Suunitelmia oon kans ette kehittää muita tuotheita ko koruja.

Lissää tietoa ja kuvia löytyy www.nordsvala.se

Alaviite: Kero AB ja Tornedal & Co. tulevat olheen ensimäiset jälleenmyyjät.

Meänkielensi Märta, Karin ja Linnea Nylund

Världspremiär för smycken med meänkieli. Foto Beatrice Svala

Mailmanpremiääri koruile missä lukkee meänkieltä. Kuva: Beatrice Svala

Kääntäjä Erling kertoo meänkielen haastheista

Erling Wande. Kuva: Maria Wande

Met kyselemä METaviisin viien kääntäjän tuntoja. Erling Wandelle oon miehleisin ilmasu meänkielessä – ”olla kenninkillä jostaki”.

Nimi: Erling Wande

Ikä: 76 vuotta

Assuinpaikka: Uppsala; oon poissa Korpilompolosta

Kunka kauan sie oot ollu kääntäjännä?

– Siittä lähtein ko met alotimma 1990-luvula Tukholman Yliopistossa minun tutkimuslaitoksella meänkielen opetuksen.

Mitäs sie oot aiemmin kääntänny?

-Enimäksheen mie oon tehny lyhempiä käänöksiä hallinolishiin, tietheelishiin ja teknishiin kirjotukshiin taikka tarkistannu niitten käänöksiä. Ollessa Uppsalan tietokeskuksen (datacentral) palveluksessa tie´on siirron kielentutkijanna (datalingvistik) mie panin kuiten alkhuun v.1992 Meänkielen sanakirjan tekemisen. Matti Kenttä hjelppasi sen loppuvaihheessa.

Mikäs oon suurin haaste ko kääntää ruottista meänkielele?

– Soon ette löytää vastaavat ja tyyhliin passelit ilmasut vaikkapa uuenaikhaiselle ruottin slangile ja samon teknisille ja hallinolisille termeile.

Mikäs tekkee meänkielestä niin erikoisen?

– Meänkielen lisäksi oon monia muitaki kieliä, jokka oova olheet ja kehittynheet monikielisessä ympäristössä ja kontaktiverkostossa. Mutta meile, jokka olema kasunheet meänkielen kans, tuntuva tieten monet sen ilmasut ja tunnelmat erikoisilta niinkö niitä ei olis muissa kielissä. Meänkielessä oon vielä se villi hoito, ette sitä puhuthaan kolmea eri päämuunnosta (varieteter), jotka vissiltä kannalta oova keskenhään erilaiset.

Mikäs oon sulle miehleisin ilmasu meänkielessä?

– Soon, ette ”olla kenninkillä jostaki” – pyöriä kielenpäällä; olla haijua asiasta. Mie opin ilmasun 7-8 ikäsennä ja justhiin Narkkenhiin muuttanheenna yheltä leikkikaverilta, joka oli varsin uusi hänki ja tullu Pempelijärveltä. Sanhaan ”kenning” mie oon törmänny aikusennaki islantilaisessa runnouvessa, nykynorjassa ja yhessä kalixilaisen kirjailian Anna Rönnkvistin kirjassa.

Kunkas sie näet meänkielen tulevaisuuen?

– Se tuntuu vievän kauan aikaan viralisen tunnustamisen jälkhiin ennnenko kaikki alkaa kunnola käynistyä, vaikka paljon oon viime aikoina tapahtunnu. Suuri propleemi oon, ette joilaki tahoila vaikuttaa olevan vaikea löytää meänkielen oppettajia esikouhluun ja peruskouhluun.

Meänkielensi Matti Junes

 

SVT-aktyelli Botoxriders halvaa nähhä lissää skuutterityttäriä

TV-tiimi seurasi Muonion Botoxridersia Ruottin tunturimaisemhaan asti. Kuva: SVT Meänkieli

SVT Meänkielen uusi dokymentäärisarja Skotergalen/Skuutterihullu kuvvaa skuutterinajointoa Toornionlaaksossa.

– Ko tyttäret ajavat yhessä pojitten kansa niin aina herrää kilpailuinto, sannoo Niina Pietikäinen, joka kuuluu tyärjänghiin Botoxriders. Siittä met pääsemä nyt.

– Pojat saattavat sen lisäksi stressaintua siittä ette jokku tyttäret oon paremat aihaan ko het.

Muoniolainen Botoxriders-jänghiin kuuluu ainuasthaan tyttäriä ja sen henki oon kehottaa vaimoittenki ajahmaan itte: ette ei tyytyä vain ookaahmaan matkassa.

Ahti Aasa Juoksengista toimittaa uutta meänkielistä (ja ruottinkielistä) kolmiosasta sarjaa, jota näytethään sunnuntaisin SVT2:ssa. Viiminen osa lähätethään 22 maita klo 18. Kaikki osat saattaa kattoa jälkhiinpäin SVT Playssä.

Ahti selittää ette työ Skuutterihullun kansa oon menny kovvaa vauhtia:

-Met tehimä ensimäisen inspeelningkin febryaarin viimisennä viikonloppuna ja viiminen oli aprillin toisena viikonloppuna. Se oon ollu villin hauskaa hommaa.

Ahti oon yhessä valokuvvaajan Sofie Wernerin kansa seuranu Sebastian Aspia Kirunassa kilpailuissa. Kaverijängi Botoxriderin kansa het filmasit Muoniossa ja Kilpisjärvessä ja elämännauttijan Tagen het kohtasit Kaalasjärvessä ja Nikkaluoktassa.

Ahti sannoo ette oon ollu helppo löytää ”skuutterihulluja” Toornionlaaksossa tähhään prugramhiin.

– Joka yks ja joka toinen oli joko itte semmonen eli tunsi niitä kymmenkunnan. Skuutterihomma oon toela osa elämää täälä ylhäälä.

Ahti Aasa från Juoksengi har jobbat med SVTs satsning Skuuterihullu under våren. Foto SVT Meänkieli

Ahti Aasa Juoksengista oon ollut töissä SVT:n satsauksessa Skuutterihullu tänä kevväinä. Kuva: SVT Meänkieli

36-vuotias Botoxridersin Niina Pietikäinen kokoaa tuntheita sen jälkhiin ko hään oon ollu ensimäistä kertaa tv:ssä:

– Se oli oikeen ilkeätä nähhä itteä tv:ssä, mutta mie tykkään ette tiimi sai kiini siittä ajamisen innosta hyvin.

Hään oon kyllä saanu vähän huomautuksia tutuilta jokka oon nähneet ensimäisen osan kappalheen jossa hään oon juuri alkamassa itkheen.

– Mie en pruukaa olla niin tuntheelinen. Mutta se oli niin erityistä Ahti Aasan ja valokuvvaajan Sofia Wernerin kansa. Kontakti meän välilä onnistu niin hyvin ja met tyttäret unohtimma kerrassa ette met olima puhumassa koko Ruottin kansale.

Botoxriders koostuu viiestä tyttärestä Muoniosta ja Kittilästä.

– Skuutterin ajaminen oon yksi tapa päästä ulos luonthoon ja 800 kybiikin konheen hallittemisen tunne oon paha lyä. Meile skuutterinajaminen oon yhtä luonolista ko aijaa pyörälä.

Botoxriders mission är att uppmuntra skoterkörning bland tjejer. Fr vä Niina Pietikäinen, Niina Kallojärvi och Marika Vehovuori. Foto SVT Meänkieli

Botoxridersin kuttumus oon kehottaa tyttäriä ajahmaan skuutteria. Tässä Niina Kallojärvi, Niina Pietikäinen ja Marika Vehovuori. Kuva: SVT Meänkieli

Mutta kesilä ko ei ole lunta?

Silloin met ajama vesicrossia järvelä. Niina Kallojärvi meän tiimistä oon kaksi kertaa tullu toiseksiparhaaksi Suomessa, hään oon oikeen hyvä.

Toimittaja Ahti Aasa selittää inspeelningkistä:

– Se oon tuntunu oikeen isolta etulta ette saa seurata näitä ihmisiä ja päästä tuntemhaan niitä nyt kevättalvesta.

Into Skuutterihulhuun on olli suuri, treileriä verkossa oon jaettu kauhean monta kertaa.

– Reaksjuunit oon olhee peukalo ylös, sannoo tyytyväinen Ahti Aasa.

Meänkielensi Erling Wande

Toornionlaaksolaiset jaethiin pitkä- ja lyhykalloiksi

Curt Persson. Kuva: Kjell Öberg

Mitäs ihmiset Toornionlaaksossa hunteerasit ko net sait kokea kallonmittauksen ko net panthiin ruottalaisseen rotupiolookisseen systeehmiin? Curt Persson, filosofian tohturi histuuriassa, oon tutkinu tästä ja halvaa nostaa esile sen pienen ihmisen.

Kirunassa syntyny Curt Persson työskentellee maanantikvaariennä Norrbottenin läänissä, mutta tutkii justhiins nyt Luulajan teknisessä ynivärsiteetissä teknistä histuuriaa.

Hänen lähtökohta tutkinossa rotupiolokiista Ruottissa alkupäivinä 1900-lukua oon ollu se pieni ihminen. Se joka panthiin esile, ja paikalinen väki joka teki tionkokoamisen maholiseksi.

-Rotupiolokii ei ole mikhään prupleemi mutta ko tiete ja politiikka tuleva yhtheen niin se oon vaaralinen, tämä rotupiolokii muuttuu rotuhykieeniseksi työksi jolla oon tuhoavat seuraukset, sannoo Curt.

Vanhoissa koulukirjoissa oon valokuvia ihmisistä mikkä pitävä näyttää esimerkiksi Norrbotteninsuomalaisia ja suomalaisia tyyppiä.

Curts mormorsmor Maria Kristina Larsson f Isaksdotter (1871-1940)

Curtin mummunmamma Maria Kristina Larsson s Isaksdotter (1871 -1940). Maria mitathiin ja tutkithiin olevan Norrbotteninsuomalainen. Valokuva: Torsten Dahllöf Sr.

Aukturiteetitten valtakieli

Maria (kuvassa) oon Curtin mummunmamma Kurrajärvestä ja hään sai kuvata Norrbotteninsuomalaista. Hään ei tieny mitä oli tekheilä ko hänen mitathiin ja valokuvathiin ko hänen kotona ei puhuttu ruottia.

-Aukturiteetilä oli oma valtakieli ja net puhut tulkitten kautta. Luokitteminen tehthiin valtion käskylä.

Carl von Linné oon meän mielestä eeskäviä ja maanisä. Mutta se oli hään joka järjesti luokittelemisen millä oli yhtheyttä rotujen kansa. Hään tuli esimerkiksi tulokseen ette intiaanit olit punaset, kuleeriset, keveät ja taistelunhenkiset.

Rotupiulukiin tunnustaminen tietheenä tuli samhoin aikhoin ko moni histuurinen tapahtuma esimekiksi, teolistaminen, ette met hävisimmä Norjan ja Suomen ja häymä itte rakentaa oman kansalisen kuvan.

Tulevaisuusmaa pohjosessa oli esimerkiksi kysymys tietheestä, ja eksoottisesta kattanosta pohjosseen piihriin (Luulajan ja Toornion lapinmaat) ja sen asukhaissiin.

Tärkeät kantajat

Dicksonin tutkimusretkeä, minkä takana oli Nordenskiöld, ko se tutki Grönlandin sisämaata ei olis koskhaan saatettu tehhä ilman saamelaista Pavas Lars Tuordaa. Mutta se oon harva joka tietää tästä mithään.

Net jokka autoit tietemiehiä kattothiin toisen luokan kansaksi ja olit niinku kuormaelläimet.

Instityytti rotupiolokiile Uppsaalassa perustethiin kahen föreninkin avula jokka tehit kovvaa vaikutustyötä pulitiikkeriä kohi: Ruottalainen yhtiö rotuhykieenile ja Mendelin yhtiö Lundissä.

1920 kirjotethiin motsuuni valtiopäivile asiasta ja mailman ensimäinen instityytti rotupiolokiile alethiin sen jälkhiin. Ihmisiä kaikista kansalisista minuriteetistä Ruottissa oon mitattu ja luokiteltu niihin aikhoin, olletikki toornionlaaksolaiset.

-Mutta saamelaiset oon saahneet issoiman huomion.

Svenska turistföreningens gästgiveri i Kurravaara.

Ruottin tyristiföreninkin kestikievari Kurravaarassa, missä Rahamiesten kävely haki vyösian. Olof ”Vuolevi” Tornéuksella oli kestikievari (1828 -1917).

Curt olis erotettu pois

Inventeerinkikortit täytethiin vierailulla kotona ja annot tion esimerkiksi sukupuolesta, hiuksen färistä, pittuuesta, sukupuolikarvoitten färistä ja ihon färistä. Siinä käytethiin keskiarvoa soltuista inteksinä ja verrathiin ihmisiä kylissä arvoila jokka olit nuorilta atleetiltä.

Pääkallointeksi merkitti ette jaethiin ihmiset ryhmiin pitkäkallot ja lyhykallot.

-Jos oli inteksi enämpi ko 80 niin sitä oli lyhykallo, ja mitä matalampi inteksi sitä lähempännä pohjosta aarista rotua.

-Jos mittais minun, Curt Persson Kurravaarasta, tänä päivänä niin tultas tulokseen ette olen lyhykallo. Jos olisin eläny Saksassa 30-luvula niin minun olis erotettu pois aika hopusti.

Meänkielensi Märta, Karin ja Linnea Nylund

Tunnettu raatioääni oon tullu takasi meänkielelä

Hasse Stenudd oon takasi raatiossa meänkielisennä satusetänä. Satu Sigge siiasta saapii nytten uuen elämän. (Kuva: Bertil Isaksson Ruottin Raatio)

Tunnettu raatioääni Hasse Stenudd oon tullu takasi. Hään oon nytten satusetännä Meänraatiossa.

-Mulle klaaraintu, ette mie olin kaipanu raatiota, selittää jellivaaralainan Hasse, joka oikeasthaan saattaa tityleerata itteehän jo pansunääriksikki.

Tällä entisellä opettajala oon jo koko joukko sulkia hänen hatussa. Monet oova lukehneet häntä kirjailijanna ja pakinoittijanna sekä jurnalistinna ko hään aikahnaan kirjotteli Haaparannanlehen ohessa julkasthuun METavissiin. Hään oli vielä parin vuuen ajan STR-T:n kommynikatööriki. Nytten hään oon kohta 64 vuotta vanhaa ja pansunääri, vaikkei silti aivan kokohnaan.

Pajalan Meänraatio oon antannu hälle nytten tilasuuven toimia viikottain satusetännä. Kysseessä oon skellefteolaisen Helena Renströmin kirjan Ole varovainen, Sigge siika! lukeminen, jonka Hasse tulkittee hänen tunnekielelä.

”Mulle oon kunnia, ette tulla luetuksi tällä kauhniilla kielelä”, kirjailia Helena toteaa hänen yhessä naamakirja kommentissa.

Viitennä maanantaina klo 17.50 – toinen toukokuuta lähtein – oon nytten saattannu kuunnella Sigge Siian seikkailuita Meänraatiosta P4:ltä.

Kirja kertoo Sigge siian seikkailuista ja rakhauesta Kukkolankoskela – siiotten valtakunnassa:

-Ole varovainen, Sigge siika!oon kirjan nimi ja se meinaa ette häätyy olla tarkkana ko tullee Kukkolankoskele, Hasse kertoo ja jatkaa, ette eihään Sigge oikein käsittänny, mitä sillä sanalla meinathiin. Hään kohtaa tyttösiika Siggan ja niin rakhaus herrää Tornionväylälä.

-Kirja oon hyä oppikirja ja sitä oonki jo kouluissa. Satu alkaa väylästä ja siittä mitä veessä oon. Soon kielikirja, mutta samala siittä oppii biulokiiaa ja historiaa.

Vaatii ison äänityshuohneen

Hasse triivastuu mainiosti tuottaja Bertil Isakssonin kanssa Pajalan studiiossa. Studiio oon Hassen entistä työympäristöä ko hään alotti jo vuonna 1993 Ruottin raation meänkielen toimituksessa.

-Minusta oon jännittävvää lukea satuja studiiossa. Mie pruukaan elläytyä kertomuksheen ja hommailla kaikkea. Ko kuuntelee satua, sitä aivanko elläytyy kertomuksheen ja niin mie sitten käytänki koko äänityshuonetta minun ruuhmiinkielelä – ja se vaatii paljo tillaa.

Hasse oon ollu aiemminki satusetännä – vuonna 1998 ja sillon TV:ssä Nalle Puhin roolissa. Hään istu sillon soffala kläpitten kanssa ja luki heile kertomuksia meänkielelä.

-Se oli villiä tehhä Nalle Puhia meänkielelä. Ko Christoffer Robin sannoo kirjassa ”dumma gamla Nalle”, niin se kuuluu meänkielellä ”tyhmä vanhaa nalle”. Se kuulostaa villin hauskalta.

Hasse oon kasunnu meänkielisessä ympäristössä ja ollu kielen opettajannaki hoitohenkilökunnale. Hassen omalla kahela nuoriimmala kläpilä oon hänen mukhaan kuiten meänkielestä jälelä ennää vain kaksi sannaa – toinen ossaa sanan ”makkara” (korv) ja toinen sanan ”mansikka” (jordgubbe).

Meänkielensi Matti Junes

 

Meri alottaa kamppailun kielestä ilhmaisella lastenkirjala

Meri Alarcón (vasemalla) ja hänen opintokaverit, jokka olit matkassa tekemässä Kyllikki-kirjaa: Matilda Amundsen Bergström ja Peter Kostenniemi. Kuva: Privaatti

Hään halvaa säilyttää meänkielen ja jakkaa nyt ulos hänen Kylliki-nimistä lastenkirjaa ilhmaiseksi niile jokka puhuvat tätä kieltä – eli ruottia. Kirjalisuuen opiskelija Meri Alarcón, 34, Kierunasta, oon kirjottannu aivan tavalisesta toornionlaaksolaisesta tyttärestä.

– Se ei ole tehty siksi ette eteläruottalaiset pitäsit meitä eksoottisenna kansana, se oon kirjotettu lapsile jokka asuvat sielä ylhäälä, sannoo Meri, joka oon masteropiskelija kirjalisuuen, aatehistuurian ja uskonon institysjuunissa Göteborgissa. Mie halvan kertoa tavalisesta tyttärestä joka kasuaa ylös lumessa.

Kyllikki-kirja, joka oon saanut Merin rakhaan, Kolarissa asuvan isoäitin nimen, oon matalaääninen selitys tyttärestä joka ellää elämänsä rajala. Hän kokkee revontulet, lumilaviinit ja hään menettää yhtenä talvipäivänä oman kauhniin puulusikan lumikinoksheen. Meri oon itte tehnyt kirjan kuvat enkeltillä, joskus collage-tyyppisillä piiroksilla.

Tässä oon kansa tillaa lasten omile piiroksille.

-Kukhaan ei pitäs pölätä priimustamista minun kirhjoin, meinaa Meri. Kirjoja ei sovi pittää pyhinä, kaikki häätyvät olla tervetulheita lukehmaan niitä.

Meristä tuli viimi vuona Franke-stipendiaatti ja sitä seurasi palkinto.

Postkodlotteriet oon tehnyt maholiseksi levittää kirjaa kaikile lapsile jolla oon meänkieli äitinkielenä eli toisena kielenä ja kirjaa aiothaan jakkaa kouluissa, kirjabyssissä ja bibliutheekissä Toornionlaaksossa.

Meri har själv illustrerat boken. Foto Privat

Meri oon itte kuvittannu kirjan. Kuva: Privaatti

Roadtrippiä Toornionlaaksossa

Meri päätti kirjottaa tämän lastenkirjan kahela laila: meänkielisennä ja ruottinkielisennä ja sitä oon painettu 3000 kappaletta.

-Mamma ja mie olema tänä talvena tehneet roadtrippiä sekä Ruottin ette Suomen puolela ja jakahneet sitä lahjana. Net kappalheet jokka jäit yli oon mamman kellarissa Kierunassa.

Meri oppi meänkielen lapsena Arja-äitin ja isoäitin Kyllikin avula.

-Täyenä halvan olla matkassa taistelemassa kielen säilymisestä ja halvan antaa jotaki takasi Toornionlakshoon, joka oon antanut niin paljon mulle.

Mutta Meri uskoo ette kirjan ilhmaiseksi jakaminen oon vahinkoksi sille.

-Ihmiset alkavat eppäihleen ko se ei maksa mithään. Net piiain luulevat ette siinä oon joku vika. Mutta ajatus oon ette se leviäis kaikile lukijoile, niilekki jokka ei muuten priuriteeraa kirjoja.

Jos joku joka lukkee tätä halvaa Kyllikki-kirjan, kunkas silloin pittää tehhä?

– Käske niitten meilata mulle, mie lähätän kirjan postissa.

Saatta kiini Meri Alarcónin tästä: alarcon.meri@gmail.com. Tillaaja maksaa postikulut. Kirja soppii parhaiten 8–11-vuotisille lapsile.

 

Meänkielensi Erling Wande

Tresinillä histuurisella Haaparannan rautatielä

Ann-Charlotte Lundkvist (oikealla) testasi aijaa matkan Vitvattnet Karunki viimi vuona. Tässä jonku sukulaisen kans. Kuva: Privaatti

Tänä kesänä oon maholisuus polkea tresiniä Haaparannan rautatietä myön. Ruottin pissiin alaspantu rautatie oon 9,3 pelikuormaa Morajärven ja rajakaupunkin välilä mutta sen saattaa jakkaa etaphiin.

-Tunnelma ette polkea omin voimin luonossa oon ihana, sannoo Ann-Charlotte Lundkvist joka oon tehny kauppaitean toeksi.

Matka Morajärven ja Haaparannan välilä oon histuurinen monela mallin. Kunkas moni ei ole ookanu rälspyssilä rautatietä ja kattonu poroja, mettiä, järviä ja yksinhäisiä taloja klasista? Trafiiki vanhan Haaparannan rautatielä panthiin alas aikasella kivula 2012 siksi ette oli liika vähän matkustajia.

Toukokuusta ees tänä vuona oon taas maholisuus kokea kaikkea ihanaa hiljasella vauhtila (10km/h) tresinistä, kiitos yrittäjälle Ann-Charlotte Lundkvistile, Persomajärvestä (Hietaniemi).

Kymmenen uutta tresiniä oon ostettu ja Ann-Charlottela ja hänen sampula Lars-Erik Tegbola oon yhtheensä 15 hyyrätä ulos ko säsongi pääsee käynthiin. ”Pyörät” oon Vitvattnetissa joka oon asemapaikka. Sieltä reisu alkaa Haaparantaa kohi (6,3 pk) eli Morajärvele (3 pk). Hään teki itte reisun Karunkhiin viimi kesänä (6 pk)

-Sie olet keskelä luontoa koko aijan, pyöräilet omassa tahissa ja menet siutti asemarakenuksia, järviä ja tynneliä…. Sie nautit olosta. Oon rajua ja aivan yniikkiä Norrbottenille ja Toornionlaaksole.

Lähhiin tresinitie oon muuten Hudiksvallissa.

Kostanus: 200 000 kr

Pyörät painava suunile 60 kiloa kappale ja oon keveät polkea. Jos et kuitenkhaan jaksa polkea takasi lähtöpaikale niin liikeyritys Riipibo järjestää ette tresini nouethaan jostaki paikkaa pitkin tietä.

Ann-Charlotte oon johtokunnassa Vanhan Hapaarannan rautatien Intressiföreninkissä ja se oli Vigert Haapasaari siinä föreninkissä joka alku alusta anto itean. Nyt Riipibo oon satsanu suunile 200 000 kr prujekthiin niin värsthiin olis jos virastot yhtäkkiä päättäsit ette repiä ylös rälsit.

-Mutta sitten sitä tykkää ette net pitäsit ottaa huomihoon ette met olema investeeranhee siihen niin paljon rahhaa.

Tresinikonsepti ei ole aivan tyristille.

-Ei, paikkakuntalaiset ja semestinviettäjät saattava kans tykäta hauskaksi ette tehhä pikku retken rälsin päälä. Ja, niin kotiakääntyvät toornionlaaksolaiset. Ja Luulajalaiset ja kunnat ympärillä.

Kaikila ei piiain ole missään vyösiiaa, mutta Riipibo saattaa järjestää sen osan kans.

Yrittävä pari oon rakenuttannu hirsimökin missä oon neljä nukkumapaikkaa, ulkohyysikkä ja sauna Riipijärven lähelä. Net hyyräävä ulos sen. Ja jos ei ole halu ookata tresiniä niin saattaa marsia Pallakkavaaran pääle ja kattela yli neljä kuntaa (Alakainus, Ylikainus, Matarinki ja Haaparanta).

Lissää tietoa www.riipibo.se

Meänkielensi Märta, Karin ja Linnea Nylund

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ann-Charlotte Lundkvist ja Lars – Erik Tegbo kattova ette taasen tullee trafiiki vanhala Haaparannan rautatielä. Kuva: Privaatti

Tornionlaaksolaiset oova suvattevia ja ottava hyöyn rajasta

Helena Ruotsala Turun Yliopistosta oon tutkinnu rajan ihmisiä Tornio/Haaparanta-aluheelta vuuesta 2010 lähtein. Kuva: Privaatti

Etnolooki Helena Ruotsala oon tutkinnu rajan ihmisiä Haaparanta/Tornion aluheela ja tullu siihheen käsityksseen, ette het oova suvattevampia ko muut, koska het oova enempi tottunheet uussiin hoithoin.

Rohvessoori Helena Ruotsala Turun Yliopistosta kävi äskettäin STR-T:n Tukholman paikalisosastossa Tornionlaaksolaiset Tukholmassa (Tornedalingar i Stockholm) läheemin kertomassa hänen vuuesta 2010 lähtein meneilhään olevasta tutkimuksesta. Siinä oon ollu tarkotuksenna ottaa selvän, kunka rajan ihmisilä Tornio/Haaparanta-aluheela arki suijuu ja minkälainen oon heän omihnaislaatu (identitet).

Helena kuttuu rajan ihmisiä ”rekiionauteiksi”. Semmosiksi, jokka oova oppihneet käythään hyäksi eri maita. Rekiionautti saattaa olla sukkuloittia, tyristi, koululainen taikka palkannauttija, joka ellää hänen elämää moleemin puolin rajan.

Tässä kerrothaan siittä osasta tutkimuksen, joka rakentu kuuenkymmenen Tornio/Haaparantaaluheen ihmisen haastattelhuin.

Byrokraattien unelmia

Rajan ihmiset oova elähneet heän elämää poikki rajan aina siittä lähtein ko see veethiin vuonna 1809. Monenlaista verkostoa oon muo’ostunnu niin yksityisten ihmisten, perhheitten, suvutten, yristysten ko orkanisaatioittenki välile.

– Moleemin puolin rajan oon nykyhjään virkamiehiä ja politiikkereitä, jokka suunitteleva yhtheistä kaupunkikeskustaa ja yhtheisiä toimintoja. Osale haastatelluista tämä touhu oli pelkkää utoopiaa, mutta toiset näit sen reaalistisenna päämääränä.

Paikallisin voimin oon saatu aikhaan suuriaki investointia ja yhtheistyöprujekteja niinkö Bareentsin keskuski. Viranomaset ja politiikerit oova tulheen fölhjyyn paljo myöheemin eikä näihhiin rajan prujekthein ole saatu minkhäänlaista luppaa Helsingistä eikä Tukholmasta käsin.

Suomen puolen pakolaisten vastasten mielenosotusten takia tämä ”maailman rauhaalisin raja” oli toelisessa pruuvissa syksylä 2015.

– Mielenosotusten äänenpäinot olit jyrkässä ristiriiassa sen rajattomuueen kans, mihhiin ihmiset olit tottunheet.

Rajasta kova hinta

Helena vertaa Tornionlaaksoa Saksaan rajottuvhaan Ranskan Alsaceen aluhesseen. Moleemat oova saahneet maksaa kovan hinnan ko maitten rajoja oon veetty. Tornionlaaksossa tämä oon noussu framile kielikysymyksennä ko Ruottin valtio kielsi kouluissa meänkielen ja suomen käytön.

Mutta meänkieli ellää ja sen kylttyyrinen tehtävä jatkuu. Eikä vähhiiten Ruottin puolenkekseliäisyyen ja moleemin puolin rajan käytössä olevitten maalatuitten kansanmööpeleitten myötä.

Ruottalaistamispolitiikasta huolimatta väylänvarren väki ole välittänny rajasta ko jatkannu menheen heän kanssakäymistä. Ja yhelä jos toisela oonki velipoika eli sisko toisela puolen rajan.

Poikkinaintia ja värväystoimintaa ylitte rajan kuttuthaan tutkiaporukoissa transnatiunaalisiksi eli rajan ylittäviksi tapahtumiksi.

Poikkinainti oon hyvin tärkeä syy siihheen, ette alethaan opiskelheen toisen kieltä. Oon monta esimerkkiä siittä, ette perhe oon entrannu elämäntyyliihään ko joku siittä oon nainu ulkomaalaisen. Yks miniä toiselta puolen rajan saattaaki muuttaa koko perheen elämäntyylin ja kielihoijon.

Monipaikkasuuesta

Monipaikkasuus tarkottaa, ette porukat asuva ja vaikuttava monenlaisissa liikkuvissa tilantheissa. Ihmisella saattaaki olla monta erilaista ominaislaatua eli itentiteettiä. Sie saatat olla tornionlaaksolainen, tukholmalainen ja meänkieltä puhuva samanaikasesti.

Se ette käyhään koulua tai saahaan päivähoitoa eri maassa ko asuthaan tuntuu monele käsittämättömältä, mutta Tornio/Haaparannan aluheela se oon luonolista. Haaparannan kielikoulu käypii hyästä esimerkistä samon yhtheinen pyssiasema ja kauppakeskus – Rajalla.

Kauppa oon mainio esimerkki rajan euista. ”Rekiiunautit” oova oppinheet hyötymhään maitten valyyttakyrseista. Se minkälaista toiminta kullonki oon, riippuu itten kunki tarpheista ja maitten puliittisista rakentheista.

– Suomalaisille oon vuosikausia ollu eullista ostaa vissiä tavaroita Ruottista – kruunun kyrssista riippuen. Tänään ei kuitekhaan ennää niinkhään hinta ennää ole niin suuresta merkityksestä ko siale oova nousseet eksoottiset ja kylinaariset tekiät kauppaa vetähmään.

Meänkielensi Matti Junes

Flyktingströmmen 2015. Foto Susanne Redebo

Pakolaisvirta vuonna 2015 Haaparannan ja Tornion välilä laitto pruuhviin ”maailman rauhalisiiman rajan”. Kuva: Susanne Redebo